Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja vaientamisen kulttuuri – tapauskertomus Kettu ja keltainen lehdistö

Iloinen asia! Tänään julkaistiin Pimppini on valloillaan. Kirja on ilottelevasta nimestään huolimatta kokoelma hienoja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa henkilökohtaisesti, läheltä, siitä yksin jäävän näkökulmasta käsitteleviä tekstejä.

Kirja koostuu novelleista, joita ovat kirjoittaneet monet nimekkäät ja upeat kirjailijat Riikka Pulkkisesta ja Katja Ketusta Leena Parkkiseen ja Miina Supiseen. Myös minä olen kirjoittanut antologiaan novellin, joka käsittelee vakavaa aihetta keveähkön leikillisesti, tai niin ainakin oli tarkoitus. Suurin osa antologian teksteistä on pysäyttäviä, koskettavia, hätkähdyttäviä niiden sisäisessä totuudessa, joka kumpuaa siitä yksinäisestä tiedosta, että nainen on seksuaalisen väkivallan uhrina aina syytetyn penkillä.

Antologia tarjoaa myös tiedettä ja lukuja niille, jotka kaipaavat sellaista. Novelleja rytmittävät ja ryhdistävät seksuaalisuuden, sukupuolisuuden ja väkivallan sukupuolittuneisuuden tutkijoiden tekstit, joissa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa tutkitaan ja valotetaan yhteiskunnallisena, rakenteellisena ilmiönä, joka se on. Vaikenemisen ja syyllistämisen kulttuuri tekee nämä väkivallan teot helpommiksi toteuttaa – ja aina vain vaikeammaksi saada rikoksen uhrille oikeutta.

Siksi olenkin järkyttynyt siitä, mitä tänään tapahtui. On enemmän kuin ironista, että Iltalehti on päättänyt raahata lokaan kirjailija Katja Ketun urheasti esille tuoman sieppausyrityksen, kammottavan väkivallanteon yrityksen, jollaisia naiset joutuvat alati pelkäämään ja jonkalaisten uhriksi moni nainen on joutunut. Harva seksuaalista väkivaltaa kokenut saa oikeusjärjestelmässämme oikeutta, ja näin kävi myös kirjailija Ketulle, kuten hän on haastatteluissaan ja antologian esipuheessa kertonut. Mutta Iltalehti onkin päättänyt uutisoida, että kyse on huijauksesta, koska siitä ei ole todisteita. Tämä on aikalailla koulukirjaesimerkki naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Se tapahtuu useimmiten tilanteessa, jossa todistajia ei ole.

Minulla on tapaukseen liittyen muutamia kysymyksiä:

Eikö rikoksen uhreilla ole mitään tietosuojaa? Saako kuka tahansa tietää kenen tahansa tekemät rikosilmoitukset ja miten tällainen käytäntö suojaa esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai lähisuhdeväkivallan uhreja?

Onko todella olennaisin kysymys se, onko tämä kyseinen tapaus todistettavissa? Eikö tämän pitäisi juuri herättää meidät miettimään sitä, kuinka suojattomia me olemme tämän kaltaisten väkivallantekojen edessä, kun niistä järjestään ei voi olla todisteita?

On suorastaan absurdia, että antologian esittelemä kauhukuva tällä tavalla näkyvästi, suorastaan räikeästi todistetaan todeksi juuri antologian julkaisemisen yhteydessä. Rikoksen uhrilla on todistustaakka. Uhri on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Ja juuri siitä me lähdimme puhumaan. Juuri. Siitä. Oikeutta ei saa. On tuhatkertaisen musertavaa käydä läpi elämänsä hirvittävin tapahtuma, elää sen aiheuttaman trauman kanssa – ja joutua vielä syytetyksi siitä, että ei ole esittää valokuvanvarmoja todisteita rikoksesta. Joutua syytetyksi valehtelusta. Joutua syytetyksi siitä, että silloin, kun sitä olisi eniten tarvinnut – kukaan ei välittänyt. Edes poliisi.

Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että poliisi ei tee mitään, kun uhri hakee heiltä apua ja oikeutta?

Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että uhria ei uskota ilman todisteita – ja että häntä kohdellaan kuin rikollista, koska todisteet puuttuvat?

