Asiallinen mutta Amerikka-keskeinen feministiblogi Feministe uutisoi, kuinka ehkäisyvalistuksen ja ehkäisyn käytön lisääntyminen – etenkin avioliitossa – on aiheuttanut noin neljän miljoonan abortin pudotuksen vuodesta 1995 vuoteen 2003. Se tuntuu itsestäänselvältä, mutta sitä se ei todellakaan ole.
Miten voi olla hätkähdyttävää tietoa, että Ehkäisyn käyttö noussut, abortit laskeneet?
Jutun luvut ovat erityisesti siitä syystä mielenkiintoiset, että nimenomaan naimisissa olevien naisten ehkäisyn käyttö on vähentänyt aborttien määrää näin huomattavasti.
Olisiko myytti vapaista ja piittaamattomista sinkkunaisista, jotka käyvät abortissa kaljoitteluviikonlopun päätteeksi, syytä jo kuopata? Naimisissa olevat (naiset ja miehet) harrastavat seksiä paljon enemmän kuin naimattomat. Niinpä, etenkin, jos luotettavaa ehkäisyä ei ole saatavilla, ja lapsia jo on riittävästi tai ne ovat hyvin pieniä, aborttiin päätyvät ennen kaikkea avioliitossa olevat naiset. Eikö olekin järkyttävää? Herää kysymys, miten heidän seksielämäänsä voisi rajoittaa, että tästä yhteiskunnallisesta ongelmasta päästäisiin!
Myös Suomessa ei-toivotun ja aborttiin johtavan raskauden syy oli usein pilleriehkäisystä tehottomampaan ehkäisyyn siirtyminen ja melko suuren osan aborttiin päätyneistä muodostivat hyvin pienten lasten äidit. (Tästä aiheesta kirjoitin jutussani Oliviassa 6/09 ja täällä Aaltopahvissa sivusin sitä ainakin kommenteissa.)
Silti naisten seksuaalikäyttäytymisen kontrolloiminen, tiedon (seksuaalikasvatus) ja avun (ehkäisyn hinta ja saatavuus) pidättäminen ja vapaan valinnan rajoittaminen ovat niitä USA:n suuressa mittakaavassa harjoittamia ehkäisykeinoja. Joilla henkariabortit lisääntyvät, jollei sopivaa yksityistä klinikkaa löydy.
aaltopahvia 
Feministingin perustajan Jessica Valentin kirjoituksia Yhdysvaltojen abstinence-only educationista. Siis sellaisesta teineille annettavasta seksivalistuksen muodosta, jossa parhaaksi ehkäisykeinoksi neuvotaan tyttöjä pitämään jalat ristissä:
Feministing: Jessica Valenti: Thanks, abstinence-only education
Nation: Jessica Valenti: The Virginity Movement, Rebranded
Pelkkään pidättyvyyteen kehottaminen; seksikielteistä sovinismia älyttömimmillään!
Juu, paras neuvo, mitä voi lapsellesi antaa: älä tee sitä! Milloin se on muka toiminut?
Niinpä. Kun ei se tuota Neitsyt Mariaakaan auttanut…;-)
Tuliko kukaan muuten katsoneeksi sitä taannoista ilmeisesti Yleltä esitettyä dokumenttia koskien aborttitilannetta Venäjällä? Dokussa oli kuulemma väitetty, että Venäjällä jopa 80% naisista on kokenut abortin. Aika uskomatonta. Dokkarista on pölisty paljon tuolla Suomi 24:lla yms., mutta se keskustelun tasohan on siellä vähän… no. Harmi kun meni toi dokkari ohi, olisi mielenkiintoista tietää siitä tilanteesta siellä tarkemmin.
Mulla on sellainen mutu, että niiden kuuluisien teiniraskauksien ja -aborttien ehkäisemisessä katumuspillerillä on melkein vielä e-pilleriä suurempi merkitys. Katumuspilleri on varmasti monella sinkullakin käytössä. Siihen e-pilleriehkäisyyn kun ei monella tule lähdettyä ennen kuin on varmasti säännöllstä seksiä luvassa eli vakituisessa parisuhteessa.
Katumuspillerin vaikutukset voivat olla aika rankat, mutta on se silti minusta selkeästi aborttia kivuttomampi ratkaisu – niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Vielä siitä Suomi 24:n tasokkaasta keskustelusta puheenollen – voihan noita abortteja tietysti sterilisaatiollakin vastustaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8522197#comment-40293899
Huh huh. Aika kovat on asenteet.
Telkkarittomana multa jää kaikki hyvät dokumentit näkemättä. Mutta se onkin ainoa huono puoli.
Aika järkyttävä oli tuon alemman kommenttisi linkin tarina alaikäisten prostituoitujen sterilisaatiosta ainoana keinona saada ehkäistyä ei-toivotut raskaudet, sillä asiakasmiehet eivät suostu käyttämään kondomeja (patsi suomalaiset… hurraa?) ja tytöt myyvät kalliit ehkäisypillerit vanhemmille prostituoiduille. Voi nyyh. Aika toivottamalta taipaleelta tää näyttää.
Olen siitä ihan samaa mieltä, että jälkiehkäisypillerien vapauttaminen on varmasti estänyt jo lukemattomia abortteja, sillä sellaiset, jotka ne pillerit hakevat, eivät todellakaan aio lasta pitää. Parasta pillereissä on käyttäjälle ehkä se, että raskauden alkamisesta ei voi olla varmuutta – ja varsinaisesti koko ”raskaus” on siinä vaiheessa aika teoreettinen, kun munasolu ei ole vielä edes kiinnittynyt, ja on siis pelkkä yhdistymättömien DNA-osien solupallero.
Myös abortteja vastustavien tahojen pitäisi mielestäni ottaa jälkiehkäisy siipiensä suojaan, sillä sehän juuri ratkaisee kysymyksen abortin eettisyydestä. Jos sitä ei voi edes millään välineillä todistaa, ei se voi olla ”moraalitonta tappamista”.
(Toivon, että jatkossa kommentoivat jatkavat sivistyneellä ja empaattisella linjalla. En hyväksy äsken lainausmerkkeihin pistämäni tyyppistä syyttelyä.)
