Miesten vuoro

Olin eilen elokuvissa itkemässä.

Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että tällä elokuvalla on sanoma. Että siinä on mieltä, että tämä elokuva on tehty. Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen ovat tehneet merkittävän elokuvan dokumentaarisen oloisilla fragmenteilla. He kertovat miehistä, näyttävät suomalaisen miehen paljaimmillaan, siellä, missä kyynelet sekoittuvat hikeen. Saunassa.

Miesten vuoro (2010) on feministinen elokuva, tarkoittaa se olla sitä tai ei. Se on myös feministinen teko.

Ensiksikin on alastomuus – arvon merkkien ja sosiaalisen aseman riisuminen. Katsoja joutuu puhujien iholle, heidän tuskansa ja tunteensa on ainoa sisältö, jonka elokuva kohtausten tasolla tarjoilee. Miesten ruumiit eivät ole täydellisiä, ne ovat tavallisia pitkän elämän eläneen ihmisen ruumiita. Alastomuus pakottaa samastumaan, uskomaan, kuuntelemaan ilman ennakko-oletuksia, ilman perääntymistä. Elokuvassa mitään ei ole sensuroitu, ja kuvittelinkin alunperin, että jalkoväleistä kilkkuvat kalleudet (sanoi hän hellästi) häiritsisivät katselukokemustani. En tiedä, olenko kulttuurimme kasvatti vai oliko kyse elokuvan tenhovoimasta, mutta en juurikaan kiinnittänyt huomiota sukukalleuksiin.

Miten kauniita ovat ihmiset, kun he ovat omissa puuhissaan, kun he ovat tosissaan. Miten kauniita ovat nämä miehet! Kaikenlaisilla ruumiilla on käyttötarkoituksensa, on voimansa ja heikkoutensa. Miten onnekkaita olemme, että näemme tosialastomia, photoshoppaamattomia ihmisruumiita, joiden ihon alta suonet kuultavat ja sykkivät voimaa ja rakkautta. Vertailukohta ei ole niin kohtuuton kuin usein valkokankaalla, kuvissa, piirretyissä.

Ruumiin sijaan katsoin kuitenkin lähinnä miesten kasvoja. Lähikuvat pakottivat kiusaannuttavan lähelle puhujaa. Niin lähelle, että kiusaannus lopulta laukesi ja aloin uskoa puhujaa, tutustuin häneen, surin hänen kanssaan. Sillä tarinat, ne ovat sydäntäsärkeäviä. Tarinoita kyvyttömyydestä pitää puoliaan tunteiden kentällä, avuttomuudesta suurten tunteiden edessä, vetäytymisestä sen kyvyttömyyden edessä. Vuosien tai vuosikymmenten jälkeen nämä miehet yhä kouristuvat itkuun yrittäessään puhua siitä, mikä rikkoi heidän maailmansa.

Elokuvassa miehet puhuvat rehellisesti tunteistaan. Suomalaisen miehen myyttiseen puhumattomuuteen ja tunteettomuuteen viitataan monissa kohdin itseironian kautta tai tapana elää, joka ei onnistunutkaan. Nämä miehet eivät häpeä tunteellisuuttaan, he häpeävät kyvyttömyyttään ilmaista tunteitaan tai toimia niiden mukaan. Useaan kertaan tulee esiin, että emotionaalisen kriisin kohdatessaan mies ei kerta kaikkiaan ole tiennyt, miten toimia, hänellä ei ole ollut minkäänlaista tapaa käsitellä koko asiaa. Niin mies on jäänyt alakynteen, vaikka olisi lopulta paennut. Hän ei pakene vastuuta, vaan tilannetta, jota ei ymmärrä.

Mieleeni jäivät etenkin lapsensa menettäneen miehen sanat: ”En halua enää koskaan olla yksin.” Hän on oppinut, että ei ole vahvuutta selvitä yksin. On vahvuutta pyytää apua.

Tämä elokuvateos näyttää, kuinka väärässä oletukset ovat, kuinka kaukana myytit ovat todesta. Mitään näin totta en ole koskaan nähnyt valkokankaalta.