Eikö kukaan uskalla kohdata todellisuutta, jossa poliisi ei ehdi auttaa ja väkivallan tekijät voivat todella tehdä melkein mitä lystäävät, kunhan paikalla ei ole todistajia?

Onko tärkeämpää suojella poliisilaitoksen ylpeyttä kuin rikoksen uhreja?

Olen onnellinen siitä, että kirjan tekstit kirjoitettiin ja julkaistiin. Jos joku vielä epäilisi niiden todenmukaisuutta, siis maailmaa, josta ne kertovat, tämänpäiväinen farssi on siitä jättimäinen, räikyvän neonpunainen todistus.

Kommentit:

Päivitys Helsingin Sanomissa 8.3.

Uuden Suomen kommentti 9.3.

Helsingin sanomat kertoo lisää aiheesta 9.3.

Kaksi muuta upeaa novelliantologian kirjoittajaa reagoi Iltalehden rimanalitukseen ja uhrin syyllistämiseen: Miina Supinen Sokeripalassa ja Laura Gustafsson Dramaqueenissa.

Antologian arvostelu Demarissa 8.3.

Lukemistoa:

Väestöliitto kertoo ilmoituksen tekemisestä näin:

Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin ja poliisin tekemiin arvioihin. Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000–1200. Suomessa kynnys ilmoittaa seksuaalisesta väkivallasta poliisille vaikuttaa viime vuosina madaltuneen. Tapauksista kuitenkin vain joka viides johtaa oikeudenkäyntiin.

Heini Kainulaisen tutkimus Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa (2004) kertoo näin:

Pirkko Viitanen on 1980-luvun alussa tekemässään tutkimuksessa selvittänyt,
miksi vain osa poliisin tietoon tulleista raiskauksista johti syytteen nostami-
seen. Hän havaitsi, että tapauksia tippui rikosprosessin eri vaiheissa: poliisi ei
pystynyt selvittämään kaikkia sille ilmoitettuja raiskauksia, syyttäjät arvioivat, että näyttö ei riittäisi syytteen nostamiseen ja asianomistajat vetäytyivät tutkinnasta. (Viitanen 1982, 34–38, 61.) Raiskaus (väkisinmakaaminen) oli ennen vuotta 1999 asianomistajarikos, jolloin tapauksen tutkiminen lopetettiin tavallisesti uhrin pyynnöstä. Naiset peruuttivat syytepyyntönsä pitkälle samoista syistä, joiden takia tapaus jätettiin ilmoittamatta poliisille. Kyse oli häpeästä, arkuudesta, halusta välttää tapauksen julkiseksi tuleminen, poliisin epäuskoisesta asennoitumisesta naisia kohtaan tai siitä, että tekijä painosti uhrin sopimaan asian. (Mts. 32, 61–64.)

Viitanen oli huolestunut siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi
yleisesti raiskauksen uhreja syyllistäviä käsityksiä, eikä raiskauksen aiheutta-
mia seurauksia pidetty vakavina. Rikosprosessissa saatettiin vähätellä naisten
kokemuksia, heidän tekemiinsä rikosilmoituksiin suhtauduttiin epäluuloisesti
ja naista pidettiin vastuullisena tapahtumista, varsinkin jos hän oli lähtenyt
vapaaehtoisesti vasta tapaamansa miehen mukaan. Raiskattu nainen ei aina
saanut tarvitsemaansa tukea ja rikosilmoituksen tekeminen saattoi vain
onnistua lisäämään hänen tuskaansa.3 Poliisi on toki saanut myös positiivista
palautetta. Raiskauksen kokeneet naiset ovat arvostaneet poliisin asiallista,
ystävällistä, inhimillistä, ymmärtävää, naista kunnioittavaa ja avuliasta
suhtautumista sekä sitä, että tekijää on pidetty vastuullisena raiskauksesta. (s. 19)

– –

Poliisin on ryhdyttävä tutkimaan rikosta, jos se saamansa ilmoituksen tai
omien havaintojensa perusteella epäilee, että rikos on tapahtunut. Esitutkin-
nan aloittamiskynnys on varsin matala. Rikosilmoituksen voi tehdä raiskauk-
sen uhri itse tai kuka tahansa muu henkilö. Eri raiskausrikoksista vain suku-
puoliyhteyteen pakottaminen on asianomistajarikos, jolloin poliisi aloittaa
tutkinnan vain uhrin vaatiessa tekijälle rangaistusta. Esitutkinnassa poliisi
selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat asianosaisia ja minkälaisia vahinkoja
rikoksella on aiheutettu. (s. 28)

Minna.fi:stä löytyy paljon lisää tutkimuksia aiheesta.

