Avainsana-arkisto: Essi Tammimaa

Yksi mahdollinen maailma

Kuva

On tosi koskettavaa ja aina yhtä vieraannuttavaa nähdä oman kirjansa kannet. Kun itse on kerinyt kokoon koko kyseisen maailman, sen henkilöistä ja tapahtumapaikoista on aika lailla selkeä mielikuva. Henkilöiden kuvat saattavat näyttää jopa vääriltä, koska mikään ei voita mielikuvistusta. Niinhän käy monille, jotka lukevat ensin kirjan ja näkevät sitten siitä tehdyn elokuvan: Ei Auran kuulu näyttää tuolta! Ei Aura käyttäisi tuollaisia vaatteita!

Yllä on elokuussa ilmestyvän kirjani kansi, joka on värikkyydessään ja maagisuudessaan tosi hieno – ja kaikkea sellaista, mitä en olisi osannut odottaa. Noaidin tytär aloittaa nuorten fantasiatrilogian, joka kertoo vahvoista ja julmista saamelaissoturittarista, mutta ennen kaikkea ihan tavallisesta kellokoskelaisesta 16-vuotiaasta Aurasta. Kannessa Aura näyttää coolilta, varmalta, mutta kirjassa hän on kaikkea muuta. Ei Aura sormi suussa soturittaria kohtaa, kyllä te minut tiedätte, mutta ei hän myöskään opi taianomaisesti käyttelemään puukkoa ja ratsastamaan susilla. Aura on ihan oikea tyttö.

On ollut äärettömän hauska kirjoittaa menevää fantasiakirjaa, mutta on myös tosi jännittävää kirjoittaa kirjaa, joka on suunnattu nuorille. Aluksi piti paljon miettiä sitä, miten nuoret jaksavat lukea kieltäni, jota on myös kryptiseksi ja kikkailevaksi kutsuttu (ja sitten toisaalta koskettavaksi ja iholle tulevaksi). Piti miettiä, mitä nuoret haluavat lukea: mitä kirjassa saa ja ei saa olla. Minkälainen on nuoren maailma? Ennen pitkää havahduin kuitenkin siihen, että tarina vie ja kieli tulee sen mukana. Että nuoret ovat ihan yhtä kykeneväisiä lukemaan kuin aikuisetkin. Että on turha yrittää yhtään mitään kohderyhmäajattelua, kun tekee taidetta. Taidetta ohjaavat suuremmat päämäärät.

Kun lähdin kirjoittamaan menevää seikkailuromaania, päädyinkin kirjoittamaan äidin menettämisestä, yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja siitä, miten vaikeaa rakkaudelle on asettaa rajoja. Kun kirjoitin todeksi Lapin mafian, vääryyksistä rankaisevat saamelaissoturittaret ajasta irti olevaan metsäänsä, aloinkin kertoa väkivallasta ja piittaamattomuudesta.

Noaidin tyttären kanssa olen päästänyt mielikuvitukseni valloilleen. Olen viettänyt pimeitä iltoja eteisen takinvarjoja vilkuillen ja aurinkoisia kesäpäiviä täysin uppoutuneena hillittömiin ajojahteihin.

Fantasiaa soimataan turhaan eskapistiseksi kirjallisuudenlajiksi. Kaikki kirjallisuus on todellisuuspakoa ja samalla se on todellisuuden tutkimista. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään. En ehkä usko jumaliin, mutta on helppo uskoa, että on asioita, joita me emme tiedä. Partikkelit, jotka muodostavat meidät, vaihtuvat kokonaan useaan otteeseen elämämme aikana. Silti se ei vaikuta kokemukseemme maailmasta. Se, mitä me koemme, vaikuttaa. Tässä on yksi mahdollinen maailma, yksi kokemus, jossa kuolleet kääntävät kasvonsa meitä kohti Alisesta maailmasta. Tässä maailmassa kylmään kaivoon voi työntää kätensä ja sekoittaa. Tässä maailmassa kuolleet vastaavat kutsuun nostamalla kätensä kaivosta, vetämällä meidät mukaansa.

Ensimmäinen kirja on valmis. Silti matka on vasta alussa. Minä makaan kotisohvalla, katson sadepilviä, juon teetä kurkkukipuun ja kirjoitan toista kirjaa. Onneksi ei ole pimeä.

Mainokset

Runeberg-palkintoehdokas!

Ohhoh! Kävi niin, että meikämandoliino on Runeberg-palkintoehdokkaana. Olen hienossa seurassa – ja olin hienossa seurassa koko eilisen. Kiitokset kirjailijoille, kustantamoiden väelle ja raadille ja palkinnon järjestäjille. Tänään voi ehkä tilata sen puolivuosittaisen pitsan. Ollaanhan tässä sentään Runeberg-palkintoehdokkaana!

Aika mieletöntä.

Muut ehdokkaat ovat: Ralf Andtbackan esseistiikkaa ja lyriikkaa yhdistelevä Magnetmemoarerna (Ellips), Birgitta Bouchtin romaani Tusenblad, en kvinna som snubblar (Schildts), Siiri Enorannan romaani Gisellen kuolema (Robustos), Pauliina Haasjoen runokokoelma Aallonmurtaja (Otava), Kurt Högnäsin runokokoelma De bronsblå solarna (Söderströms), Katja Ketun romaani Kätilö (WSOY) sekä Joni Pyysalon novellikokoelma Ja muita novelleja (WSOY).