Kontrasti kadulla vastaan käveleviin syntyy elokuvan lopusta, jossa miehet puetaan – suojapukuihinsa ja kypäriinsä, mustiin pukuihinsa. Siinä he ovat, emmekä me koskaan tienneet, mitä noiden kankaiden sisässä tapahtuu. Nyt näemme siitä häivähdyksen.

Elokuva loppuu Aleksis Kiven sanoihin, kaikkien suomalaisten tuntemaan Lauluun oravasta. Se herättää minussa ajatuksen siitä, kuinka meillä vielä on jotain jaettavaa – pienin yhteinen jaettava – kosketus samaan paikkaan rinnassa. Koko elokuva on ollut silmiä särkevän kaunis kuva miesten töistä, joita ei kohta enää ole. Paperikoneet vaikenevat, traktorit ja puimurit ruostuvat ojanposkeen. Väki pakenee maaseudulta kuin vuorovesi rantahiekalta, kun siellä ei ole enää töitä, terveyskeskuksia tai kirjastoja muista ihmisistä puhumattakaan. Sitä Suomea, josta miehet ovat, jossa he kaikki osaavat laulaa Aleksis Kiven sanoin, ei pian enää ole. Niitä maisemia, jossa vaikeneminen on välttämättömyys ja suurin rakkaudenosoitus on pilkkoa puita vaimolle loppuelämän tarpeiksi, koska mitään sen enempää ei osaa antaa. Turvaa, varmuutta. Me olemme kaikki ansainneet tämän vapautuksen. Miesten täytyy saada itkeä, puhua tunteistaan, pyytää apua. Meidän on rakennettava sille tila.

Menkää katsomaan Miesten vuoro ennen kuin maailma, josta se kertoo, katoaa. Hyvässä ja pahassa.


28 responses to “Miesten vuoro

  1. Grräh! Joskus tekstin editoiminen tällä järjestelmällä voi olla kuolettavan hankalaa! Toivottavasti kukaan ei juuri sillä hetkellä yrittänyt lukea juttuja, kun jostain syystä julkaisujärjestelmä päätti heittää tekstin kymmenen minuutin takaiseen muotoonsa ja lauseet loppuivat kesken. On varmaan aika lähteä pääsiäislomalle ja viettämään synttäreitäni. Heippis!

  2. Hyvää pääsiäistä!
    Ja kiitos hienosta arviosta. Melkein itkin, niin sydäntä riipaisi. Nyt on pakko, pakko mennä katsomaan tuo elokuva!

    ”Ei mieskulta paskaa ole”, sanoi vanha äitinikin.

  3. Ihanaa pääsiäistä! Pitkäperjantai voi olla myös täynnä iloja. Pöydällä palaa keltainen kynttilä ja rairuohon siementen möyhentäminen multiin teki kevään ja kesän odotuksen todeksi.

    Ihanaa, jos arvostelu toi esille sen, kuinka elokuva minua kosketti. Jouduin oikein pakottamaan itseni kirjoittamaan elokuvasta, kokemus oli sellainen, että melkein en olisi halunnut sanoa sitä ääneen. Ja sitten kuitenkin. Halusin, että mahdollisimman moni näkisi saman.🙂

    Meidän äiti sanoi aikoinaan aina – muistaakseni – mumminsa sanoneen:
    ”Itke tyttö, itke – pissaat vähemmän.”

  4. Sitä piti vielä sanomani, että elokuva tarjoaa myös huumoria, oikeaa rouheaa naurua yleisössä herättänyttä huumoria. Muun muassa erilaiset saunarakennukset pitkin maaseudun lakeuksia ovat kuin jonkun japanilaisen eksoottisesta kuvitelmasta siitä, millaista Suomessa on. – Ja sitten sellaista Suomessa on!

  5. Miesten vuoro

    Linkitimme koskettavan kauniin kirjoituksesi elokuvan FB-sivullekin:
    http://www.facebook.com/pages/MIESTEN-VUORO-STEAM-OF-LIFE/230866337208

    Kiitos Essi!

  6. En oikein ymmärrä miksi elokuva on muka feministinen. Tai siis, se että elokuva on ”aito” ja ”tunteikas” ei vielä oletusarvoisesti kerro mistään feminismistä.