75 responses to “Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja vaientamisen kulttuuri – tapauskertomus Kettu ja keltainen lehdistö

  1. Heikki H,

    ah, multa jäi ymmärtämättä, että nainen käytti väkivaltaa. Tilanne kuulostaa sen tietäen hyvin erilaiselta. Hyvä, että puhuit asiasta – ja puhut yhä!

    Ikäväkseni tiedän henkilökohtaisesti useampiakin tapauksia, joissa raiskattu nainen on lopulta saanut syytteen perättömästä ilmiannosta, koska hyökkäystä ei ole voitu tyydyttävästi todistaa. Minun on siksi hyvin vaikea nähdä koko menettelyssä mitään järkeä tai turvaa kenellekään asianosaiselle.

    Siksi kysyn tapauksia, joissa olisi saavutettu todellinen varmuus siitä, että raiskausta ei tapahtunut – ja miten se saavutettiin. Pelkät hakutulokset internetistä eivät pysty vastaamaan niihin kysymyksiin, joihin minä haluan vastauksen ennen kuin uskon, että seksuaalista väkivaltaa ei tosiaan tapauksessa ollut tapahtunut.

  2. Essi, mitä mielestäsi tulisi tehdä tapauksissa, joita ei pystytä todistamaan? Tuomita syytetty varmuuden vuoksi? Koskisiko tämä muitakin, kuin raiskaustapauksia? Varkauksia? Tappoja? Murhia?

  3. Hyvä Ano,

    äläs nyt hassuttele. Mielestäni rikoksen uhriin ei pitäisi suhtautua syyllisenä omaan pinteeseensä, kunnes toisin todistetaan. Uskon, että yhteisön tuella moni seksuaalista väkivaltaa kokenut itse asiassa pärjäisi paremmin kuin pelkällä oikeuden tuomiolla. Nyt apua ei oikein saa kummaltakaan rintamalta. Se on huolenaiheeni, jota olen jo niin läpikotaisin ilmaissut tässä keskustelussa, että en osaa sitä juuri enää laajentaa.

    Myöskään seksuaalirikoksen tehneet eivät saa apua, kun tapauksista ei päästä yksimielisyyteen, ja näin he voivat jatkaa väkivallan tekemistä. Se ei mielestäni ole ideaali tilanne. Tuskin sinustakaan?

    Mielestäni on ongelmallista, että poliisilla ei ole resursseja tutkia ja tarttua tapauksiin, jossa lähtökohtainen todisteinen määrä saattaa olla vähäinen. Olisiko tässä asia, jolle voitaisiin yhteiskunnallisesti tehdäkin jotain?

    Tietenkään ketään ei voida tuomita ilman todisteita. Niiden löytäminen ja toimittaminen ei vain pitäisi olla uhrin vastuulla, eikä uhria sen vuoksi tai muistakaan syistä siksi pitäisi syyllistää omasta kohtalostaan tai oikeuden saamisestaan. Voisiko näille asenteille tehdä yhteiskunnassamme jotain?

  4. ABC,

    mikä sinua siinä niin paljon sitten huolestuttaa, että osa niistä 75% tuomitsematta jätetyistä tapauksista on vääriä syytöksiä? Minusta alkaa tuntua, ettet itse ole kovinkaan objektiivinen asian suhteen, joten on varmaan parasta, jos kerrot, miksi asia on sinulle niin kovin tärkeä – niin tärkeä, että emme voi uskoa uhrin sanaa edes silloin, kun meillä vielä ei ole todisteita suuntaan tai toiseen.

  5. Aiheesta on myös tehty ulkomailla tieteellisiä tutkimuksia, joissa monessa on havaittu perättömät raiskausväitteet hätkähdyttävän yleiseksi ilmiöksi.

