Avainsana-arkisto: Taide

Tee hyvää taidetta

Kaikki, mitä toivoisin osaavani sanoa taiteen tekemisestä siitä haaveileville. Neil Gaiman sanoo sen paremmin.

Mainokset

Kuka söi leivän taideinstituutin suusta?

Luulitko, että asiat ratkotaan oikeudenmukaisesti ja taloudellisilta kanteilta katsoen? Ajattelitko, että taiteen ammattikorkeakoulutuksen täytyy sitten olla tuottamatonta ja turhaa? Kähmyröinti ja suhmurointi saa nyt loppua. Levitä sanaa Lahden taideinstituutin puolesta.

Vastaukset löytyvät täältä, tänään:

Miksi juuri Lahden taideinstituutti?

Kansannousu sosiaalisessa mediassa

Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että minua ilahduttaa suunnattomasti se, kuka tai mikä ilmiö hyökyi Väyrysen ohi presidentinvaalien kakkoskierrokselle. Täysin politiikan ulkopuolisena kysymyksenä minä henkilökohtaisesti näkisin mielelläni valkoisessa Mäntyniemessämme presidenttiparin, joka edustaa kaltoin kohdeltua vähemmistöä ympäri maailman. Se olisi minun mielestäni hieno osoitus siitä, miten me pohjimmiltamme olemme kansa, jonka mukaan ihmisoikeuksia pitäisi suojella, ei sietää.

Sosiaalisesta mediasta, eritoten Facebookista, voi olla monta mieltä – Aamulehdessä ollaan suorastaan nolostuttavassa määrin – mutta sitä ei voi kukaan kiistää, että some tarjoaa meille mahdollisuuden tehdä taidetta, jollaista ennen ei olisi voinut. Se on vaikuttamisen kanava, jonka samanmieliset, innoittuneet, kasvokkain usein helposti vaivautuvat suomalaiset osaavat erityisen hyvin käyttää hyväkseen. Linkittämisestä on nopeasti tullut vaikuttamiskeino, taiteen tukemisen keino, taiteesta taas jälleen poliittisen vaikuttamisen keino. Ah, mitä aikoja me elämmekään!

Tämä ilmiö, taiteilijoiden esiinnousu, sosiaalisen median hyökyily yhden ehdokkaan ympärillä, kampanjarahoituksen kerääminen pienlahjoituksina, on siinnyt uudesta mahdollisuudesta. Vallan kolmijaosta on tullut nelijako – nyt vasta sen todellisessa mielessä. Sosiaalinen media on kansan ääni, hyvässä ja pahassa. Ja etenkin poikkitaiteessa.

Linkitän teille tämän, koska se on niin liikuttava, ilahduttava – ja ne, jotka eivät jaa poliittista mielipidettäni, voivat silti nauttia taiteesta. Eivätkö voikin?

Onnea matkaan molemmille ehdokkaille. Matkaa ei ole enää pitkälti, ja historiaa on jo uudelleen kirjoitettu, kävi vaaleissa kuinka tahansa.

Taide on sielun sauna

On ihan pakko laittaa teille blogilinkki, vain siitä riemusta, että Espoon Kaupunginteatterin johtaja Jussi Helminen – varsin lämpimän ja lähestyttävän oloinen mies muuten toisin kuin useimmat johtajat, joita minä olen tavannut – vertaa taidetta saunaan.

Ihminen voi hyvin taiteesta ja osaa käsitellä itkunsa ja pahoinvointinsa taiteen avulla. Taide on sielun sauna, jossa se puhdistuu arjen kuonasta aina uudestaan ja uudestaan.

Tämän vertauksen riemastuttava efekti ei vain kuole aivoistani, siellä se jatkaa pa-pa-pa-kosh-PAUNG, joka kerta, kun ajattelen sen uudestaan. 

Kiitos Jussi.