  7. Ei, vaan kiitos teille. Harvoin näen elokuvan, joka on yksiselitteisesti vaikuttava, merkittävä ja täynnä oikeaa elämää. Liian harvoin saa kirjoittaa yksiselitteisen ihailevasti mistään.

    Kiva, jos tekstini voi kääntää jonkun pään Miesten vuoron suuntaan; linkittäminen on enemmän kuin sallittua. Olette tehneet sen, mitä todella olen kaivannut suomalaiseen elokuvaan – omintakeisen, omanlaisen, omanäänisen elokuvan, joka kertoo meidän totuudestamme.

  8. Jännästi poimit juuri nuo perinteisesti sukupuolistereotypioiden mukaisesti naisiin yhdistettävät piirteet, aidon ja tunteikkaan jutustani, jossa puhuttiin yhteiskunnallisista merkityksistä ja mieskuvan laajentamisesta – ja siten miehen asemasta juuri siinä merkityksessä, että miestenkin olisi aika saada tilaa noiden nimenomaisten piirteiden ilmaisemisessa.

    Onneksi elokuvan tekijät ovat nähneet juuri samanlaisen paikan päänavaukselle ja tarpeen vapautukselle. Tasa-arvoisuus kun ei riipu yhdestäkään sukupuolesta yksinään, eikä nykytilanne rajoita vain yhtä sukupuolta.

    En oikein jaksa ketään lähtökohtaisesti hyökkäävästi sukupuolistereotypioihin kommentissaaan vetoavaa käydä feminismin alkeista kouluttamaan (ei niin, että olisin siihen muutenkaan paras mahdollinen ihminen – minähän puhun kuitenkin nimenomaan kulttuurin näkökulmasta, enkä ole mikään teoreetikko) – mutta täältä löytyy lisää, jos tarve sellaiseen kasvaa kovin pakottavaksi. Ihan kenelle tahansa.

  9. Niin ja jatketaan tästä lähin keskustelua kulttuurista, elokuvista tai mieskuvan laajentamisen positiivisesta kuvaamisesta. Uskon, että sellaisella saadaan paljon enemmän hyvää aikaan. Toisenlaiselle keskustelulle on toisenlaiset tappeluareenat.

  10. Kiitos Essi!
    En ole elokuvaa nähnyt, mutta tuo arviosi liikutti kuin aivan itsenäinen taideteos. Niin että pakko se on nähdä, se Miesten vuoro.
    Tulikin muuten mieleen, että miehet ovat yleensä herkempiä perinteisten sukupuoliroolien ulkopuolella, sen olen ainakin huomannut seksuaalisten vähemmistöjen epätasaisissa riveissä😉

  11. *Punastuu*

    Hyvänen aika. Olen sanaton.

    Onpa ihana kuulla, että en kirjoita näitä juttuja silkkaan tyhjyyteen. Vielä ihanampi on kuulla, että itse tekstini herättää teissä lukijoissa tunteita. Olen otettu ja hämmentynyt. Yritin vain parhaani mukaan kuvata kokemusta, jonka elokuva mulle lahjoitti – sellaista ei itse näe minkään arvoisena, pelkkänä turhana usvakiehkuroiden tavoitteluna, joka ei koskaan kuitenkaan täysin onnistu kuvaamaan juuri sitä, mitä lähdin kuvaamaan.

    Ja tällaisessa itsenäistä taideteosta (paisun ylpeydestä täällä sanavalinnoistasi, Kipukoukku!) käsittelevää tekstiä rakentaa sellaisella tavalla, että itse tekstiä ei ajattele taiteellisena kokonaisuutena, vaan suhteessa kokemukseen ja alkuperäiseen teokseen, josta on puhumassa. Tunnen velvollisuudentunnetta. Että saisin sanottua kaiken oleellisen, että en pettäisi teosta, josta pidin.

    Olet muuten varmaan oikeassa, tuossa loppukaneetissasi. Ne, jotka ovat sukupuoliroolit kyseenalaistaneet ja ylittäneet, ehkä voimakkaammin vielä haluavat näyttää, kuinka vapaita ovat – ja voivat sen myös tehdä.

  12. Kipukoukku: ”En ole elokuvaa nähnyt, mutta tuo arviosi liikutti kuin aivan itsenäinen taideteos. Niin että pakko se on nähdä, se Miesten vuoro.”