Jk. Jälkiehkäisyä ei kuitenkaan voi käyttää kuin joitakin kertoja vuodessa – ja on huomattava, että sen sisältämä hurja määrä hirmuneja ei ole terveydelle mitenkään hyväksi niin kuin eivät ehkäisypillerienkään hirmunit pitemmän päälle – eikä se siis todellakaan ole vaihtoehto ehkäisylle. Mutta se on vaihtoehto abortille.
Aivan! Seksi pitäisi vain kieltää lailla, varsinkin avioliitossa. Monet edistykselliset naiset ovatkin sen jo tehneet. Ei seksiä – ei abortteja. Tehdään 1,7 lasta ja lopetetaan koko homma. Onneksi uusioperheissä osataan tavallisesti niin seksi kuin ehkäisykin.
Joo, Essi, eivät jälkiehkäisypillerit tietenkään sovellu asianmukaisen ehkäisyn korvikkeeksi. Epävakituista seksiä harrastavien kannattaisi tietysti aina käyttää niitä kondomeja siksikin, että ne suojaavat myös taudeilta. Mutta kuten sanottu, jos ”vahinko” on jo sattunut jälkiehkäisy on aborttia parempi vaihtoehto.
Ironista kyllä monet abortin vastustajat vastustavat myös ehkäisyä tai ylipäätään seksuaalisuutta avioliiton ulkopuolella. Näistä lähtökohdista on aika vaikeaa käydä realistista keskustelua.
Asiaa sivuten vielä: Minua mietittyttä kovasti tuo hormonaalisen ehkäisyn turvallisuus ylipäätään. Olen nyt itse puputtanut e-pillereitä seitsemän vuotta elämästäni eikä loppua tälle hormoonikuurille näy lähiaikoina. Välillä huolestuttaa, että mitähän tämä terveydelleni tekee. Vakituisessa parisuhteessa, jonka osapuolet potentiaalisesti kykenevät lisääntymään suvullisesti keskenään tunvat e-pillerit kuitenkin huomattavasti kondomeja kätevämmältä ja edullisemmaltakin vaihtoehdolta, joten näillä mennään. (En tykkää puhua heteroparisuhteesta, kun en pidä itseäni tai puolisoani heteroina – siitä kiertely ja kaaretelu.)
Kokeilijat, mulle tuli tosta ja Pihlajattaren ehkäisykommentista hieman off-topiccina mieleen, että suuri osa tuota naisten viime aikoina paljon raportoitua ”haluttomuutta” on varmasti seurausta juuri lisääntymiskustannusten epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta. Asiasta ei vain sovi puhua.
Tietenkään ei siis ole kenekään miehen vika, ettei hän voi tulla raskaaksi tai synnyttää. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että kaikki seksin vaikeat ja kurjat puolet kuukautisista alkaen koituvat nimenomaan naisten osaksi. (Eihän meille suotaisi edes kunnollista pornomatskua!)
Siispä se, että hormonipillerit menevät vain naisen verenkiertoon, on ihan oikea ongelma. Myös parisuhteen työnjaon kannalta.
Pilleriehkäisyllehän on itse asiassa olemassa paljon parempi vaihtoehto niissä vakituisissa seurustelusuhteissa, joissa lapsia ei enää haluta tai ei ole koskaan haluttukaan: miehen vasektomiahan ei aiheuta sen kummempia hormoniongelmia. Jos lapsenteko on suunnitteilla muutaman vuoden sisällä ja rahaa on tuhlattavaksi asti, kannattaa silloinkin harkita vasektomiaa ja siemennesteen pakastamista Väestöliiton spermapankissa, josta talletuksen voi sitten kolmen vuoden sisällä käydä nostamassa koeputkihedelmöitystä varten. Biologi Robin Bakerin kirjassa Tulevaisuuden seksielämä (1999) muuten uumoillaan, että ainakin rikkaampi osio ihmiskunnasta siirtyy jossain vaiheessa yleisemminkin tähän ehkäisy/lisääntymismetodiin. Saapa nähdä…
Vaikka uskonkin, että suurin syy olla vasektomiaa vastaan perustuu pelkkään pelkoon, voimakkaaseen tunnereaktioon, en voi olla kuitenkaan olematta sitä mieltä, ettei vasektomia ole ”ehkäisykeino”. Se on, mitä on.
Lapsentekoon myös varmaan ajaa enemmänkin sellainen voimakas alkukantainen vaisto, jota eivät ehkä pakasteet ja ruiskut tyydytä. Sillähän ei ole mitään tekemistä järjen kanssa.
Mutta olen siitä samaa mieltä, että nimenomaan miehen vasektomia on vaikkapa yli 35-vuotiaalle lapsekkaalle pariskunnalle varteenotettava vaihtoehto. Se on vähemmän evasiivinen ja varmempi kuin naisen vastaava. Vaikkapa hyvin köyhissä maissa se voisi olla hyvä keino ehkäistä niitä ei-toivottuja raskauksia… Mutta onko ongelma sitten siinä, että siellä lääkäriin saadaan vain ne raskaaksi tulleet? (Taitaa se sama ongelma olla täälläkin.)
Ehkäisyksi kuitenkin lukisin vain sellaisen vaihtoehdon, joka on vaikutuksiltaan väliaikainen, sillä kuinka siitä voisi olla varma. Entä, jos kahden lapsen jälkeen haluaa kolmannen? Entä jos on 18? Haluaa lapsia ehkä jossain vaiheessa? En itse ainakaan helposti lähtisi tekemään sellaista ratkaisua. Tahdostaan lapsettomat varmaan jo vasektomian edut tietävätkin.
Onko muuten tällainen keinohedelmöitys yhtä tehokasta ja varmaa?
Vaikka lapsensaantiin ohjaisikin joku vaisto tai hoivavietti (mikä kuulostaa ihan uskottavalta), en usko, että sitä välttämättä tarvitsisi toteuttaa seksin välityksellä. Kyllähän ihmiset jo nytkin tyytyväisenä hankkivat lapsia erilaisten hedelmöityshoitojen tai jopa adoption avulla, koska eivät pysty niitä ”normaalein” keinoin hankkimaan (lapsettomuudesta kärsivät, naisparit) tai koska todella haluavat mieluummin adoptoida ”valmiin” lapsen kuin tuottaa lapsia maailmaan lisää.
