Tasa-arvoa miehille?

Helsingin Sanomissa tasa-arvoministerimme Stefan Wallin yrittää herätellä keskustelua ”miesten tasa-arvosta”. Minä kun olen erehtynyt luulemaan, että tasa-arvo nimenomaan pyrkii siihen, että sukupuolesta riippumatta ihmisillä olisi samat oikeudet ja velvollisuudet.

Vaikka aihe (syrjäytyminen, väkivallan uhrius) on tärkeä, se on auttamattomasti sanoitettu väärin. Tällainen vastakkainasettelujen kautta puhuminen vain kerta kaikkiaan sotkee koko tasa-arvokäsitteen käyttämisen ja tietyllä tavalla diskriminoi sen ”vain naisten edun tavoitteluna”. Miesten syrjäytyminen ja väkivallan kohtaaminen on iso kysymys, jonka ratkaisemiseksi pitäisi miettiä keinoja. Mutta mitä tekemistä sillä on tasa-arvon kanssa? Kyse ei ole yhtäläisistä ja vaadittavista oikeuksista, vaan yhteisen ongelman selvittämisestä. Ihmiset syrjäytyvät, ihmiset joutuvat väkivallan uhriksi. Sukupuolella voi olla sen kanssa tekemistä, mutta onko kyse asiasta, jota naiset ja yhteiskunnan sukupuolijako kategorisesti ylläpitää? Onko kyse jostakin, jonka nimenomaan naiset voisivat omalla käyttäytymisellään ja ratkaisuillaan muuttaa? Niinpä.

Tällaiset lausunnot olisi vain syytä jättää sotkemasta todellista tasa-arvokeskustelua, jossa systemaattiset ja kulttuurin sisään rakennetut valtarakenteet asettavat erilaiset selviytymisen mahdollisuudet jonkin ulkoisen attribuutin kuten sukupuolen tai etnisyyden perusteella. Miksi on niin tärkeää jakaa kahteen sukupuoleen ja vastata pahaan pahalla? Kuin yhteiskunnallinen kiista kotitöiden jakamisesta: ”A. Naiset kokevat valtaosan lähisuhdeväkivallasta (miehiltä), mutta B! miehet kokevat valtaosan yleisestä väkivallasta (miehiltä).” Joten tasoissa ollaan? Molemmat ovat ongelmia, joita kannattaisi käsitellä jotain muuta kuin vastakkainasettelun ja vihaisen sukupuolitaakan vertailun kautta. Miksi, miten ja kuinka asiaa voisi muuttaa olisivat mielestäni hyviä kysymyksiä. Tietyllä tavalla kysymyksenasettelulle tunnusmerkkistä on se, että vahvemman tulisi kantaa vastuu omasta ylivoimastaan.

Kirjoitukseeni miehen roolista tämä liittyy mielestäni saumattomasti, koska nähdäkseni ongelmalla on jotain tekemistä juuri kulttuurimme tiukan ja yksiulotteisen karkean mieskuvan kanssa. Kun mies halutaan nähdä valloittajana, eikö hänen täydy hallita väkivallan kenttä? Olisiko tasa-arvotaistelulle sijaa nimenomaan mieskuvan muokkaamisessa? Toinen Helsingin Sanomien uutisoima ”tasa-arvopohdiskelu” saa totisesti miettimään asiaa, kun itse tutkijakaan ei koe itseään tasa-arvon arvoiseksi.

Wallinin huoltajuusaiheinen pointti taas on varsin aiheellinen tasa-arvokysymys – etenkin näin isänpäivänä. Se on toisaalta onnekkaasti yhteiskunnan hallittavissa positiivisessa mielessä isyyslomien painoarvon lisäämisen ja vanhempainloman kustannusten jakamisen kautta, jos huoltajuuskiistat nykyisellään ratkaistaan mm. lasten lähemmyyden tunteiden avulla, jotka usein määrittyvät kotiin jääneen vanhemman eduksi.

4 responses to “Tasa-arvoa miehille?