    Tämä ei ihan riitä. Olisiko sinulla tutkimuslinkkejä tai lähdeviittauksia? Muussa tapauksessa katson tämän pelkäksi mutuiluksi, jota täällä on jo ihan riittämiin harrastettu.

  6. Haluan vielä sanoa kaikille tässä ketjussa omista väkivallan kohtaamisen kokemuksistaan kertoneille: voimia!

    Uskon, että olette jo pitkällä asian käsittelemisen kanssa, kun pystytte kirjoittamaan tänne kohtaamastanne väkivallasta. Olen tosi pahoillani, että teille on tehty väkivaltaa. Kenellekään ei saisi tehdä väkivaltaa, eikä kukaan saisi jäädä ilman tukea, jos väkivaltaa kohtss. Te ette ole ansainneet väkivallan tekoa tai aiheuttaneet sitä – aivan riippumatta siitä, kuinka ja missä tilanteessa väkivalta tapahtui – tai miten pystyitte siitä kertomaan tapahtuman jälkeen.

  7. Kenen niitä todisteita pitäisi hankkia, ja mistä, jos niitä ei ole? Varsinkin, jos rikoksen uhri ei suostu toimimaan poliisin kanssa yhteistyössä, vaikka poliisi pyytää ja haluaa selvittää asian. Ymmärrät varmaan ongelman?

    Uhrin syyllistämisestä olen samaa mieltä, se on väärin. Nämä ”Miksi menit sinne, miksi pukeuduit noin, miksi olit humalassa”, noihin kysymyksiin ei kenenkään uhrin pitäisi joutua vastaamaan, niitä ei pitäisi edes kysyä. Ja joka kerta, kun joku huutaa sutta, tuon kysymysrimpsun perään tullaan yhä useammin lisäämään se pahin, ”Tapahtuiko sitä edes oikeasti..”.

  8. Ano,

    poliisin hommahan se on. Mutta me emme yhä edelleenkään tiedä, mitä tapahtui poliisin kanssa mainitsemassani tapauksessa. Ja tottakai ymmärrän ongelman.😦

    Oikein. Noihin kysymyksiin ei tosiaankaan kenenkään pitäisi joutua vastaamaan, mutta silti ne ovat kysymyksiä, joita poliisi yhä rutiininomaisesti kysyy näissä tapauksissa.

    En usko, että epäusko ja uhrin syyllistäminen on syntynyt vääristä syytöksistä. Jos tutustuu vähän seksuaalisen väkivallan historiaan, tulee hyvin pian selväksi, kuinka sitä ei ole juuri rikoksena tai edes väkivaltana pidetty ennen kuin aivan viime aikoina. Oletan, että syyt kumpuavat enemmänkin siitä historiasta.

  9. Ei varmastikaan syntynyt, mutta osaltaan pitää sitä hengissä jatkossakin. Paljon on asioissa ja asenteissa parantamisen varaa. Siksi jokainen typerä teko, joka vie askeleen taaksepäin, herättää ainakin minussa turhautumista ja ärtymystä.

  10. Mä en muuten, Ano, ymmärrä, miksei sulla ole nimeä.🙂

    Musta nämä julki tuodut – suurennellut – epäilyt pitävät uhrin syyllistämistä hengissä. Jos konsensus olisi se, että annetaan poliisin ja oikeusjärjestelmän ratkaista, ja pidetään uhrin puolia – niin, no – siinähän olisi koko ratkaisu.

  11. Nimeä missä? Tarkoitus oli kommentoida vain nopeasti ohimennen, kun tänne jonkun linkin kautta eksyin.

    Poliisi ei oikein voi ratkaista, jos kukaan ei kerro poliisille ongelmaa. Lehdissä ja netissä kritisointia ei lasketa.

  12. Ymmärrän hyvin, että uhrin syyllistäminen on väärin ja seksuaalisen väkivallan vähättely on hyvin yleistä. Tämä lähtökohta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että raiskauksesta epäillyllä ei ole mitään oikeuksia. Useissa Essin kommenteissa on mukana ajatus, että jokainen raiskauksesta syytetty on syyllinen. Ainoastaan jokin lakitekninen syy estää tuomion. Todisteilla ja näytöllä tuntuu olevan melko epämääräinen merkitys tässä asiassa.

