Avainsana-arkisto: Nuorten kirjasarja

Yksi mahdollinen maailma

Kuva

On tosi koskettavaa ja aina yhtä vieraannuttavaa nähdä oman kirjansa kannet. Kun itse on kerinyt kokoon koko kyseisen maailman, sen henkilöistä ja tapahtumapaikoista on aika lailla selkeä mielikuva. Henkilöiden kuvat saattavat näyttää jopa vääriltä, koska mikään ei voita mielikuvistusta. Niinhän käy monille, jotka lukevat ensin kirjan ja näkevät sitten siitä tehdyn elokuvan: Ei Auran kuulu näyttää tuolta! Ei Aura käyttäisi tuollaisia vaatteita!

Yllä on elokuussa ilmestyvän kirjani kansi, joka on värikkyydessään ja maagisuudessaan tosi hieno – ja kaikkea sellaista, mitä en olisi osannut odottaa. Noaidin tytär aloittaa nuorten fantasiatrilogian, joka kertoo vahvoista ja julmista saamelaissoturittarista, mutta ennen kaikkea ihan tavallisesta kellokoskelaisesta 16-vuotiaasta Aurasta. Kannessa Aura näyttää coolilta, varmalta, mutta kirjassa hän on kaikkea muuta. Ei Aura sormi suussa soturittaria kohtaa, kyllä te minut tiedätte, mutta ei hän myöskään opi taianomaisesti käyttelemään puukkoa ja ratsastamaan susilla. Aura on ihan oikea tyttö.

On ollut äärettömän hauska kirjoittaa menevää fantasiakirjaa, mutta on myös tosi jännittävää kirjoittaa kirjaa, joka on suunnattu nuorille. Aluksi piti paljon miettiä sitä, miten nuoret jaksavat lukea kieltäni, jota on myös kryptiseksi ja kikkailevaksi kutsuttu (ja sitten toisaalta koskettavaksi ja iholle tulevaksi). Piti miettiä, mitä nuoret haluavat lukea: mitä kirjassa saa ja ei saa olla. Minkälainen on nuoren maailma? Ennen pitkää havahduin kuitenkin siihen, että tarina vie ja kieli tulee sen mukana. Että nuoret ovat ihan yhtä kykeneväisiä lukemaan kuin aikuisetkin. Että on turha yrittää yhtään mitään kohderyhmäajattelua, kun tekee taidetta. Taidetta ohjaavat suuremmat päämäärät.

Kun lähdin kirjoittamaan menevää seikkailuromaania, päädyinkin kirjoittamaan äidin menettämisestä, yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja siitä, miten vaikeaa rakkaudelle on asettaa rajoja. Kun kirjoitin todeksi Lapin mafian, vääryyksistä rankaisevat saamelaissoturittaret ajasta irti olevaan metsäänsä, aloinkin kertoa väkivallasta ja piittaamattomuudesta.

Noaidin tyttären kanssa olen päästänyt mielikuvitukseni valloilleen. Olen viettänyt pimeitä iltoja eteisen takinvarjoja vilkuillen ja aurinkoisia kesäpäiviä täysin uppoutuneena hillittömiin ajojahteihin.

Fantasiaa soimataan turhaan eskapistiseksi kirjallisuudenlajiksi. Kaikki kirjallisuus on todellisuuspakoa ja samalla se on todellisuuden tutkimista. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään. En ehkä usko jumaliin, mutta on helppo uskoa, että on asioita, joita me emme tiedä. Partikkelit, jotka muodostavat meidät, vaihtuvat kokonaan useaan otteeseen elämämme aikana. Silti se ei vaikuta kokemukseemme maailmasta. Se, mitä me koemme, vaikuttaa. Tässä on yksi mahdollinen maailma, yksi kokemus, jossa kuolleet kääntävät kasvonsa meitä kohti Alisesta maailmasta. Tässä maailmassa kylmään kaivoon voi työntää kätensä ja sekoittaa. Tässä maailmassa kuolleet vastaavat kutsuun nostamalla kätensä kaivosta, vetämällä meidät mukaansa.

Ensimmäinen kirja on valmis. Silti matka on vasta alussa. Minä makaan kotisohvalla, katson sadepilviä, juon teetä kurkkukipuun ja kirjoitan toista kirjaa. Onneksi ei ole pimeä.

Mainokset

Suden kesyttäjä

Kohtaukset etenevät satunnaisessa järjestyksessä, koska satunnainen on kirjoittamisen palapelinikin. En selittele kontekstia, enkä esittele henkilöitä, ellei tule sellainen tunne, että jotenkin vaan täytyy.

Tänään…

Kahden mieshenkilön välille tuli riitaa Aurasta. Riita ei ole vielä oikein ratkennut; tässä on tiettyjä logistisia ongelmakohtia. On ikimetsää, yötä, telttaa ja pahan läsnäoloa, mutta puukko puuttuu. Ikäviä tuollaiset tappelukset. Mukaan piti sotkea loitsun lukemiset ja sudet, jotka nostettiin metsästä avuksi. Mutta kenen avuksi ja kenen kimppuun?

Mukana yksi pasifisti ja yksi mopoilija nahkarotsissa.

Mitä Aura tekee?

No, älkää multa kysykö! Nythän on lauantai. Ei kai kukaan lauantaiyönä töitä tee.

Uusi projekti

Tällä hetkellä kaiken aikani syö megalomaaninen projekti eli proggis – nuortenkirjasarjan kirjoittaminen. Koska en koskaan ehdi kirjoittaa tänne mistään kivoista ja merkittävistä jutuista niin kuin nyt vaikkapa Tori Amoksen uskomattoman vaikuttavasta keikasta – miten se yhä edelleen hämmästyttää ja häikäisee,  kuinka käsittömättömän lahjakkaasta ja virtuoosista muusikosta on kyse, kun näkee hänen soittavan kahta eri kosketinsoitinta samaan aikaan molemmilla käsillä – tai Katja Ketun ja Johanna Venhon kirjanjulkkareista, joissa oli Kauko Röyhkän ja Tuomari Nurmion lisäksi tuliesitys, olen päättänyt alkaa kirjata tänne lyhyitä päivityksiä siitä, mitä tapahtuu kirjoituspöydälläni.

Ei voi olla mitään syytä sille, että en muka ehtisi kirjata muutamalla lauseella päivän juonenkäänteitä!

Täytyy tosin heti alkuun tunnustaa, että näin lauantai-illan ratoksi kirjoittelen kyllä epäergonomisesti sängyltä.

Seuraavaksi siis vuorossa: Saamelaissoturittarien saagan kanssa taistelua.