Toisaalta olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä siinä järjellä saisi jonkin verran olla väliä, kun lapsia maailmaan saattaa. Suunniteltu lapsi kuin kuitenkin on aika usein kaikille kivempi juttu kuin ”vahinko”.
Vasektomia ei muuten sikälikään ole mikään lopullinen este raskauden aikaansaattamiselle, että mies edelleen tuottaa siittiöitä toimeenpiteen jälkeen, vaikka ne eivät enää pääsekä ”uiskentelemaan”. Nykyäänhän yksittäisiä siittiöitä pystytään jo ”poimimaan” suoraan kiveksistä, mikäli hedelmöittämistarvetta ilmaantuu. Kalliiksi tällainen tietysti tulee (yksittäinen toimenpide Väestöliitolla näytti pyörivän vajaassa kolmessatonnissa), etenkin kun sterilisoidut eivät saa Kela-korvauksia hedelmöityshoidoista, mutta puhuinkin tässä lähinnä varakkaampien yksilöiden mahdollisuuksista.
Keinohedelmöityksen ”tärppäysteho” riippuu vähän käytetyistä metodeista. Inseminaatio eli sperman vieminen munanjohtimeen on hieman tavallista yhdyntää epävarmempi keino, kun taas varsinainen koeputkihedelmöitys on käytännössä yhtä varmaa tai jopa hieman varmempaa kuin ”normaali” raskauden aloittaminen.
Suurimpana vaarana erilaisissa hedelmöityshoidoissa ovat olleet monisikiöraskaudet, joita niitäkin pystytään nykyään ennakoimaan jo hyvin. Epämuodostumariski on prosenttiyksikköä suurempi kuin ”normaalissa” raskaudessa. Tässä tosin lukemaa vääristää se, että hedelmöityshoitoihin hakeutuvilla on usein jotain rakenteellisia häiriöitä, jotka lisäävät epämuodostumariskiä.
Olen tähän asiaan joutunut enemmän tutustumaan, kun vaimoni kanssa noita hedemöityshoitoja olemme aloittelemassa. Näillä näkymin tosin pelkät hormonihoidot saattavat riittää.
Mun on pakko olla tästä vähän eri mieltä. Mielestäni ei ole mitenkään mahdollista erottaa seksuaalisuutta, ihmisyyttä ja lisääntymisviettiä. Se varmaan juuri on tämän tiedeuskoisen aikamme virhe – olettaa, että ruumis ja mieli ovat noin vaan erotettavissa ja että esimerkiksi hormonitoiminnan jonkin muuttujan valjastamalla voi ilman kauaskantoisia vaikutuksia hallita juuri sitä, mitä haluaa.
Kaikille sitä (lisääntymisen) tarvetta ei ilmeisesti lainkaan tule, osa ihmisistä on aseksuaaleja ja osa ei halua lapsia. Piste. Naisena voin kuitenkin sanoa, että kaikki, mikä liittyy seksuaalisuuteen, on osaltaan myös juuri sitä lisääntymisvaistoa, joka on ruumiseen kirjottu. Halu saattaa olla hyvinkin voimakas alkukantainen, irrationaalinen, ja kalenterista tarkistamalla huomaakin, että jaahans – ovulaatioaika. Hormoniehkäisyn aikana kaikki se tärkeä – hajujen voimakkaat vaikutukset, kierron vaikutukset haluun ja ruumiin vastaanottavuuteen – ovat kuin muovipussin sisällä. Hyvin suurelle osalle naisia hormonit aiheuttavat juuri haluttomuutta. On päivänselvää, että siinä on yhteys: kun hormonitoimintaa on vakavasti kopeloitu ja siten raskauden mahdollisuus tavalla tai toisella ehkäisty, se vaikuttaa kaikkeen. Tunteisiin. Älyyn. Persoonaan. Ruumiintoimintoihin. Ja haluun.
Luin tapauskertomuksen naisesta, jonka kohtu oli poistettu. Hän kertoi, kuinka hänestä ei enää tuntunut kokonaiselta ihmiseltä, kuinka orgasmit tylpistyivät, jäivät vaille resonanssia kuin osa hänen vaginastaan olisi kadonnut. Mutta – – eihän kohtu ole naisen seksuaalisuudelle tärkeä! Niin kuin naisen orgasmi ei (tietenkään!) ole lisääntymiselle tärkeää. Ja klitoris on vain surkastunut peniksenkärki, pikku huvinappi.* Huvittavaa lukea tämän kaltaisia kirjoituksia ihan nykyhetken tieteellisistä julkaisuista. Ja traagista. Kukaan ei voi sanoa, mikä on tärkeää millekin, koska kaikkia osasia ei ole mahdollista erottaa ja tutkia pienissä, kirkkaissa petrimaljoissa.
Kuitenkin pariskunnat, jotka ovat vuosia yrittäneet lasta ja käyneet kaikki tutkimukset läpi, saattavat yhtäkkiä toivosta luovuttuaan onnistua. Tiede ei tarjoa sille selitystä. Siksi en ihan täysin luota pakastepankkeihin tai mihinkään, mikä on ruumiini ulkopuolelta. En sano, ettei se ole yksi mahdollisuus, sanon vaan, että ei se ehkä ihan niin yksinkertaista ole. Ei se ehkä ole varmaa. Ehkä siinä on jotain muutakin.
Nämä asiat eivät ehkä ole astrofysiikkaa, mutta ne eivät välttämättä ole eroteltavissa ja sitten erikseen tieteen ratkaistavissa.
On toinen asia toimia järkevästi ja toinen asia tuntea itsensä niin hyvin, että tunnistaa ja tunnustaa itselleen, mitä todella haluaa.
Järjestä puhumalla sanon vain, että jos ruvetaan järkevästi ajattelemaan, meidän ei kannattaisi lainkaan lisääntyä. Eikä olisi mitään syytä olla adoptoimatta oman lapsen hankkimisen sijaan. Miksi siis se oman biologisen lapsen saaminen on niin tärkeeä, että hakee hedelmöityshoitoja, altistuu hillittömille, kalliille ja evasiivisille toimenpiteille ja mahdolliselle vuosien tuskalle ja myös mahdollisesti persoonallisuutta muuttaville hormonivaikutuksille, jos se ei olisi jotain todella alkukantaista, jotain niin tärkeää, ettei asiaa voi ratkaista mitenkään muuten, kun se tarve on biologiseen karttaan merkitty?