    Osa syytetyistä ovat kuitenkin viattomia. Lain mukaan henkilö on syyllinen vasta kun hänet osoitetaan syylliseksi. Essin mukaan tämä on kuitenkin epäoleellista, koska teot ovat niin törkeitä että viattomien oikeus olla syyttömiä voidaan ohittaa. Ei ole olennaista kuinka paljon vääriä syytöksiä tehdään. Vanhojen tuomarin ohjeiden mukaan jo yksikin väärin tuomittu on pahempi kuin kymmenen syyllistä jotka pääsevät pinteestä. Tätä periatteetta voi toki arvostella mutta kun näkökulma on yhden ihmisen kokemuksessa, syyttömästi syytettynä, tätä ei voi ohittaa. Uhrin asema ei tässä näkökulmassa ole niin vahva.

    Mietin mitä tapahtuisi jos joku keksisi syyttää minua raiskauksesta ja olisin asiaan syytön. Jo pelkästään syytös tekisi minusta syyllisen Essin edustaman näkökulman mukaan koska jonkun kokemus on sellainen että olen hänet raiskannut ja uhria on tuettava. Kun teen julkista työtä, kirjailijatyötä, asia olisi välttömästi julkinen. Minut tuomittaisiin julkisella teloituspaikalla välittömästi. Jos poliisi ei asiaa tutkisi tai jos tutkimus osoittaisi etten olisi syyllinen, minut olisi joka tapauksessa jo tuomittu julkisesti. Joutuisin löysään hirteen koska ei olisi keinoja jolla voisin oman syyttömyyteni todistaa.

    Mitä tämä syytös aiheuttaisi minulle? Suurin osa tuloistani tulee opetuskeikoista erilaisissa oppilaitoksissa sekä apurahoista. Jo pelkkä epäily vaikuttaisi välittömästi mahdollisuuksiini opettaa ja saada apurahoja. Oppilaitokset eivät pyytäisi minua opettamaan koska kursseille ei tulisi opiskelijoita. Apurahalautakunnat ovat tarkkoja päätöksistään. Jos on aihetta epäillä että henkilö on syyllistynyt tämänkaltaiseen rikokseen, jo pelkästään median takia apurahoja ei tulisi. Päätöksistä ei voi edes valittaa. Samoin myös kirjojen julkaiseminen loppuisi siihen koska kustantajat eivät halua huonoa julkisuutta.

    En koe harmittomana sellaista keskustelua jossa näytön ja todisteiden merkitystä seksuaalirikoksissa pyritään häivyttämään. Minulla ei ole mitään kantaa Katja Ketun tapaukseen. Minulla ei ole mitään syytä epäillä hänen sanojaan mutta en ole myöskään sellaisessa asemassa että minun pitäisi ottaa kantaa väitteen oikeellisuuteen. Oma esimerkkinä ei liity suoraan tähän tapaukseen jo sen takia että Kettu ei nimeä ketään syylliseksi.

    Ketun tapauksessa julkisuuden voimakas mukanaolo johtuu siitä että kirjailija on julkinen henkilö jota ei tarkasti ottaen koske samat intimiteettisäännökset kuin ei-julkisessa työssä olevat. Jos julkisuutta käyttää hyväkseen, julkisuus käyttää sinua hyväkseen myös omista lähtökohdistaan jotka eivät ole aina kirjailijan kannalta mairittelevia. Tammikuussa erästä ohjaajaa syytettiin raiskauksesta. Muutaman päivän julkisyys riepoitteli häntä varmana raiskaajana kunnes poliisi tiedotti asiasta toisin. En tiedä mitä on tapahtunut mutta esimerkiksi FB:ssa hänet tuomittiin heti ensimmäisestä uutisista.

    Ei halua vähätellä uhrin asemaa mutta sen ei tule mennä periaaattellisella tasolla henkilön oikeusturvan yli. Minulla ei ole ratkaisua miten uhrin asema ja oikeusturva voitaisiin sovittaa yhteen mutta ei ole myöskään syytä hämärtää oikeusturvan ajatusta: ensin tutkitaan, sitten hutkitaan.