  1. myytinmurtaja

    Minusta ihmiset mieluummin pitävät kynsin hampain kiinni tutusta pahasta kuin muuttuvat. Vaikka heidän asemansa olisi huono, jos siihen liittyy vähänkin vallan ripettä, he pitävät tontistaan kiinni. Miehet minun nähdäkseni hyötyivät ja hyötyvät siitä, että menneisyydessä naisia (ja miehiä) kontrolloitiin miesten väkivallan uhalla. Ei se elämä miehilekään mitään auvoa ollut, eikä moraalisesti oikein, mutta jotain etua siitä saatiin. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Luulen, että miehet kollektiivisesti pelkäävät joutuvansa aivan alisteiseen asemaan, jos väkivallan käyttäjän rooli puretaan. Vähän niin kuin perheenäiti, jonka nurisee työtaakastaan, mutta ei silti ole valmis jakamaan sitä tasan aviomiehensä kanssa. Hän saattaa muka myöntyä, mutta rupeaakin kontrolloimaan miestään, kohtelemaan tätä apulaisenaan ja moittimaan tätä, kun tämä "siivoaa väärin". (Itse siivoan puuskittain, nyt viime viikot on ollut aika siistiä. Mutta joskus ei näy edes lattia.)

  2. Muistuu mieleeni takavuosien kommentti eräältä ystävältä: "Ei naiset (feministit) tasa-arvoa halua vaan ylivaltaa." Kuitenkin hassua oli, että kaikista feminismin pääargumenteistä tämäkin tuttava oli täysin samaa mieltä: kaikilla pitää olla sama palkka, samat oikeudet ja vastuut, tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskeluun, työn tekemiseen ja elämiseen, oikeus ilmaista itseään ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Kuitenkin niiden asioiden aktiivinen tavoitteleminen oli hänen mielestään jotenkin aggressiivista ja paheksuttavaa. Tämä tuntuukin olevan usein kohtaamani tapa suhtautua. Seuraava argumentti oli myös yleisesti kuulemani: "Suomessa kaikki on jo niin hyvin." Kun tasa-arvoministerin sihteeri sitten menee lähetysvastaanotolla kännipäissään puristelemaan naisten tissejä, saavat asian tuomitsevat tiukkapipon leiman. Hätäinen puolustuskannalle asettuminen ehkä kertoo lähinnä muutoksen pelosta ja suomalaisesta vaikenemisen ja toisten asioihin puuttumattomuuden perinteestä. Onhan se inhimillisesti ymmärrettävää, että joskus joku noudattaa typerää mielijohdettaan. Mutta onko se myös suvaittava? Periaatteessa tällainen käytös on tuomittavaa, siitä on jopa säädetty lakeja, mutta käytännössä vallitsevat toiset säännöt. Tässä on myöskin vasta-argumentti niille, joiden mielestä Suomessa kaikki on jo riittävä hyvin.

  3. myytinmurtaja

    "Hätäinen puolustuskannalle asettuminen ehkä kertoo lähinnä muutoksen pelosta ja suomalaisesta vaikenemisen ja toisten asioihin puuttumattomuuden perinteestä."Tämän ajan henki on minusta myös se, että moraalia ei ole sopivaa vaatia. Ei pankeilta, ei yrityksiltä, ei puolisonsa hakkaajilta. Ei saa vaatia ketään toimimaan moraalisesti. Oikeuksiaan ei saa vaatia ainakaan sillä perusteella, että jokin asia on _oikein_.Ketään ei saa vaatia tilille pahoista töistä, ei saa edes vaatia tätä tahoa muuttamaan käytöstään. Jos yritetään – jos tehdään vaikka "Älä hakkaa naistasi pelkuri" -kampanja katukuvaan, niin sitä paheksutaan. Ei saisi syyllistää, ettei kellekään tule paha mieli.Tämä moraalinäkemys on kuin lukion ekoilta filosofiantunneilta, kun älystään juopuneet 16-vuotiaat alkavat ensi kerran rikkoa lapsuutensa kiltteyteen ja tottelevaisuuteen perustuvaa maailmankuvaansa. Sitten tulee näitä "No mutta, voiko muka sanoa, että jokin olisi varsinaisesti _pahaa_?"

  4. "Ei saisi syyllistää, ettei kellekään tule paha mieli."Voi, tuo satuttaa minua! Ei saa sanoa suoraan ja osoittaa sormella, koska se on rumaa… mutta aina voi syyllistää! Ja siihen meidät kaiketi tämä yhteiskuntapeli kasvattaakin – sala-aggressiivisiksi ja räjähdysalttiiksi, kun ei saa suoraan vaatia oikeudenmukaisuutta. Mutta aina voi töniä sitä itseään hieman pienempää vessajonossa ja kostaa koetun vääryyden. Ikävistä asioista ei saa puhua. Siten ne lakkaavat olemasta. Jotakin siinä on, että moraali on olemassa, me kaikki tunnemme sen ja olemme siitä yhtä mieltä, mutta sitä ei pidä yrittää tuoda teoiksi tai tekee pahempaa pahaa kuin itse pahantekijä. Kiinnittää siihen ihmisten huomion.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s