Avainsana-arkisto: Kirjailija

Yli 10 000 lukijaa

Voihan hitsipilli himpskatin simpskatti! Lukijalaskurini on popsahtanut kymmenentuhannen paremmalle puolelle. Yleisö kohahtaa.

Aikeenani oli arpoa oma kirjani jollekulle lukijalle, kun 10 000 tulee täyteen, mutta vilkaistuani kirjahyllyyni, huomaan, ettei minulla ole ensimmäisestä painoksesta enää jäljellä kuin yksi kappale. Olen silti iloinen tällaisen täysin imaginaarisen rajan täyttymisestä. Oman kirjansa menekkiä ei koskaan oikein tiedä, sillä suurin osa lukijoista lainaa sen kirjastosta tai kaveriltaan tai saa kriitikolta, joka ei halua säilyttää sitä, koska kirjahyllyt notkuvat jo muutenkin. Kirjan ostaneita lukijoita taas on tällaisella aloittelevalla romaanikirjailijalla ehkä kymmenesosa tänään täyttyneestä luvusta.

Siksi sanonkin: Voihan hitsipilli himpskatin simpskatti! Onpa kiva, että teitä lukijoita siellä on, jossakin näyttöpäätteiden sähköisen loisteen häikäiseminä, silmiltäni piilossa.

**

Koska kuitenkin jossain määrin seuraan hakusanoja, joilla lukijat tänne päätyvät, en ole täysin tietämätön siitä, että aivan kaikki lukijat eivät ole täällä minua varten, minun vuokseni. Siksi liitän tähän naistenpäivän jälkimainingeissa muutaman linkin niille, jotka eivät selvästikään ole tulleet tänne lukemaan minun ajatuksiani, vaan etsimään oikeita vastauksia vakaviin kysymyksiin.

Voimia tytöt, mä olen teidän puolellanne.

Sukupuolitaudit, Helsingin alueella ilmaisen ja välittömän tutkimuksen ilman ajanvarausta saa sukupuolitautien poliklinikalta. Älkää epäröikö, vaan menkää, jos on pienikään mahdollisuus tai kutina, että jotain voisi olla vinossa. Tämä pätee myös poikiin! Kantakaa vastuu seuraavien tai nykyisten kumppanienne terveydestä yhtä paljon kuin omastanne. Palvelu on asiallista ja hyväntahtoista – jos olet poliklinikalla, olet vastuullinen aikuinen, olit minkä ikäinen tahansa.

Jälkiehkäisy, ilman lääkärin määräystä apteekista, jos olet yli 15-vuotias. Muussa tapauksessa joudut menemään lääkäriin – ja tee se pian. Se voi olla kurjaa ja noloa, pelottavaakin, mutta vielä pelottavampaa on kasvattaa ruumiissaan elävää olentoa. Mitä pikemmin asia voidaan hoitaa, sitä helpompaa ja turvallisempaa se on kropallesi. Jälkiehkäisyä voi maallikko verrata koko kuukauden e-pillereiden nappaamiseen kerralla. Pillerin syöminen aloittaa kuukautiset, eikä siis abortoi mitään, vain estää (mahdollisesti hedelmöittynyttä) munasolua kiinnittymästä. Niinpä kyseessä on eettisesti mielestäni melkolailla e-pilleriehkäisyä vastaava toimenpide, jonka vuoksi sinun on turha tuntea murhaajan tuskia.

Abortti, vaatii lääkärikäynnin terveysasemalla ja lähetteen toimenpiteeseen. Jos toimit nopeasti, voi olla, että on mahdollista vielä hoitaa toimenpide niin sanotulla pilleriabortilla, joka on paljon vähemmän evasiivinen toimenpide kuin kaavinta nukutuksessa.

Älä häpeä sitä, mitä on tapahtunut. Et ole ainoa, eikä se ole yksin sinun syysi.

Olkaa viisaita, vaatikaa ehkäisyä joka kerta, vaatikaa kumppaneiltanne sen verran välittämistä, että he eivät saata teitä kurjaan ja vaaralliseen tilanteeseen. Mutta ennen kaikkea: luottakaa itseenne.

Aikaisemmin olen kirjoittanut vastuullisesta abortista otsikolla Ei enää henkarilla – vastuullinen abortti ja muita mahdottomuuksia. Liitän linkin tähän siksi, ettei tulisi kuvaa, että suhtaudun toimenpiteeseen kevyesti. Suhtaudun siihen pragmaattisesti.

Mainokset

Romaanista ja sen suhteesta kirjailijan omaan elämään

Olen saattanut tulla maininneeksi, että olen kirjoittamassa toista romaania. Ensimmäinen romaanini Ilmestys sai monet toimittajat pettymään, kun en vastannut kysymyksiin  tavalla, jolla oma elämäni olisi voitu suoraan liittää teokseni juoneen ja hahmoihin.

Mistä sitten keksit tarinan? Miksi kirjoitit juuri kahdesta naisesta?

No, emmätiijä. Varmaan siksi, että olen, tiedäthän, itsekin nainen.

Ja halusin puhua ruumiillisesta kokemuksesta. Siitä, miltä tässä maailmassa eläminen on tuntunut. Enkä halunnut kuvata sitä vain yhden henkilön näkökulmasta.