  13. Tommi,

    sinulla on toki oikeus omaan tulkintaasi, mutta vastustan sitä, että panet täysin kohtuuttomia ja epätosia ajatuksia minun suuhuni.

    Jo pelkästään syytös tekisi minusta syyllisen Essin edustaman näkökulman mukaan koska jonkun kokemus on sellainen että olen hänet raiskannut ja uhria on tuettava.

    Pyydän sinua osoittamaan kohdan, jonka perusteella minä sanon näin.

    Käytät sanoja vähän epämääräisesti, joten tartun niihin tässä. En edusta ketään muuta, enkä siksi voi puhua muiden ”näkökulmaa” edustavien puolesta. Mielestäni me elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa vallitsee rape culture eli seksuaalista sekä väkivallan tekemistä että tekijän asemaa helpottava ja uhria syyllistävä kulttuuri.

    Olenko minä sanonut, että väkivallasta syytetty on heti syyllinen tekoon – jo ennen todisteita – tai hänet pitäisi todisteetta tuomita?

    En. En tosiaankaan ole, enkä hyväksy sitä, että sinä, Tommi, laitat suuhuni noin vahingollisia sanoja.

    Olen sanonut, lukuisia kertoja hiukan eri vivahtein, että meidän kulttuurissamme seksuaalista väkivaltaa kohdanneiden asema on erittäin huono. Olen myös puhunut siitä, kuinka väkivallan uhreihin pitäisi suhtautua lähtökohtaisesti tukevasti ja heidän kokemustaan pitäisi kuunnella ja pitää tärkeänä ennen kuin lähdetään syyttämään uhria todisteiden puutteesta tai hänen toimistaan väkivaltaa ennen, aikana ja jälkeen. Olen painottanut sitä, että väkivallan tekijä on aina syyllinen väkivaltaan, eikä uhrilla ole vastuuta pystyä välttämään häneen kohdistettua väkivaltaa yhtä vähän kuin ammuskelun uhrin olisi pitänyt osata hypätä luodin tieltä sivuun ripeämmin ja taitavammin. Nämä ovat kulttuurimme uhrille lataamia odotuksia, joita on vaikea pyyhkiä. Helppo ensireaktio on: mitäs sä teit siellä, miksi olit humalassa, miksi nukahdit, miten et lähtenyt aiemmin? Ja niin edelleen ja niin edelleen.

    Jos poliisi ei asiaa tutkisi tai jos tutkimus osoittaisi etten olisi syyllinen, minut olisi joka tapauksessa jo tuomittu julkisesti. Joutuisin löysään hirteen koska ei olisi keinoja jolla voisin oman syyttömyyteni todistaa.

    Niinkö siinä tosiaan kävisi? Eikä niin, että uhri saisi ikuisen valehtelijan leiman otsaansa? No, oli niin tai näin, tällaisesta hypoteettisesta tilanteesta tuskin on hirveän hedelmällistä keskustella. Voimme kuitenkin jatkossa katsoa, kuinka raiskauksista syytettyjen Keskisen ja Jokisen elämä jatkussa valuu viemäristä alas. Koska heidänhän täytyy ajautua yhteiskunnan hylkiöiksi – sehän on pointti, joka tässä keskustelussa on yritetty tehdä syyttömien syyttämisestä?

    Pelkkä puheen tapa kertoo siitä, kuinka emme pysähdy ajattelemaan sitä, mitä väkivallan tekijä olisi voinut tehdä toisin. Mitä oltaisiin voitu tehdä toisin, että väkivallan tekijä ei alunperinkään olisi väkivaltaan ryhtynyt? Miksi hän oletti, että pääsisi kuin koira veräjästä? Asenteemme eivät varmastikaan auta asiaa ja uskon, Hugo s:n tavoin, että juurikin miehillä on raiskauskulttuurin muuttajina olennainen asema. Ikävä totuus on, että miehet kuuntelevat usein vain toisten miesten ideoita ja ajatuksia tietynlaisissa kehyksissä. Tarpeeksi selkeä seksuaalisen väkivallan tuomitsemisen itsestään selvä tapa ja uskalias ääneen puhuminen voisivat muuttaa maailman. Minun mielestäni.