    Samaa mieltä olen! Hieno kirjoitus.

  13. Kiitos Essi! Tämän kirjoituksen ansiosta kävin katsomassa Miesten vuoron mitä pikimmiten. Elokuva osui.

    Kaunista elokuvassa rehellinen, mutta lämminhenkinen kuvaus elämän kaikista puolista, monimuotoisuus. Päällimmäisenä elokuvasta jäi mieleen tunteiden ilmaisun vaikeus. Miesten kyvyttömyys kohdata vaikeita asioita, joita elämä eteen heittää.

    Kielteisten tai muuten vaikeiden tunteiden hyväksyminen on meille kaikille hankalaa, sukupuolesta riippumatta. En tiedä, onko maailma muuttumassa, helpottuuko tämä samalla, kun sukupuoliroolitusten normit höllentyvät. Tätä jäin pohtimaan.

    Hauskaa pääsiäistä!

  14. Kiva, että innostin sua leffaan! (Enkä turhaan.)

    Sepä juuri -kyvyttömyys käsitellä asioita, esikuvien ja keskustelukulttuurin puute, mahdottomuus näyttää omia tunteitaan silloinkin, kun se tekisi vain hyvää – tuntuu olevan elokuvan keskiössä. Mä näin elokuvan toivoa antavana päänavauksena: jo se, että näitä asioita voidaan kuvata ja esittää katsojille, on yritys murtaa mieskuvan pakkopaitamainen ote. Ja samalla se on osoitus siitä, että asenteet ovat muuttumassa. Olen aikaisemminkin puhunut mieskuvan ja miehen heikkouden myytin kielteisistä vaikutuksista yhteiskuntaamme ja ihan jokaisen meistä elämään, ja olen hurjan iloinen siitä, että tämä teksti (elokuva) herättää keskustelua ja pohdintaa. Minkälaiset ne rajat ovat ja mihin kaikkeen ne vaikuttavat? Miksi niin on?

    Mä koin niin, että elokuvassa kyse ei ollut (vain) negatiivisista tunteista vaan myös niistä suurista rakkauden ja välittämisen tunteista, joiden ilmaiseminen oli miehille mahdotonta. Negatiivisten tunteiden ilmaiseminen on tosiaan varmasti kaikille vaikeaa, ja joillekin sukupuolille jotkin ilmaisumuodot ovat sallitumpia kuin toisille, mutta se, että niitä elintärkeitä rakkaudentunteita ei voi ilmaista, edes silloin, kun se voisi vaikuttaa asioihin (vaikkapa suuresti kaivattuihin lapsen tapaamisiin), juuri saa katsojan tuntemaan sitä suurta myötätuntoa, jonka elokuva herättää.

    Miksi ihmeessä rakkaus on heikkous? Sillä sitähän suru ja huoli rakkaiden puolesta on – tunnustus. On niin suuri tragedia, että välillä nämä miehet eivät saa sitä, mitä tarvitsevat ja haluavat enemmän kuin mitään juuri siksi, koska eivät suostu tai pysty puhumaan siitä. Pyytämään apua, tunnustamaan heikkouttaan, näyttämään haavoittuvia tunteitaan.

    Toivon, että meidän lapsemme voisivat kasvaa taitavammiksi ilmaisemaan tunteitaan ja neuvottelemaan ihmissuhteissaan, kuuntelemaan ja yrittämään ymmärtää ilman voimakkaita ennakko-oletuksia ja roolituksia, jotka tekevät keskustelun mahdottomaksi.

    Vain keskustelu voi tuottaa niitä tuloksia, joita nämäkin miehet kaipaavat. Eikä siinä auta olla muuta kuin rehellinen. Muuten ei saa apua, ei tunteita vastaamaan omiinsa, eikä ainakaan saa sitä huojentavaa, avartavaa ja vastuuntunnetta keventävää keskusteluyhteyttä, johon minäkin, täälläkin, nytkin pyrin. Yhteisen edun nimissä.

  15. Kiitos Myyttis! Toivottavasti ehdit pian säkin elokuvaa katsomaan ja kommentoimaan.

  16. Niin ja hyvää pääsiäistä! Ihanaa, että maanantai on vielä vapaa ja toivottavasti leppeä meille!

  17. Minusta elokuva oli nimenomaan antifeministinen purkaessaan feministien levittämiä halventavia käsityksiä miehistä. Naiset harvoin ymmärtävät, miten rankaa ja ilmeisen ohjelmallista miesten demonisointi on.