Ja siis edellisellä en missään nimessä hyökkää hedelmöityshoitoja vastaan. Kaikilla meillä on oikeus olla onnellisia. Pyrin vain osoittamaan, kuinka monia asioita se kuitenkin irrationaalisella voimalla säätelee. Tarve saada jälkeläisiä.
*(Kaikille tiedoksi, että klitoris on itse asiassa joka puolella siellä alhaalla, sillä on pitkät kädet ja mahdollisesti omanlaisensa pääpaikka, joka mahdollistaa nk. naisten ejakulaation. Googlailkaapa!)
Essi:
Toiset meistä ovat ehkä enemmän kiinni luonnon kiertokulussa kuin toiset; toiset kokevat vietit vahvempana kuin toiset (en ala olettamaan, että tämä on sukupuolikysymys; se tuntuu liian helpolta vastaukselta). Itse taivun ehkä liikaa intellektuaalisempaan suuntaan, mutta ymmärrän kyllä silti sinunkin näkökulmasi.
En itsekään sanoisi kannattavani hedelmöityshoitoja siinä mielessä, että kehottaisin kaikkia turvautumaan niihin: oikeastaan itsekin olisin halunnut mielelläni vältellä niitä, koska a) ihmiskeho on monimutkainen juttu, jonka sorkkimisesta ei aina seuraa hyvää (ainakin noin tunnetasolla asiaa katsottuna) ja b) ne vievät jotenkin lapsentekemisestä kaiken mystiikan (siitä tulee tosiaan aitoa lapsen TEKEMISTÄ).
En silti mene tuomitsemaankaan hedelmöityshoitoja (muuten toimisinkin melko ristiriitaisesti). Hedelmöityshoidot eivät aina merkitse vain hyökkäystä kehon ”luonnollista” tilaa vastaan, vaan joitakin niistä voi ajatella myös kehoa korjaavina toimenpiteinä. Puhuit kauniisti naiskehon ”luontaisesta” kierrosta ja sen vaikutuksesta tunne-elämään, mutta entäpä jos naisella ei satu olemaan mitään kiertoa (esimerkiksi oma vaimoni ei ole koskaan kokenut ns. luontaisia kuukautisia)? Hormonit voivat tällöin auttaa käynnistämään lisääntymissyklin, aivan kuten toisella tapaa käytettyinä ne voivat sammuttaa sen. Jos naisen elämä ilman kuukautiskiertoa on muovipussiin suljettua, eikö meidän pitäisi voida auttaa ihmisiä rikkomaan pussinsa rajat?
(Vaihtoehto olisi tietysti se, että annettaisiin luonnon päättää, kuka saa lapsia ja kuka ei. Minusta tämä on yksinkertaisesti julma ajatus. Luonto on sokea ja amoraalinen, miksi sen päätökset olisivat yhtään sen parempia kuin ihmisten omat? Jos luonto olisi saanut päättää, vaimoni olisi kuollut jo keskosena tai sitten viimeistään teini-iässä aivoverenvuotoon. Luonto on kuin sää: toisena päivänä se paistaa aurinkoisesti ja lämmittää, toisena myrskyää ja tuhoaa asioita. Vaikka osaammekin hallita luonnonvoimia vain vähän, jokainen edistysaskel, jolla pystymme hillitsemään niiden myrskyilyä on minusta arvokas: lääketiede on minusta tässä erityisesti kiitettävissä ja sen edut ihmiselämälle ja elämän arvokkuudelle näen miltei joka päivä herätessäni paikoitellen hauraan, mutta vielä sinnittelevän elämänlangan vierestä.)
Järjellä ajatellen adoptio tosiaan on useimmiten paras lastenhankkimisvaihtoehto Rikkaan Pohjoisen asukkaille. Itsekin olisin adoption asettanut ensisijaiseksi lisääntymistavaksi jopa ”perinteistä lisääntymistä” edelle. Miksi sitten monet valitsevat hedelmöityshoidot adoption sijaan? Naisilla epäilemättä yksi yleinen ja minusta aivan ymmärrettävä syy on halu kokea, miltä tuntuu toisen elämän kantaminen omassa kehossa: tämä onkin varmasti ainutlaatuinen kokemus, mutta miehenä en valitettavasti osaa sanoa, onko se riittävä syy hedelmöityshoitojen aloittamiseen.
Toinen melko yleinen syy on varmaankin halu, että syntyvä lapsi on ”omaa lihaa ja verta”. Tämä ”oman geenistön suominen” on varmasti jotenkin syvällä ihmiselimistössä ja myös monissa kulttuurisissa elementeissä (kuten herttaisessa halussa etsiä vastasyntyneestä isosetien ja -tätien kasvonpiirteitä). En kuitenkaan oikeasti pidä sitä kovin hyvänä asiana pidemmän päälle: jonkun suosiminen vain siksi, että hänellä on samanlainen nenä tai ihonväri kuin sinulla, on paitsi irrationaalista, myös syrjivää niille toisille, joilla ei ole näitä haluttuja piirteitä. Ulkomuotoon liittyvien ennakkoluulojen lisäksi oman geenistön suosimisen toinen ikävä seuraus on omien kumppanien mustasukkainen vahtiminen, jotta he pysyisivät puhtaana vieraiden geenistöjen saastutukselta (tiedän olevani tässäkin suhteessa melko ”irrallani luonnosta”, koska en oikein osaa hahmottaa, millaista olisi kokea olevansa mustasukkainen).
Itseäni lastenhankkimisessa ei kiehdo oman geenikarttani kopioiminen. Tärkeämpää minulle on saada osallistua lapsen ”henkiseen” kasvamiseen: haluan nähdä, miten lapsen kyvyt ja luonteenpiirteet saavat itsenäisen muodon ja kehittyvät omaksi persoonakseen. Toivon mukaan saan myös siirrettyä heille joitain tärkeinä pitämiäni arvoja (suvaitsevaisuus jne.). Tässä ei mielestäni ole tärkeää, kenen nenä lapsella on tai minkä värinen hän sattuu olemaan.
