Käsityö kannattaa

Taide-lehti on uudessa kevään numerossaan huomioinut minut ja pedantisti sidotun tekstiteokseni Art Auttoisissa. Olen niin ylpeä pienistä tikapuupapereistani maailman tuulissa!

Kirjailija Essi Tammimaan liuskanmittaiset tarinat nuoresta seksuaalisuudesta kaikkine traumoineen ovat yksinkertaisesti hienoja. Ne tekevät kuvia. (Pessi Rautio, Taide-lehti 02/2011)

Ja minä kun kielsin isää ja äitiä käymästä näyttelyssä!

Sen lisäksi, että kirjoitin tekstit, joista arvostelussa puhutaan, sidoin bondage-solmuja ankkuriköydestä, jotta japanilainen puurakennelma pysyisi katosta, lävistin paperit neulalla ja ripustin ne langalla puurakennelmaan tarkasti harkituille korkeuksille. Iskuporasin myös ensimmäistä kertaa eläessäni kattoa.

Käsityö kannattaa!

Ovi rivoon auki vielä vappuun.

Ovi rivoon

– on auki vappuun asti.

Tilainstallaationi Ihon kirjot nähtävillä vain siellä.

Liikahduksia

Uutisia!

Pitelen juuri käsissäni, no oikeammin – lojutan pöydällä vierelläni – romaanin Paljain käsin oikovedoksia, jotka kustannustoimittajani Mikko Aarne ystävällisesti postitti minulle, koska paperi, muste ja tulostuslaitteet ovat kovin kalliita. Tämä kaikki siis tarkoittaa vain sitä, että maaliskuun alussa Paljain käsin lopultakin päätyy kirjakauppoihin! Pitkä odotus ja piina ja kiirastuli saa vihdoin onnellisen loppunsa.

Sain jo ensimmäisen keikan, kutkuttavasti Aamun kirja -ohjelma pyysi minua juttelemaan romaanistani – ja sitä myöten sain myös ensimmäisen lukijapalautteen ohjelman toiselta vetäjältä. Puhelimeen sanoin vielä tottumuksesta ”Essi Henriksson”, vaikka ollaanhan tässä Tammimaita oltu jo melkein kuukausi. Muutokseen kestää tottua, minun ja muiden yhtälailla. Palaute kuitenkin sai minut hymyilemään hiljaa ja palautteenantajan varmaan ihmettelemään, miksi menin niin hiljaiseksi. Maaliskuun kolmas päivä torstaina klo 8:15-8:30 se sitten selviää.

Samaan aikaan olen hartaudella työstänyt aivan erilaista työtä, nimittäin käsitetaideteosta näyttelyyn Ovi rivoon, joka avataan Ars Auttoisessa, Auttoisissa, aivan Padasjoen kupeessa myöskin maaliskuun alussa 8.3. (Minun laillani maantiedevammaisille selvennys: siis Lahden ja Hämeenlinnan risteyksessä.) Ovi rivoon on nimensä mukaisesti eroottisen taiteen näyttely, ja Ars Auttoisen sivuilta voittekin löytää näyttelyn sävyyn istuvan blogin Biseksuaalin naisen tunnustuksia.

Kolmas uutinen ei oikeastaan liity taiteelliseen elämään, vaikka liittyy se siihenkin. Muutan nimittäin kuun lopussa Lahteen! Hyvästi Helsinki, lapsuudenkotini, joka olet minua moukkamaisen jääkohmeloisin sormin koetellut viimeiset kuukaudet. Hyvästi meri ja Yliopiston pylvässalit ja lämmitetty kävelykatu! Hyvästi lokit! Minä lähden nyt.

 

Älä kerro äidille

Muistatteko, kun puhuin joulun aikaan pari vuotta sitten leikistä ja luovuudesta? Kerroin pipariaskareistani ja siitä, kuinka leikkiminen on tärkeää.

No, minulle on nyt tarjoutunut tilaisuus leikkiä sieluni kyllyydestä, sillä minut on kutsuttu Ars Auttoisen näyttelyyn Ovi rivoon. Näyttely avataan ensi vuoden maaliskuussa, mutta sen maistiaisia voi jo käydä haeskelemassa Ars Auttoisen sivuilta.

Olen sanomattoman innoissani tekemässä erotiikkateemaiseen näyttelyyn japanilaista paperipuutarhaa sanataiteen keinoin. Mikään ei ole tällaisesta vakavan sorttisesta sanatyöläisestä, jolle jokainen paperille vuodatettu sana on vertakin kalliimpaa, helpottavampaa kuin kirjoitella ja haeskella erilaisia tapoja nähdä ja kokea. Tunnen olevani lapsi taas.

Kuinka vapauttavaa voikaan olla se, että ei ole rakennettava tarinan jännettä neljällesadalle sivulle. Ei ole mietittävä historiaa, tarkastettava Elannon talon nimeä, googlattava nimitilastoja, muisteltava mummin kertomuksia, kirjottava ja virkattava lauseita yhteen, kunnes. Voin vain ruhauttaa sanoja paperille ennen uneen vajoamista, ja siinä ne elämöivät kaikessa rauhassa. Unitilan sanat. Paljaat ja räikeät.

Lisäksi joudun kutomaan metallilangasta kehikon, johon ihon kirjot ripustetaan. Ihoja on monenlaisia, niin myös unia – niinpä unien puutarhani tulee olemaan moninainen – ja kauhea eriparisuudessaan! Lapsuuden heräämiset kohtaavat hömppäromantiikan kerrontatyylin, ja ne taas jäävät runollisten rakastelukuvausten jalkoihin, joiden yläpuolella liihottavat lääketieteen termit.

Mitä se erotiikka sitten on? Vaikea kysymys, mutta niin kutkuttava! Ei se ainakaan ole muovista kuvapintaa, suurennettuja silmiä, maskeerattua tai puhtaaksi pyyhittyä ihoa, pienennettyä vyötäröä ja poispyyhittyjä juonteita. Kai se on kaikkea sitä, mistä jäi sellainen olo, että sitä ei tee mieli ääneen sanoa. Ei ainakaan äidille ja isälle.

Jos tää olis niinku menossa kouluun, mutta sit se painaiskin tän lumeen koulumatkalla ja tunkis lunta kintaalla toppahousujen haaroihin? Jos se olis vahinko, mutta sit se tekis sen seuraavana päivänä uudestaan.