    Naiset myös uskovat yllättävänkin yleisesti näihin miesten kaikinpuolista kehnoutta kannatteleviin diskursseihin. Ehkä tämä elokuva on tehnyt vahvan vaikutuksen naisiin nimenomaan siksi, että se työntää sivuun pinttyneitä ja ahdistaviakin ennakkoluuloja. Suomalaiset miehet, isämme ja veljemme, ovat sittenkin inhimillisiä olentoja!

    Radio Helsingissä Paleface kysyikin tekijöiltä, onko kyseessä vastaisku jatkuvalle miesten demonisoinnille. Tekijät kiertelivät vastauksessaan, joten en tiedä heidän kantaansa asiaan. Eivät halunneet ”vastakkainasettelua” — mikä on tietysti viisasta useammastakin kuin yhdestä vinkkelistä.

    Haastattelu kannattaa kuunnella, se on imuroitavissa kanavan sivuilta.

  18. Vain keskustelu voi tuottaa niitä tuloksia, joita nämäkin miehet kaipaavat. Eikä siinä auta olla muuta kuin rehellinen. Muuten ei saa apua, ei tunteita vastaamaan omiinsa, eikä ainakaan saa sitä huojentavaa, avartavaa ja vastuuntunnetta keventävää keskusteluyhteyttä, johon minäkin, täälläkin, nytkin pyrin. Yhteisen edun nimissä. (EH 4.4.2010)

  19. Niille, joiden kommentteja en julkaissut: ilman minkäänlaisia perusteluja, ilman minkäänlaista pointtia tai antia teidän osaltanne, ilman minkäänlaista perehtymistä keskusteluun, joka on jo käyty, en näe myöskään minkäänlaista syytä julkaista kommenttejanne, jotka vain pyrkivät kiistämään käyttämäni määritelmän elokuvan Miesten vuoro merkitykselle. Määrittelin elokuvan feministiseksi teoksi, koska se avartaa mieskuvaa – ja siten edistää tasa-arvoa. Tästä asiasta on jo puhuttu, sekä täällä aaltopahvissa että runsaasti myös muualla.

    On absurdia syyttää tasa-arvoa ajavia ihmisiä (tai pelkästään tasa-arvoa ajavia naisia) mieskuvan vääristymästä tai tiukkuudesta – vieläpä uskonnollisella retoriikalla, joka ei ainakaan minuun tee toivottavan laista vaikutusta. Sanoin jo, mitä mieltä olen tästä asiasta: vain keskustelemalla voi saada tuloksia. Syyttely, sormella osoittelu, sukupuolieron ylikorostaminen täysin sukupuolistereotypioihin ja siis ennakko-oletuksiin (eikä mihinkään muuhun) nojaten tai silkka eri mieltä oleminen – ilman perusteluja! – ei ole sitä. Siksi sen paikka ei ole täällä.

  20. Luin yllä olevan blogitekstini uudelleen ja mua alkoi naurattaa. Onko nämä nyt niitä avunpyyntöjä? Siksikö näitä tulee heti, kun erehdyn sanomaan, että miehetkin kärsivät?

  21. On kevät, ja perennat pintautuvat!

    Tomi, jos väitteelläsi olisi perää, siitähän seuraisi, että nimenomaan feministit olisivat aivan intopiukeina vaatimassa väkivaltaisen machomiehen ihailemista. Oletko siis tosiaan tätä mieltä?

    Feministithän nimenomaan pyrkivät laajentamaan ja avaamaan paitsi naiskuvaa, myös mieskuvaa. Feminismin mukaan kaikkien miesten ei tarvitse olla kylmiä, martoja uraohjuksia tai naisia&miehiä hakkaavia öykkäreitä.

    Tuo ”miesten demonisoiminen” on muuten samanlainen myytti kuin femakkojen rintsikanpoltto. Se ilmeisesti lähtee siitä oletuksesta, että jos joku nainen puolustaa oikeuksiaan, hänen ”automaattisesti” täytyy vastustaa miehiä. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu ”sekä-että”.