Eilisestä käteeni jäivät ainakin Katjan, Jonin ja Pauliinan kirjat, joten ehkäpä kirjoitan niistä vielä tänne jotain. Kunhan ensin vähän lepään.

Taiteiden yö II

Lilyn verkkosivuilta voi lukea fiiliksiä perjantain ”akvaariohaastattelusta” eli Akateemisen näyteikkunasta viime metreillä vaihtuneen haastattelijani näkökulmasta. Haastattelujen välissä ehdin itse nähdä Pienen balettiseurueen esityksen, joka piti katsojat otteessaan, vaikka kesken kaiken ohi jylläsikin se Helsingin Sanomienkin kuvaama valkea eläinkulkue. Joka siis myös oli hieno, noin niin kuin sivusilmällä vilkuiltuna.

Esiintymisessä on se paha puoli, että ei ehdi eikä pysty kiinnittämään niin paljon huomiota muiden esiintymisiin. Jännittää, hiostaa ja miettii, että kiinnostaako tämä lopultakaan ketään. Huomasin kuitenkin teidät kaikki siellä ikkunan takana ja hymynne jäivät mieleen! Erityisesti ilahdutti se, että nuoria miehiä lapsineen ja ilman seisoi myös siellä seassa ja mukana naurahtelemassa. Tämä lämmittää erityisesti naiskirjailijaksi aina tituleerattavan naiskirjoja kirjoittavan nais- ohosiis henkilön mieltä.

Kiitoksia.

Mä menen nyt päättäväisesti tuonne työpöydän ääreen ja jatkan seuraavaa kirjaa, jossa vahvat tytöt laukkaavat miekkoineen kostamaan moraalisia vääryyksiä. Nih.

Näyttely Galleria Gjutarsissa

Tänään aukeaa näyttelymme Heijastus Galleria Gjutarsissa Tikkurilassa. Galleria on lähellä Heurekaa, Vernissan kulmalta vain pieni käännös viheriään pöpelikköön, jonka keskellä seisoo upea vanha valkoinen puutalo. Talon sisältä löytyy 21.8. asti Kaisa Erikssonin (ent. Kontio) ja Aino Jääskeläisen piirroksia, grafiikoita ja erilaisia savesta valettuja ihmeitä ja peilinpaloja sekä minun sanataideteokseni Tyttö peilissä.

Kaikki näyttelyn teokset kietoutuvat jollain tapaa tekstini Heijastus ympärille, josta on tehty taidekirja hitusen Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? -kirjan tyyliin. Aukoista avautuu toinen kuva, teksti puhuttelee toisin, kun sivutkaan eivät ole selkeät rajoiltaan. Käsintehtyjä taidekirjoja on muutama, ja niitä voi ostaa galleriasta.

Niille, joiden on vaikea keskittyä tekstin tavaamiseen näyttely-ympäristössä, on mahdollisuutena myös kuunnella tekstini Heijastus kuulokkeilla. Samalla voi tuijotella laiskasti ikkunasta avautuvaa nurmimaisemaa tai kimmeltäviä peilitöitä seinällä. Ikkunanerkkeristä mobilet hiljaksiin luovat varjojaan lattialle ja seinille.

Kaikkea en tässä paljasta, sillä toivon, että menet katsomaan itse!

Heijastus

Hiljaisuus on toimekkuuden merkki! Minä, Aino Jääskeläinen ja Kaisa Kontio pidämme näyttelyn Tikkurilan Galleria Gjutarsissa elokuussa. Luvassa lisää Essin sanallista käsitetaidetta – mitä se oikein on? – ja upeaa taidegrafiikkaa! Tulkaa mukaan leikkimään.

HEIJASTUS

Kaksi taidegraafikkoa ja kirjailija lähtivät tutkimaan sitä, mitä he joutuvat kohtaamaan, kun katsovat peiliin.

Peilin edessä ihminen on itselleen armottomin, mutta peilikuvan kasvot ovat tuttuudessaan myös turvalliset, lohduttavatkin. Toisin kuin valokuva, peilikuva elää ja muuttuu ajan mukana. Minkälaisia rooleja me otamme selvitäksemme siitä?

Näyttelyn taidegrafiikat, piirrokset ja jopa mobilet on kiedottu Essi Tammimaan tekstin Heijastus ympärille. Kerromme itsellemme tarinaa siitä, millaisia olemme. Siinä tarinassa saamme sentään olla pääosassa.

Heijastuksissa lapsuuden mielikuvitusleikki muuttuu totiseksi todeksi.

Aino Jääskeläisen taidegrafiikka savelle. 

3.8. – 28.8.2011, Galleria Gjutars, Vanha Kuninkaalantie 6, Vantaa.

Auki: ke-pe 12-18, la-su 12-17.

 

Piinaava tarve miellyttää

Nadjan huoneessa on tunnin mittainen haastattelu Piinaava tarve miellyttää, jossa puhumme Paljain käsin -romaanista. Nadja Nowakilla on tosi tarkkoja kysymyksiä, ja haastatteluun on myös lisätty näyttelijän lukemia näytteitä kirjasta, jotka ovat yksinkertaisesti hienoja. Lupaan, että haastattelulla on onnellinen loppu.

Ovi rivoon

– on auki vappuun asti.

Tilainstallaationi Ihon kirjot nähtävillä vain siellä.