Ja olen nainen.

Ninettä. Siksi. Se on naisista.

Niin mutta miksi kirjassa ei ole voimakkaita mieshahmoja?

Öö. Niinno. Se on rakkaustarina. Ja siinä ne rakastavaiset on naisia. Et. Ei siinä hirveästi ollut tilaa miehille.

Kirjan mieshenkilöt, kuten Pietari, ovat hirveän yksiulotteisia.

Niinku ne, tai siis se, on sivuhenkilö. Ni ei siihen sitte keskitytä sen enempää. Että mitä se ajattelee. Musta oli mielenkiintoista tutkia kerrankin vaan sitä, miltä niistä tytöistä tai nuorista naisista tuntuu, mitä ne ajattelee. Kun näitä nuorten miesten ja poikien kasvukertomuksia on Odysseiasta lähtien, mutta sit mun pitäis samastua siihen kahteen riviin Penelopesta, joka uskollisesti kutoo jotain kolttua ja repii sen yöllä, että pysyis uskollisena ukolleen, joka vaan mellestää jossain. Ja onhan se toinen Odysseys, missä ei juuri naisia ole. Niinku et. Miks mun pitää tätä nyt perustella jotenki? Mä olen nainen. Mä kirjoitin kirjan naisista. Hitto, musta se on jotenki aika normaalia.

Miten paljon tästä sitten on omaelämäkerrallista?

Kyllä mä olen ne kaikki tunteet tuntenut ja ajatukset ajatellut, tietenkin. Mutta ei mulle ole näin käynyt. Aika huono mielikuvitus mulla olisi, jos olisi. Mä olen vaan miettinyt, miten voisi mahdollisesti käydä. Jos olisi tällainen tyyppi, ja sit tällainen.

Kuulutko Setaan?

Öö. M-mitä?

Vahingosta viisastuneena olen puurtanut tulevan romaanini parissa täysin uudenlaisella työmoraalilla. Olen parantanut tapani! Tästlähin kirjoitan vain omasta elämästäni.

Ei vaineskaan. (Hihi) Mutta seuraavassa romaanissa on joitakin yhtäläisyyksiä omaan elämääni, ainakin sen ulkoisiin ilmentymiin. Niin kai kaikilla romaaneilla väistämättä on, eiväthän ne tuulesta ja ilmasta synny. Ainakaan täysin. Paljastan nyt, mitkä ne tärkeimmät yhtymäkohdat ovat.

Minulla, niin kuin tarinan kertojallakin, on kaksi siskoa. Yhteensä meitä on kolme. Isosiskoni on tosiaan kuvataiteilija ja sitä hävyttömästi käytin hyväkseni tehdessäni kolmatta sisarta – koska sen ansiosta tiedän kuvataiteen tekemisestä jotakin. Enemmän kuin vaikka elokuvien tekemisestä. Minunkin sukuni, niin kuin tarinan, on aikalailla hajanainen ja kadonnut ajan syömille valokuva-albumien sivuille. Siinä se.

Seuraava romaanini, jota kutsun tällä hetkellä hellyydellä nimellä Paljain käsin, kertoo Vaaran-suvun kolmen sukupolven naisten tarinan. Vaaran suku rakentuu sukunimen jatkuvuuden luomista odotuksista huolimatta naisten varaan, sillä miehet katoavat kuvioista nopeammin kuin vastasyntynyt tytär ehtii rääkäistä ensimmäisen itkunsa. Ei mitenkään poikkeuksellinen tarina, eikä sitä siis myöskään omassa suvussani.

Minä esitän kuitenkin kysymyksen: mitä käy, kun nainen tekee samoin?

Romaani keskittyy kolmen sisaruksen selviytymiskamppailuun tässä henkilökohtaisuuksilla herkuttelevassa nykymaisemassa, ja valottaa heidän totuuksiaan näyttämällä toteen sekä äidin että sodasta selvinneen, mutta kuvioista kadonneen isoäidin valinnat, jotka johtivat tähän hetkeen. Nykyhetkessä sisarukset kamppailevat toimeentulon, rakkauden, raskauden odotuksen ja pelon, toisista huolen pitämisen ja toisaalta omien päämääriensä tavoittelemisen sekä kaikista näistä kysymyksistä yksin vastaamisen taakan kanssa.

Minun kysymykseni kuuluu: kuinka se poikkeaa menneestä?

Tämän tekstin innoitti kirjekuoren kalahtaminen postiluukusta. Kuoressa oli joitain viikkoja sitten allekirjoittamani kustannussopimus romaanista (Työnimellä) Paljain käsin.

Lukukelpoinen maaliskuussa 2010. Powered by Gummerus.

Voitte siis arvata, mitä minä teen jouluna. Väännän kustannustoimittajan kanssa kättä siitä, laitetaanko lauseen perään piste, kysymysmerkki vai voinko kirjailijan yliluonnollisen voiman ohjaamalla kädelläni pyyhkiä siitä merkit pois kokonaan. Noin vain! Vai iskeekö minut kumoon Kielen Huollon Ja Suomen Virallisen Yleiskielen Käytänteiden Rikkomisen syyttävä salama? Arvatkaa, mitä siihen sanon? Sanon, että hei, nehän ovat vain suosituksia.