  22. ”On absurdia syyttää tasa-arvoa ajavia ihmisiä (tai pelkästään tasa-arvoa ajavia naisia) mieskuvan vääristymästä tai tiukkuudesta – vieläpä uskonnollisella retoriikalla, joka ei ainakaan minuun tee toivottavan laista vaikutusta.”

    Hyvä, hyvä!

    On aivan turha julkaista turhia nillityksiä. Niiden jorinoiden ei ole tarkoitus edistää keskustelua, vaan ohjata se aivan muille raiteille, pois varsinaisesta asiasta.

    Miksiköhän muuten nuo itsensä sellaisiksi julistaneet miesasiamiehet eivät koskaan keskity miesten aseman parantamiseen? Vaan nimenomaan naisten aseman heikentämiseen. Me tarvitsemme uuden, aidon miesliikkeen.

    Hitto, kuvauksen perusteella elokuva Miesten vuoro vaikuttaa juuri sellaiselta oikealta, hyvältä miesasialta, jota tämä maa (ja koko maailma) kaipaa!

  23. Hei Essi, kiitos arviostasi. Paljon kommentoitu heitto ”feministisestä elokuvasta” ei osu ja se on ristiriidassa muuten hyvän kirjoituksen kanssa. Kuinka paljon riippuu siitä kuinka poleemiseksi feminismin eli naisasialiikkeen mieltää. Lisäksi feminismi pyrkii naisten sukupuoliroolien muuttamiseen -ei niinkään miesten.

    Jos haluaa viitata feminismiin niin Miesten vuoro-elokuvan mieskuva on ennemminkin kriittisen miestutkimuksen mukainen. Kriittinen miestutkimus ammentaa toki feministisessä tutkimuksessa kehitetyistä sukupuolen teorioista.

    Jos asian ilmaisisi suoraan niin: ”Miesten vuoro (2010) on subjektiivinen elokuva, tarkoittaa se olla sitä tai ei. Se on myös inhimillinen teko.” Tätä kuitenkin tarkoitit ja tästä olen kanssasi samaa mieltä.

  24. Hei, ajattelija ja kiitos hyvästä kommentistasi. Olet varmasti siinä oikeassa, että monet ihmiset – myös ihan oikeutetusti – näkevät feminismin erittäinkin poleemisena liikkeenä. Heidän suhtautumisensa on ehkä ymmärrettävä, mutta ei kovin hyvin perusteltavissa.

    Minulle on täysin itsestään selvää, että feminismi on tasa-arvon tavoittelua, jossa ei voida mitenkään puhua vain yhden sukupuolen puolesta – vaan niiden kaikkien. Jotta meillä olisi edes pieni mahdollisuus tasa-arvoiseen yhteiskuntaan, on meidän luovuttava sekä rajoittavasta naiskuvasta että rajoittavasta mieskuvasta ja etsittävä uudenlaisia tapoja ylipäänsä katsoa ihmistä ja ihmisen oikeuksia, velvollisuuksia ja pyrkimyksiä ilman jyrkkää sukupuoliroolitusta. Miten yhden voisi muuttaa ilman toista?

    Uskon, että vain rehellinen keskustelu auttaa. Siinä Miesten vuoro mielestäni tekee uudenlaisen avauksen, ja juuri kuvailemallani tavalla feministisen. Rikkomalla sotien jälkeisen teräksisen ankaran ja emotionaaliseen kommunikaatioon kykenemättön miehen kuvan, se vapauttaa naiset oletetusta myyttisestä vastuusta kannatella kaikkea tunteellista diskurssia ja myös painolastia yksin. Niinpä mieskuvan myyttien rikkominen on luonnollisesti tasa-arvoa edistävä teko, ja samalla se vapauttaa dikotomista vastapariaan naiskuvaa, ja on (myös) siten feministinen teko.