Minun ja vaimoni syyt hedelmöityshoitoihin päätymiseen adoption sijaan ovat olleet pikemminkin kulttuuriset (enkä usko, että olemme ainoita). Adoptiosta on tullut valtapeliä, jossa monet välitahot niin adoptiolapsen kuin adoptoivan perheen kotimaissa pyrkivät valvomaan, keitä adoptoidaan ja minne. Valvontaa tehdään tietysti lapsen edun nimissä, mutta on usein epäselvää, palveleeko se aina lasta. Joka tapauksessa valvonta tekee adoptiojonoista äärettömän pitkiä. Adoptioita välittävillä järjestöillä on monia enemmän tai vähemmän järkeviä kriteerejä, joilla sopivat vanhemmat valitaan. Kaikki kriteerit ja valintaperusteet eivät edes ole julkisia, ja joitakin ihmisryhmiä saatetaan adoptiojonoissa jopa enemmän tai vähemmän tietoisesti syrjiä (vaimoni sattuu kuulumaan yhteen tällaiseen ryhmään). Kaikki tämä byrokratia ei houkuttele ihmistä adoptioprosessiin (etenkään kun meidän yksittäisessä tapauksessamme myönteinen adoptiopäätös olisi siis melko epätodennäköinen tulos).
(Pahoittelen muuten, mikäli olen kuulostanut liian hyökkäävältä, mutta tämä on yksi niitä harvoja asioita maailmassa, jotka saavat minut kunnolla kiihtymään.)
Samat sanat, Eino! Olen tosi pahoillani, jos kirjoitukseni tuntuvat suoraan hyökkäävän omaa tilannettasi vastaan tai jos näkemykseni ruumiillisuuden määräävyydestä myös psykologisella kentällä tuntuvat kyseenalaistavan jonkinlaisen eriävän ruumiillisuuden kantajien kokemuksen. Se ei lainkaan ole tarkoitukseni. Puhun vain omasta kokemuksestani, joka kenties ei sekään ole aivan yleistettävissä – eihän mikään ole.
Mielestäni esimerkiksi yhdistelmäpillereillä pakotettu ja ylläpidetty (mahdollisesti vuosikymmeniä) jatkuva raskauden imitointia keholle muistuttava hormonipeukalointi on aivan eri asia kuin oman hormonitoiminnan käyntiin polkaisu tai hedelmällisyyshoidot, joiden varsinaisista vaikutuksista olen suoraan sanottuna melko tietämätön. (Tiedän lähinnä oireista.) En myöskään ole lainkaan sitä mieltä, että luonnonvalinta olisi oikein, ja lääketieteen hyväksikäyttö siten huono juttu.
Jos lisääntymisen tarve on, mutta kykyä ruumiilla ei ole, voi silti mielestäni hyvin puhua siitä, mitä minä kutsuin ruumiin välttämättömyydeksi. Ei se ehkä ole ihan niin yksinkertaista, että (esimerkiksi) kierron ulkoisten merkkien puuttuessa kaikki se sisäinen fysiologispsykologinen kierto katoaisi myös. Ehkä joillain meistä esimerkiksi kierron vaiheet ovat selkeämmin havaittavissa, ja vaikutukset siksi paljon helpommin tulkittavissa, koska se kaikki on paljon näkyvämpää – tietyllä tavalla kiistattomampaa. Perustan tämän kaiken tietenkin omaan maailmankokemukseeni, enkä usko, että totuus, jonka omassa ruumiissani tunnen, voisi olla olematta totuus. Mutta toisilla se voi olla pääsemättömissä, koska sen oireet ovat heille niin näkymättömiä – tai (hui kauhistus tätä, mitä aion sanoa) – liikaa älyllistettyjä ja siten kadoksissa. Monia asioita voi tietää ja silti olla ymmärtämättä ja vastaanottamatta. Olisi vähintäänkin opettavaista ja avartavaa kuulla sellaisen naisen kokemuksia, jolla ei ole koskaan ollutkaan kuukautiskiertoa. Tosin, on sanottava, että suurin osa naisista ei näitä asioita sen enempää tunnustele kuin tulkitsekaan, ja siksi ei ole mikään itsestäänselvyys, että henkilö itse yhdistäisi seksuaalisuuttaan lisääntymisviettiin. Ainakaan ennen kuin se on ajankohtaista.
Paluuviite: Yli 10 000 lukijaa « aaltopahvia
Kun tutkitaan ihmisyksilön kehitystä, on tiedossa, että se tapahtuu vähitellen prosessin kautta. Kun ihmisen elämä alkaa hedelmöityksestä, ei hedelmöittynyt munasolu muutu heti kolmen kilon tytöksi tai pojaksi tai aikuiseksi ihmiseksi, vaan kaikki tapahtuu vähitellen – useiden kuukausien aikana.
Samasta kehityksestä voidaan todeta, että se on jatkuvaa – aina aikuisikään asti – niin että ne ruumiinosat, jotka meillä ovat koko ajan, kasvavat ja muuttuvat. Saman kehityksen tähden jokainen meistä on siksi erikokoinen äidin kohdussa kuin esim. 1-, 5-, 12- ja 20-vuotiaana, vaikka koko ajan on kyseessä sama yksilö ja samat jäsenet – aivan kuten Paavali osoitti omasta itsestään:
– (Gal 1:15) Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi…
Kun pysytään kohdunsisäisessä kehityksessä, voimme nähdä siinä useita kehitysvaiheita, jotka seuraavat toisiaan. Näistä kehitysvaiheista voidaan huomata, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa syntymätön lapsi muistuttaa täysin jo tähän maailmaan syntyneitä ihmisiä niin, että hänellä esiintyvät samat ruumiinjäsenet. Katsomme kehitysvaiheita luettelomaisesti lävitse:
– Vaikka uusi yksilö on toisena elinviikkonaan omenansiementäkin pienempi, riittää se pysäyttämään äidin kuukautiset. Tästä lähtien syntymätön lapsi vaikuttaa äitinsä ruumiiseen koko raskauden ajan.
– Noin 3 viikon ikäisenä lapsen sydän alkaa pumpata verta sen omassa ruumiissa. Sen veriryhmä voi olla myös aivan eri kuin äidillä. Muutamia päiviä tämän jälkeen tulevat esille käsien ja jalkojen alut.
– Noin 6 viikon ikäiseltä lapselta voidaan mitata aivojen sähkökäyrä eli EEG. Sen mittaaminen on sikäli merkittävää, että ihmiselämän loppuminen määritellään yleensä tämän toiminnon lakkaamisesta.
