Lopputaistelu ja päähenkilön selviämisen mahdottomuus

Nuortenkirjasarjan Saamalaissoturittaret ensimmäisen kirjan Suden kesyttäjä kanssa painiminen on tämän hetken työni. Siksipä siitä laulan.

Tässä lopputaistelua kirjoittaessani aloin miettiä sitä, miksi oikeastaan myyttisiin ulottuvuuksiin syöksyvään tarinaan ei voisi tuoda nykytekniikkaa. Eivät kännykät ja MP3-soittimet kuitenkaan mihinkään maagisesti katoakaan, ja melkein jokaisella on ainakin puhelin taskussa. (Lempeän huvittuneesti katson myös niitä farkun ja pukuhousun takataskuja, joihin on kulunut lompakon hahmotelma.) Ja siis jokaisessa kunnon fantasiaseikkailussahan pitää olla lopputaistelu! Miekkojen pitää viuhahdella! Hampaiden pitää välkähdellä! Tantereen pitää täristä, veren lentää ja päähenkilön pitää voittaa!

Mutta miten päähenkilö voi voittaa, jos miekat viuhuvat, hampaat välkkyvät ja kuolleet nousevat Manalasta? Noin niinku esimerkkinä.

On aika jännää, mitä alitajunta syytää vastaukseksi, kun on kirjoittanut itsensä umpikujaan. Vaikeutan näköjään elämääni tuomalla kohtauksiin aina vieläkin vaikeamman ja vieläkin mahdottomamman vastuksen lainkaan miettimättä sitä, kuinka saan henkilöt pelastettua tilanteesta. Taika tuppaa sormissani aina olemaan pahaa taikaa. Unet ovat painajaisia, loitsut vievät äänen tai hengen, jähmettävät henkilöt paikoilleen avuttomina, kunnes…

Siihen kohtaan sormet sitten pysähtyvät. Aika reilua.

Ja kun on kerran luonut jonkun tilanteen, ei sitä voi noin vain peruuttaa tekstiä poistamalla. Se pitää selvittää. On varmaan sanomattakin selvää, että monet yöt on mennyt näitä ratkaisuja pähkäillessä. Edelliseen vastaus oli – alitajunnalle kiitos – tuutulaulu. Tämän kertaiseen pähkinään oli vastauksena – uusi teknologia.

Huh. Mihinköhän suohon laulan itseni seuraavaksi?

Stay tuned.

Huomenna olen muuten Helsingin kirjamessuilla Ylen lavalla klo 12. Tulkaa moikkaamaan, tai jos ette kehtaa, ainakin kuuntelemaan. Jatkamme Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin kanssa siitä, mihin jäimme Aamu Tv:n aamun kirjassa.

Suden kesyttäjä – Tuutulaulun taikavoimat

Muistatteko, mihin mun ajatukseni kinnasivat tulevan nuorten kirjasarjani ensimmäisen osan Suden kesyttäjän kanssa? No, oli ne kimppuun hyökkäävät sudet, prätkäpoika ja pasifisti-ihastus. Päähenkilön nimi on Aura ja hän ei todellakaan ole mikään seikkailuromaanien pienenpieneen nahkalappubikiniin ”puettu” äkisti peitsenkäyttöön taianomaisesti tarttuva taistelijatar. Aura on 15 vee, yläasteen viimeisellä luokalla (ysillä) ja tykkää kirjoittamisesta. Ei siis tykkää juoksemisesta metsissä kilpaa susien kanssa, kun ei juuri koululiikunnastakaan.

Miten tällaisen tyypin saa voittamaan megahillittömiä taisteluita, joista sen vaan kerta kaikkiaan on selvittävä ihan omillaan?

No, arvatkaa! (I dare you. I double dare.)

Keksin sen, kun istuin saunassa. Rentouduin hämärässä ja nautin erityisesti hiljaisuudesta, koska sitä ennen olin laulellut siskon pientä itkevää nyyttiä uneen. Jostain selkäytimestä sitä jännällä tavalla lähti tulemaan, tiettyä rytmistä laulua, kun pikkuryyti rääkyi mahakipujaan tai tyytymättömyyttään – niistä kun ei aina tiedä. Sanat olivat ihan höpöhöpöä, mutta tarkoitukseen sopivia rauhoittavia sanoja. Kaikki on ihan hyyvin, kaikki on ihan hyyvin. Saunassa rytmi ja sanat vieläkin tumisivat mielessä, jotain voimaa niissä oli, jotain niin tuttua.

Mietin siinä löylyssä hiotessani, että mitä eroa oikeastaan on loitsulla ja tuutulaululla. Loitsut, ne samanistiset luvut, joita tietäjät osaavat ja joihin heidät on kirottu, pyrkivät kaikki jollain tavoin vaikuttamaan maailman menoon. Niihin kuuluu tietty rytmi, usein riimittelykin, ja on olennaista, että tietäjä löytää juuri oikeat sanat, jotta loitsu toimii. Niihin kuuluvat myös tietyt rituaalinomaiset toimet, jotka on toimitettava tismalleen oikein.

Oletteko tekin sitä mieltä, että eihän tuo eroa mitenkään vauvan hyssyttelemisestä uneen? Minä ainakin löysin ratkaisun sotaisan kohtaukseni sovittelemiseen siellä saunassa.

Tuutulaulun.

Saunaa on muuten myöskin pidetty pyhänä paikkana ja henkien näyttämönä – ja siellä ennen vanhaan synnytettiin. Mutta älkää vain katsoko sitä elokuvaa Sauna. Se on ihan liian pelottava, jotta sen jälkeen voisi mennä yksin kellarikerroksen saunaan.

Suden kesyttäjä

Kohtaukset etenevät satunnaisessa järjestyksessä, koska satunnainen on kirjoittamisen palapelinikin. En selittele kontekstia, enkä esittele henkilöitä, ellei tule sellainen tunne, että jotenkin vaan täytyy.

Tänään…

Kahden mieshenkilön välille tuli riitaa Aurasta. Riita ei ole vielä oikein ratkennut; tässä on tiettyjä logistisia ongelmakohtia. On ikimetsää, yötä, telttaa ja pahan läsnäoloa, mutta puukko puuttuu. Ikäviä tuollaiset tappelukset. Mukaan piti sotkea loitsun lukemiset ja sudet, jotka nostettiin metsästä avuksi. Mutta kenen avuksi ja kenen kimppuun?

Mukana yksi pasifisti ja yksi mopoilija nahkarotsissa.

Mitä Aura tekee?

No, älkää multa kysykö! Nythän on lauantai. Ei kai kukaan lauantaiyönä töitä tee.