Noaidin tytär ilmestyi!

Kirjasarjan ensimmäisen osan upeat kannet!

Olen saanut valokuvatodisteita kentältä: kirja on jo bongattu Suomalaisesta kirjakaupasta. Odotan vielä omaa lämpiäiskappalettani ja julkkaritkin pidän vasta ensi viikolla, ettei viime julkkarien tragedia toistu. Kirjat nimittäin katosivat matkalla postin huolimattomuuden vuoksi, sillä ne lähetettiin vanhaan osoitteeseeni väärään kaupunkiin, eikä minulla siksi ollut julkkareissa kuin yksi kappale Paljain käsin -romaaniani. Senkin ystäväni joutui kiireellä ostamaan Suomalaisesta.

Odotan innolla julkkareita. Vasta kirjaa juhlistaessa oikeastaan tajuaa, että se on valmis ja peruuttamattomasti poissa omista käsistä. Jollei sitten sitä ennen joudu jo kohtaamaan jotakuta innokasta toimittajaa, joka on ehtinyt kirjan lukea ja mahdollisesti kommentoi sen sisältöä. Karmea ajatus. Pienen hetken kirja on täydellinen ennen kuin yleisö löytää sen ja muodostaa oman mielipiteensä. Se on valmis, eikä sille voi enää tehdä mitään.

Niinpä minun on alettava puurtaa kirjasarjan toista kirjaa; olen sen työn oikeastaan tässä kesän mittaan jo aloittanutkin. Pitää nyt kuitenkin hetkeksi pysähtyä huomaamaan, että olenhan minä jotain saanut aikaankin. Ei kaikki ole ikuisesti kesken.

Jos luulitte, että kirjailijan elämä on helppoa, luulitte väärin! Nostetaan malja Noaidin tyttärelle! On sen aika.

Suden kesyttäjä – Tuutulaulun taikavoimat

Muistatteko, mihin mun ajatukseni kinnasivat tulevan nuorten kirjasarjani ensimmäisen osan Suden kesyttäjän kanssa? No, oli ne kimppuun hyökkäävät sudet, prätkäpoika ja pasifisti-ihastus. Päähenkilön nimi on Aura ja hän ei todellakaan ole mikään seikkailuromaanien pienenpieneen nahkalappubikiniin ”puettu” äkisti peitsenkäyttöön taianomaisesti tarttuva taistelijatar. Aura on 15 vee, yläasteen viimeisellä luokalla (ysillä) ja tykkää kirjoittamisesta. Ei siis tykkää juoksemisesta metsissä kilpaa susien kanssa, kun ei juuri koululiikunnastakaan.

Miten tällaisen tyypin saa voittamaan megahillittömiä taisteluita, joista sen vaan kerta kaikkiaan on selvittävä ihan omillaan?

No, arvatkaa! (I dare you. I double dare.)

Keksin sen, kun istuin saunassa. Rentouduin hämärässä ja nautin erityisesti hiljaisuudesta, koska sitä ennen olin laulellut siskon pientä itkevää nyyttiä uneen. Jostain selkäytimestä sitä jännällä tavalla lähti tulemaan, tiettyä rytmistä laulua, kun pikkuryyti rääkyi mahakipujaan tai tyytymättömyyttään – niistä kun ei aina tiedä. Sanat olivat ihan höpöhöpöä, mutta tarkoitukseen sopivia rauhoittavia sanoja. Kaikki on ihan hyyvin, kaikki on ihan hyyvin. Saunassa rytmi ja sanat vieläkin tumisivat mielessä, jotain voimaa niissä oli, jotain niin tuttua.

Mietin siinä löylyssä hiotessani, että mitä eroa oikeastaan on loitsulla ja tuutulaululla. Loitsut, ne samanistiset luvut, joita tietäjät osaavat ja joihin heidät on kirottu, pyrkivät kaikki jollain tavoin vaikuttamaan maailman menoon. Niihin kuuluu tietty rytmi, usein riimittelykin, ja on olennaista, että tietäjä löytää juuri oikeat sanat, jotta loitsu toimii. Niihin kuuluvat myös tietyt rituaalinomaiset toimet, jotka on toimitettava tismalleen oikein.

Oletteko tekin sitä mieltä, että eihän tuo eroa mitenkään vauvan hyssyttelemisestä uneen? Minä ainakin löysin ratkaisun sotaisan kohtaukseni sovittelemiseen siellä saunassa.

Tuutulaulun.

Saunaa on muuten myöskin pidetty pyhänä paikkana ja henkien näyttämönä – ja siellä ennen vanhaan synnytettiin. Mutta älkää vain katsoko sitä elokuvaa Sauna. Se on ihan liian pelottava, jotta sen jälkeen voisi mennä yksin kellarikerroksen saunaan.

Suden kesyttäjä

Kohtaukset etenevät satunnaisessa järjestyksessä, koska satunnainen on kirjoittamisen palapelinikin. En selittele kontekstia, enkä esittele henkilöitä, ellei tule sellainen tunne, että jotenkin vaan täytyy.

Tänään…

Kahden mieshenkilön välille tuli riitaa Aurasta. Riita ei ole vielä oikein ratkennut; tässä on tiettyjä logistisia ongelmakohtia. On ikimetsää, yötä, telttaa ja pahan läsnäoloa, mutta puukko puuttuu. Ikäviä tuollaiset tappelukset. Mukaan piti sotkea loitsun lukemiset ja sudet, jotka nostettiin metsästä avuksi. Mutta kenen avuksi ja kenen kimppuun?

Mukana yksi pasifisti ja yksi mopoilija nahkarotsissa.

Mitä Aura tekee?

No, älkää multa kysykö! Nythän on lauantai. Ei kai kukaan lauantaiyönä töitä tee.

Uusi projekti

Tällä hetkellä kaiken aikani syö megalomaaninen projekti eli proggis – nuortenkirjasarjan kirjoittaminen. Koska en koskaan ehdi kirjoittaa tänne mistään kivoista ja merkittävistä jutuista niin kuin nyt vaikkapa Tori Amoksen uskomattoman vaikuttavasta keikasta – miten se yhä edelleen hämmästyttää ja häikäisee,  kuinka käsittömättömän lahjakkaasta ja virtuoosista muusikosta on kyse, kun näkee hänen soittavan kahta eri kosketinsoitinta samaan aikaan molemmilla käsillä – tai Katja Ketun ja Johanna Venhon kirjanjulkkareista, joissa oli Kauko Röyhkän ja Tuomari Nurmion lisäksi tuliesitys, olen päättänyt alkaa kirjata tänne lyhyitä päivityksiä siitä, mitä tapahtuu kirjoituspöydälläni.

Ei voi olla mitään syytä sille, että en muka ehtisi kirjata muutamalla lauseella päivän juonenkäänteitä!

Täytyy tosin heti alkuun tunnustaa, että näin lauantai-illan ratoksi kirjoittelen kyllä epäergonomisesti sängyltä.

Seuraavaksi siis vuorossa: Saamelaissoturittarien saagan kanssa taistelua.