    Etenkin, kun minä olen puhunut tästä nimenomaisesta hyvin härskisti repostellusta Ketun tapauksesta, mikä käy ilmi jo postaukseni otsikosta, olen ihmetellyt sitä, millaiseksi mahdollisten väärien syytösten kaatoastiaksi tämäkin kommenttiketju on muodostunut, kun tässä nimenomaisessa tapauksessa syytöksestä ei kärsi kukaan muu kuin uhri itse. Tässä tapauksessa kun ei ole mahdollisia epäiltyjä. Miksi siis tässäkin tapauksessa ensimmäinen huolenaihe on mahdollisen syyllisen (joka on myös mahdollinen syytön syytetty) kärsiminen – kun sellaista ei edes ole? Minun vastaukseni siihen on: raiskauskulttuuri. Pahemmaksi kuin itse seksuaalinen väkivalta ja sen estäminen katsotaan sellaisten oikeusturva, jotka joko ovat syyllisiä väkivaltaan tai sitten sivuttomia syyllisiä – missä tapauksessa, kuten olen jo lukuisia kertoja sanonut, syytetylle tuskin koituu muuta kuin emotionaalista vahinkoa, joka ei mielestäni kohoa samalle tasolle kuin uhrin tai väkivallanteosta väärin syyttäneen taakka. Uhrius on kulttuurissamme hillitön tabu, ja sen huomaa helposti monien (miesten) kommenteista, joissa seksuaalista väkivaltaa verrataan nakkikiskatappeluun. Näissä kommenteissa normalisoidaan ja hyväksytään miehiin kohdistuva väkivalta, ja tehdään sellainen tasapäistävä ja surullinen oletus, että sukupuolten välinen tasa-arvo jollain tavalla toteutuu, jos miehet voivat joutua kohtaamaan mieletöntä väkivaltaa nakkikiskan jonossa ja naiset vuoteissaan.

    En hyväksy väkivaltaa, en missään muodossa, enkä kehenkään kohdistettuna. Minusta mustelmitta poliisille tulevan miehen täytyy saada kertoa tarinansa ilman syyllistämistä epämiehekkyydestä ja asiaa täytyy alkaa tutkia väkivaltarikoksena. Samoin uskon, että kun mustelmitta poliisille tuleva nainen kertoo tulleensa raiskatuksi, hänen tulee saada kertoa kokemastaan väkivallasta ilman syyllistämistä ja asia täytyy ottaa vakavasti ja tutkia väkivaltarikoksena.

    Se, mikä on tutkimuksen tulos, on toinen asia, mutta minä uskon – tutkimustulosten ja oman elämänkokemukseni valossa – että oikeutta saa sitä pienemmällä todennäköisyydellä, mitä vähättelevämpi suhtautuminen poliiseilla ja mahdollisilla sivullisilla asiaan on alunpitäen. Olen myös sitä mieltä, että tällaisille hyvin jämähtäneille sukupuoliroolituksille – miehet eivät voi estää itseään raiskaamasta/miesten on aina selvittävä väkivallasta – vastattava väkivaltaan väkivallalla/naiset ovat omaisuuttaa, jonka suojelematta jättäminen on heidän oma syynsä – perustuvassa ajattelutavassa kärsivät kaikki sukupuolet. Miksi miesten pitäisi kestää jatkuvaa väkivallan uhkaa – miksi väkivaltaisuus olisi positiivinen miehinen piirre? Miksi naisten pitäisi pelätä jatkuvaa seksuaalista väkivaltaa ja miksi heidän terve seksuaalisuutensa ei olisi positiivinen piirre?

    Minusta hieno jonkinlaista katutappelutyyliä edustavan kouluttajan lainaus mainosjulisteesta oli tämä:

    ”Ei minun tehtäväni ole aloittaa tappeluita, vaan lopettaa ne.”

    Vahvuuden ja maskuliinisen kuva on ihan yhtä lailla vahingollinen kuin naisellisen heikkouden. Uhri ei saa olla kumpikaan, ja koska siitä pidetään niin kovaa huolta, itse väkivaltaa tekeviä ei ehdi kukaan syyllistämään, eikä väkivallan ennaltaehkisyyn siis myöskään keskitytä. Ehkä heillä oli vaikea lapsuus… Koska meidän kaikkien muiden lapsuus oli helppo ja aurinkoinen! Sen tietää siitä, että emme turvaudu silmittömään väkivaltaan.