– 7-8 viikon ikäiselle lapselle ovat jo muodostuneet kädet, jalat, sormet ja varpaat sekä myös kasvot, joissa ovat silmät, nenä ja suu. Myös yksilölliset sormenjäljet muodostuvat pian tämän jälkeen eivätkä ne enää muutu kuin kokonsa puolesta. Tässä vaiheessa lapsi kykenee myös tarttumaan käsillään ja tuntemaan kipua. Useimmat abortit tehdään juuri 8. viikon kohdalla.
– 14 viikon ikäinen lapsi on aikuisen kämmenen kokoinen ja hänen sydämensä pumppaa verta joka päivä 24 litraa. Samoin kasvojen piirteet alkavat muistuttaa vanhempien kasvoja jo tässä vaiheessa.
– 20-21-viikkoisia lapsia voidaan nykyään pitää hengissä myös kohdun ulkopuolella ja he jäävät elämään. Joissakin maissa abortoidaan vielä tätä vanhempia lapsia.
Tekstin sivulähde: http://www.jariiivanainen.net/Abortti.html
Arvon telson, pointtinne oli?
En ole aivan varma, mikä lause sai aikaan tämän abortinvastaisen syyllistävän biologianopetusviestin, mutta käytänpä nyt tilaisuuden hyväkseni sanoakseni, että aivan parasta argumentointia koskaan on vedota fiktiivisen teoksen hämärään ja varsin kuvainnolliseen kohtaan, jossa puhutaan äidistä ja kohdusta. Pisteet kotiin! Ai, kuka tieteentekijä näin todisti tutkimuksessaan ja missä ne tutkimukset ovat? No, Paavali! Hyvänen aika sentään.
Ja sanonpa vielä senkin verran tähän mielestäni ehkäisypuheeseen täysin kuulumattoman offtopic-viestin perään, että jos aikuisen naisen hyvinvointi ei mene munasolun suojelun edelle, on jotain todella pahasti vialla. Ihan riippumatta siitä, kuinka paljon alkion jäsenet muistuttavat aikuisen ihmisen tai lapsen täysin kehittyneitä vastaavia.
Sallin tämän viestin siksi, että voitte kaikki tutustua hämärään tunneperäiseen ja uskonnollisella ylitulkinnalla perusteltuun naisten alistamisen ja syyllistämisen kulttuuriin, jolta teidän (siis meidän!) pitää osata suojautua, jotta voisimme huolehtia omasta hyvinvoinnistamme, ennen kaikkea, ja olla kuuntelematta kaikenlaista soopaa, jonka ainoa tarkoitus on rajoittaa elämäämme.
Ihan loppuun esittäisin sellaisen hauskan pikku kysymyksen, että miksi kummassa siittiö ei sitten ole tuo pyhä ihmisen alkusiemenen ydin, jonka hukkaaminen tai vahingoittaminen esimerkiksi alkoholinkäytöllä olisi rangaistava rikos? Miksi vasta naisen sisuksiin on oikeus mennä ronkkimaan ja määritellä, että tuo tuossa on sinun vastuullasi? Ihmettelenpä vaan.
No, en oikeasti ihmettele, tietenkään, mutta mielestäni telsonin logiikalla pitäisi mennä alkulähteille asti – miksi jäädä puolitiehen. Mitenköhän sitä hirveää miesten omin käsin harrastamaa murhienmiljoonautta voisi hallita? CB2000 kaikille miehille? (Ohhoh, nyt taisin mennä liian pitkälle… Tai en sittenkään!)
Sana on vapaa taas tästetiäpäin, mutta suosittelen kaikkia hihhuleita valitsemaan argumentointinsa perustat hiukan uskottavimmista lähteistä, etten putoa tuoliltani naurusta. Haluaisin myös tällaisten abortti on murha -huutojen sijaan tai sitten lisäksi kuulla, kuinka erittäin vakava ja ongelmallinen ehkäisypolitiikka sitten tulisi hoitaa. Köyhien maiden miljoonat hylätyt orpolapset tuskin ilahtuvat jeesustelusta, että saavat sentään kuolla kaduilla nälkään sen sijaan, että heidän vanhemmilleen olisi taattu toimiva ja terveydelle haitaton ehkäisy, muodossa tai toisessa.
Itse sanoisin, että aborttioikeuden rajoittamisen puolesta vain vammaisjärjestöillä on varteenotettavia argumentteja: jos kaikki ”epäkelvot” sikiöt abortoitaisiin, koko vammaiskulttuuri katoaisi, ja toisaalta, lapsen mahdollinen vammaisuus ei ole hyvä syy aborttiin, koska vammainenkin voi viettää täysipainoista elämää. Uskon tosin, että on löydettävissä järkevä kompromissi, jossa naiset saavat määrätä omasta kehostaan ja vammaisillakin lapsilla on mahdollisuus elää.
(Ja vammaisen naisen kanssa naimisissa olevana voin sanoa, että heidän on äärimmäisen vaikea olla aborttikysymyksestä mitään mieltä.)
Eino: Olet varmasti oikeassa. Yksi suurimpia ongelmia näissä testausmenetelmissä on nähty siinä, että ne eivät kerro, kuinka pahasti vammautunut sikiö on. Onko armollisempaa abortoida sikiä muutaman kuukauden (no, hyvä on, viiden) vanhana kuin pelätä, että lapsi kuolee ennen kolmivuotispäiväänsä reikään sydämessä? Ei, näihin asioihin ei ole oikeaa vastausta, mutta tuntuuhan se varsin arjalaisfasistiselta vedolta abortoida mahdollisesti kehitysvaurioiset.
Miten muuten sinusta saisi puhua kehitysvammaisista? Huomaan, että minulla ei oikein ole sanoja, joilla kuvata henkilöä, jolla jokin olennainen kehityshäiriö on (siis elämää rajoittava) ilman, että osallistun mustavalkoiseen rajanvetämiseen ja mahdollisesti rasistiseen kommentointiin. Haluaisin välttää sitä, mutta tuntuu taas, että liiallinen poliittinen korrektius aiheuttaa vielä suurempaa epäoikeudenmukaisuutta. Jos minua kuvataan sanalla ”lyhyt” tai ”pyöreä” (tai hassua kyllä ”skrode” niin kuin tossa männäviikolla), en ajattele sen sisältävän mitään arvolatausta, vaikka toisille se varmasti sisältäisi epämieluisia mielleyhtymiä. Miten siis voisi kuvailla tai puhua vaikeasti vammaisesta tai vähemmän vaikeasti vammaisesta, jos keskustelun keskipisteenä on juuri se vamma?