    Jos anti-feministi kuitenkin haluaa määritellä, kuten yllä ja julkaisemattomissa posteissa ylen paljon ja hyvin vähin perustein tai selityksin, mitä feminismi on, olisi hyvä spesifioida, jos hän tarkoittaa radikaalifeminismiä – tai ylipäänsä, mitä hän tarkoittaa. Feminismi nykypäivänä on hyvin erilaista kuin se joskus oli; ja toisaalta – kaikki radikaalein (70-luvun…) teoria ei ole aina sitä, mitä ihmiset uskovat ja toteuttavat omassa elämässään, ei ollut koskaan. Ei ole mielestäni kovinkaan ymmärrettävää, että lukuisista mediassa esillä olevista julkisista järkevää, tasa-arvoista ja emotionaalisesti keskustelevaa esimerkkiä edustavista feministeistä huolimatta anti-feministeillä olisi oikeus määritellä feminismi, mutu-tuntuman tai jonkun menneen teoreetikon (tai radikaalirintaman) mukaan jonkinlaiseksi ”miesvihan liikkeeksi”. Tarkoitan tällä sitä, että tietämättömyyteen on turha vedota, koska ylipäänsä sellaista (mies)vihaa, mistä feminismiä usein syytetään, en kohtaa missään, mutta positiivisia feministiesimerkkejä löytyy paljonkin.

    En kuitenkaan arvosta sitä, että panet sanoja suuhuni. En tarkoittanut, että Miesten vuoro on ”subjektiivinen elokuva ja inhimillinen teko”, vaikka se jälkimmäistä varmasti onkin. Tarkoitin, että se on feministinen teko, koska se pyrkii rikkomaan niin tiukassa elävän mieskuvan, joka on meidän kaikkien silmissämme – ei vain feministien, ei vain naisten, eikä vain miesten, vaan kaikkien. Niin kuin missä tahansa taiteessa itse taiteentekijöiden pyrkimys menettää merkityksensä, kun teos julkaistaan. Se on taiteen luonne. Niinpä en riko ketään vastaan, kun sanon, että elokuvan julkaisu on tasa-arvoista yhteiskuntaa ja ihmiskuvaa upealla tavalla edistävä teko.

    Miksi tasa-arvo ei olisi tasa-arvoista myös miehille?

    Minulla, kuten kaikilla muillakin, on oikeus tulkintaani. Minulla on myös täysi oikeus ilmaista se omassa blogissani, jossa esitän vastaavanlaisia henkilökohtaisia, omaan maailmankuvaani perustavia tulkintoja taiteesta ja taideteoksista enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.

    Erityisen fiksua kommunikaatiota sellaisessa tilanteessa, jossa jokin tuntuu ristiriitaiselta, olisi kenties kysyä kirjoittajalta ”mitä feminismi sinulle sitten on, kun itse olin elokuvasta päinvastaista mieltä?”. Jos joku kuitenkin puolestani haluaa määritellä, mitä feminismi minulle on, ja kuinka se siksi ei voi olla läsnä siellä, missä sen näen, sillä tavalla kuin olen asian perustellusti esittänyt, en näe syytä jatkaa keskustelua. Olen täysin selvillä siitä, mitä olen sanonut ja mitä tarkoittanut. Se, että joku kiistää sen, ei millään tavalla muuta ajatuksiani, eikä myöskään saa minua kiinnostumaan keskustelusta hänen kanssaan.

  25. Aiheeseen liittymättömästi: onnea uudesta kirjasta!

  26. Voi kiitos, Laura! Itse asiassa kirja on vielä kesken ja tulee vasta ensi keväänä – entistä ehompana.

    Itse asiassa, kirja on jo valmis. Ainakin melkein. Ainakin uskon niin.

    Hei, yrittäkää itse tehdä kirjoja! Mä vaan sanon…🙂

  27. Löylymies

    Arvostelun ensimmäinen lause on paskaa – muuten ihan jees.

  28. Samat sanat, Löylymies!😀 Ihanaa, että noin hienosti artikuloivia ja emotionaalisesti kehittyneitä ihmisiä vielä löytyy kirjoittamaan pelokkaina nimimerkkiensä takaa. En voi muuta kuin äimistellä onneani, että eksyit tänne jakamaan viisautesi helmiä.

    Lähettäkää kaikki ihmeessä herra Löylymiehelle oma arvostelunne hänen jalosta sanansäilästään hänen varsin mielikuvituksekkaasti nimettyyn hotmail-osoitteeseeseensa: henchman6662@hotmail.com. Hän tulee varmasti ilahtumaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s