Ja vielä, Eino:
Siskoni hoitaa kehitysvammaisia, ja ihailen häntä ja hänen tekemäänsä työtä yli kaiken. Hän on kärsivällinen ja rakastava, hän ei tee moraalisia tai moralistisia arvioita siitä, miten asioiden tulisi olla. Hän kertoo niin kuin ne ovat. Kun kuulin häneltä, että yksi suurimmista ongelmista vaikeasti vammaisten kanssa on se, että heidän ruumiissaan on usein elimellisiä kehittymättömyyksiä – yleinen kuulemma on juuri sydämen reikäisyys – (anteeksi supertörkytietämättömyyteni terveydenhuollon ammattilaisten jargonista, en viittaa tässä reikäjuustoon) tulin aika surulliseksi. Kun ajattelin vanhempien pelkoa ja surua siitä, että lapsi heikompana astiana voi lähteä milloin vain. Aiemmin olen miettinyt paljon sitä, kuinka ”aikuisen lapsen” käy, kun vanhemmat kuolevat niin kuin oikein olisi – ennen lastaan.
Mikään näistä tunteista ei kuitenkaan ole syy heikkojen karsimiseen jo ennen syntymää. Ne ovat vain surullisia tosiasioita. On paljon, tohtisinko sanoa suurin osa, vammaisiksi luokiteltuja – leimattuja? – ihmisiä, jotka elävät täyttä, hyvää elämää. Miksi he eivät ansaitsisi juuri sitä? Ai, siksi, koska minun odotukseni täydeltä elämältä ovat erilaiset? Huhhuijakkaa, uskallanpa sanoa, että niin varmaan lähes kaikkien maailmassa.
Olen ihan vähän rakastunut Kauran blogiin, siihen, miten hän puhuu autistisesta lapsestaan Esikoisesta ja elämästään normaalilta näyttävän, mutta omanlaisensa lapsen kanssa, joka oppii (mun tulkintani mukaan) varsin ruumiillistunteellisesti asioita. Miten maailma suhtautuu heihin ja häneen kasvattajana varsin negatiivisesti ja syyllistävästi, koska oletuksena on, että lapsi on ”normaali”.
Voin jotenkin kauhean hyvin ymmärtää Esikoista siitä, miten Kaura hänestä kertoo, ymmärrän hänen reaktioitaan ja tunteitaan. Se on mielestäni jotain aivan ainutlaatuista, vähän kuin Jayne Anne Phillipsin Kiurun ja Termiitin vesipäälapsen* kertojanjaksot, jotka olivat vain kertakaikkisen hillittömiä ja koskettavinta, mitä olen lukenut pitkiin aikoihin. Kaura tekee tärkeää työtä lämpimän, lapsen omilla ehdoilla kasvattavan, tasa-arvoisen kasvattamisen airuena – jo ilman sitä, että hän myös tekee meille taviksille tiettäväksi, millaista autistin kanssa on elää, miten hän näkee maailmaa, miten hän kommunikoi.
*Kirjan käyttämä sana.
Jk. En linkannut Hesarin Kiuru ja Termiitti -kritiikkiin, koska siinä oli mielestäni jotenkin väärällä tavalla älyllinen, moralistinenkin sävy.
Hyvä kysymys tuo, miten kehitysvammaisista pitäisi puhua: niin hyvä, että en kelvollista vastausta pitkällisenkään miettimisen jälkeen oikein keksinyt. Oma vaimoni on pieniä muistihäiriöitä lukuun ottamatta ”vain” liikuntavammainen, joten häneltä olen yksinkertaisesti voinut kysyä, miten hän haluaa tilaansa kutsuttavan: esimerkiksi autistilta ei kysymykseen välttämättä saa edes vastausta.
Hankalaa näissä luokitteluissa on, että ne tahtovat aina kääntyä neutraaleista termeistä haukkumasanoiksi. ’Vesipää’ on alun perin ihan lääketieteellinen termi, joka kuvaa oireyhtymää, jossa päähän kertyy liikaa nestettä; englannin ’dumb’ on perusmerkitykseltään tarkoittanut mykkää tai ylipäätään jotain äänetöntä (’dumb animals’ on alun perin viitannut puhekyvyttömiin eläimiin) ja vasta myöhemmin saanut typeryksen merkityksen. Tai sitten vammainen: alun perin neutraaliksi tarkoitettu termi kuvaamaan ihmistä, jolla on vamma, nykyään alakoululaisten haukkumasana, ”ootsä vähän vammane” tai ”vamppi”, kuten se nuorempien suussa kääntyy (tämä muuten aiheuttaa tietyn sukupolvikuilun, kun suurille ikäluokille Marilyn on se vampin perusmielikuva).
Suurin vika esimerkiksi ’vammaisessa’ tai ’kehitysvammaisessa’ kuitenkin lienee, että ne normatisoivat meidän ”vammattomien” elämän siksi oikeaksi, ”terveeksi” elämäksi, jota sitten erilaiset vammat voivat heikentää. Erityisesti ’kehitysvammainen’ on tarkkaan ajateltuna melko arvottava termi: ihmisellä olisi jokin normaali kehityskäyrä, joka sitten tietyillä henkilöillä on vaurioitunut – tämä ei ole kuin asteen verran vanhaa ’jälkeenjäänyttä’ kohteliaampi nimitys. Ikään kuin ihmisen arvo olisi kiinni siitä, hallitseeko hän tietyn kimpun taitoja: käyttäydy hyvin ja kiltisti, älä vajoa itseesi seurassa, osaa keskittyä ja odottaa, hallitse abstraktia ajattelua edes jossain määrin ja niin edelleen … sillä jos näitä taitoja et hallitse, olet jotain normi-ihmisen alapuolella, ikävä muistutus siitä, että ihminenkin on eläin muiden joukossa.
Luin jokin aika sitten artikkelin, jossa kuvattiin erään kehitysvammaisen elämää hoitolaitoksessa kaukaisella 90-luvulla (kai, en ole ajasta ihan varma). Hoitajat eivät olleet nuorta naista kohtaan mitenkään suoranaisen julmia, mutta kuitenkin vähätteleviä. He odottivat, että hänen pitäisi täyttää tietyt ”normaalin” elämän tunnusmerkit, pitää päivävaatteita päivisin, odottaa kiltisti ruokapöydässä omaa vuoroaan ja niin edelleen, mitä kaikkea nyt ”normaalin” nuoren naisen arkeen kuuluu. Sitten kun nainen olisi halunnut poiketa näistä sosiaalisista normeista – pukeutua esimerkiksi paljon mukavampaan yöhaalariin päivän ajaksi tai edes avata tiukan hameensa nappia – hoitajat pitivät näitä tahdonilmauksia vain asiattomana oikutteluna, jonkinlaisena ”hänen kaltaisilleen” tyypillisenä irrationaalisena tunteenpurkauksena, joka oli syytä jättää huomiotta (ja totta kai hoitajien oli samaan aikaan oikeus valittaa, miten vaikeaa elämä hoidettavien kanssa joskus oli, kun nämä eivät selviytyneet kommelluksitta yksinkertaisimmastakaan asiasta, kuten vaikka lounastamisesta).
No, nyt harhauduin vähän sivuraiteelle. Muistelen, että nykyään haluttaisiin välttää puhetta vammoista, kyvyttömyyksistä ja muusta, mikä saattaisi vihjata, että niiden kantajat olisivat jotenkin huonompia tai ”sairaalloisempia” kuin muut. Oireetkin taitavat olla jo merkki, että jotain on ihmisessä vialla, syndrooma on ehkä hieman neutraalimpi. En tiedä, onko tämä nyt liiallista poliittista korrektiutta. Olemmehan me kaikki jossain määrin, ajoittain tai ainakin ennen pitkää niin ”vammaisia”, että tarvitsemme erityistä hoivaa, huolenpitoa, apuvälineitäkin (jos ei muuta niin silmälaseja): miksi siis erottaa yhtä suurta ihmisryhmää ”meistä muista”? Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi syytä avustaa sellaisia ihmisiä, joilla avun tarve on keskimääräistä suurempi (vaikkapa pyörätuoli silmälasien sijaan): päinvastoin, mutta heitä ei tarvitse leimata mitenkään muita huonommiksi tämän tarpeensa vuoksi.
Kaikki terveydenhoidon ammattilaiset eivät ihmisiä haluaisi auttaa tappamaan. Nyt on jätetty kansalaisaloite, jossa esitetään, että terveydenhoidon ammattilaiselle jätettäisiin oikeus kieltäytyä tappamasta toista ihmistä niissä tilanteissa, joissa asiaan ei liity lääketieteellistä syytä (kuten naisen kuoleman vaaraa). Aloitteessa ei olla kieltämässä abortteja, vaan esittämässä lakiin kirjattua oikeutta työntekijöille työvuorojärjestelyihin niin, että abortteja eivät joutuisi tekemään ne, jotka eivät abortteja halua tehdä. Pieni osa lääkäreistä on lopettanut jopa lääkärin työt kokonaan, kun eivät ole pitäneet työtä eettisesti kestävänä. Aloitetta voi kannattaa täällä:
[Blogin pitäjä on sensuroinut linkin.]
Abortin tekeminen ei ole tappamista. Solurykelmän poistaminen elävän ihmisen sisältä ei ole murha. Abortteja ei edes tehdä kuin alkiovaiheessa, jolloin lääketiede ei vielä määrittele alkiota sikiöksi – ellei kasvavassa sikiössä myöhemmin ole jotain tosi pahasti vialla. Potentiaalisen ihmisen hyvinvointi ei voi mennä naisen, olemassa olevan ihmisen, hyvinvoinnin edelle.
Ne terveydenhuollon ammattilaiset, jotka abortteja tekevät – lääkärit – ovat vannoneet valan suojellakseen potilaansa elämää. Aika mutuilulta kuulostaa väitteesi siitä, että lääkäreitä olisi siirtynyt toisiin töihin juuri aborttien vuoksi. Jokainen voi kuitenkin valita ammattinsa ja erikoistumisalueensa vapaasti, eikä abortteja tehdä kuin yhdellä hoitoalueella. Naisten itsemääräämisoikeus omasta ruumiistaan on tärkeämpi arvo kuin yhden ihmisen periaatepäätös. Naisten itsemääräämisoikeus on myös lakiin kirjattu.
Pienillä paikkakunnilla on jo nyt vaikeuksia saada lain turvaamaa hoitoa, kerrotaan Helsingin Sanomissa 24.2.2013: http://www.hs.fi/sunnuntai/a1361591410746. Säädöksen peukalointi johtaisi lääkärien väliseen epätasa-arvoon ja vaarantaisi potilaiden hoidon, jopa mahdollisesti terveyden, jos joillain lääkäreillä olisi oikeus kieltäytyä aborttien tekemisestä.
Minä kannatan avointa seksuaalipuhetta ja seksuaalikasvatusta. Uskon, että suurin osa aborteista voidaan estää hyvällä valistuksella ja halvan ehkäisyn tarjoamisella. En hyväksy syyllistävää ja leimaavaa puhetta. Mielestäni aborttia hakeva nainen on paras päättämään, kykeneekö hän vastaamaan lapsen hoitamisesta. Miestähän näissä tapauksissa ei usein joko ole kuvioissa tai hän painostaa myös hankkimaan abortin. Tähän maailmaan ei ole tarve synnyttää yhtään lasta lisää sosiaalihuollon huolehdittavaksi; lapset kun eivät kasva itsekseen terveiksi aikuisiksi – jonkun pitää pitää heistä huolta aika monta vuotta ja aika intensiivisesti. Mielestäni on lasten etu, että aborttilainsäädäntöä ei peukaloida.
Jk. Koska koen linkkaamasi aborttilainsäädäntöaloitteen naisvihamieliseksi ja takapajuiseksi ja uskon, että se läpi mennessään vahingoittaisi monia ihmisiä (naisia, miehiä ja niitä lapsia, jotka pakon edessä synnytettäisiin), toisi mahdollisesti takaisin naisten henkeä uhkaavia itsenäisiä aborttikäytäntöjä ja syyllistäisi lisää vaikeaan ratkaisuun päätyneitä ihmisiä, en linkkaa aloitteeseen blogistani.