  14. Ano,

    niin, ihmettelin vain, mikset käytä edes nimimerkkiä. Sellaisen voi kuitenkin tekaista hetkessä.

    …Jos kuitenkin asiasta on kerrottu poliiseille, mutta he ovat päätyneet olemaan tekemättä rikosilmoitusta, koska asiasta ei jäänyt todisteita tai todistajia. Entä sitten? Olisiko sitten oikein syyttää poliisia?

  15. Niin, jaa. Anonyymi on ihan hyvä nimimerkki🙂

    Jos noin on käynyt, on ehdottoman oikein syyttää poliisia. Kaarina Hazard sanoo sen paremmin

    ”Jos on totta, ettei poliisi edes kirjannut Ketun rikosilmoitusta, kyseessä on vakava asia. Kun poliisia julkisesti syytetään räikeästä laiminlyönnistä, totta kai poliisi haluaan tämän tutkia. Miksei Kettu suostu yhteistyöhön? Jos ei poliisi silloin välittänyt, nyt välittää – miksei se kelpaa? Sitäkö Kettu tahtoo umpimielisyydellään sanoa, ettei poliisin luo pidäkään mennä? Jos näin, miten tämä edistää sitä, että väkivaltaa kokeneet naiset rohkenisivat etsiä oikeutta? Vaikeneminen, nimenomaan, ei ole ratkaisu. Ja sitä Kettu nyt ratkaisuksi tarjoaa.”

    http://blogit.iltalehti.fi/kaarina-hazard/2012/03/15/ketun-kolo/?ref=es

    Mitä mieltä olet Essi tuosta Hazardin kirjoituksesta?

    Kun olet toistuvasti kysynyt, mitä ja ketä perättömät ilmiannot vahingoittavat, niin etkö todella näe sitä haittaa, mitä vahinkoa ne saavat aikaan asenteissa raiskauksen uhreja kohtaan? Rikoksen tekijöistä ei tässä olla huolissaan, vaan nimenomaan uhrien aseman vaikeuttaminen suututtaa.

  16. Mieshenkilö

    Essi kyseli aiemmassa vastauksessa toiselle kommentoijalle tutkimustietoa perättömistä ilmoituksista… seuraava linkki ei ole suoranaista tutkimustietoa, mutta se on Suomen tilanne. Viidennes ei ehkä ole siinä mielessä totuus, että osa raiskaustapauksista ei koskaan tule ilmoitetuksi. Mutta silti, asia ei ole mikään harvinaisuus eikä siten kuten eräs toinen feministikirjailija kirjoitti

    ”Siihen että myöntää kohdanneensa seksuaalista väkivaltaa liittyy jo niin iso stigma, että ei kukaan sellaista sano, jos se ei oo totta.”.

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viidennes+perattomia

    Tämän päiväinen uutinen USAsta.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012052515624454_ul.shtml

    Kun mies tulee tuomituksi raiskauksesta, se on iso murhenäytelmä ja henkinen sekä kunnian raiskaus, joka vaikuttaa elämän joka saralla hyvin kielteisesti mielekkään elämän rakentamiseen ihmissuhteista työelämään. Siksi olisi myös tärkeää, että vaikka feministit ovat uhrin puolella, epäilty on syytön kunnes oikeudessa todisteinen ja tutkimusten jälkeen toisin todistetaan. Eikä koskaan pitäisi sanoa, että ”kukaan ei tällaisesta valehtele”. On aika naivia ajatella, että naisten keskuudessa ei olisi henkilöitä, jotka mitä moninaisemmista syistä eivät kykenisi tai tulisi antaneeksi perätöntä ilmoitusta. Miehenä uskon, että miehissä on niitä, jotka kykenevät tekemään tekoja välittämättä sen seurauksista toiselle ihmiselle ja sen verran tasa-arvoisia tässä ollaan, että naisistakin heitä aivan varmasti löytyy – esim. perusteettomien ilmiantojen muodossa.

    Ja ihmisten oikeusturvan kannalta on tärkeää, että poliisi ja tutkijat tarkastelevat jokaista syytöstä toista ihmistä kohtaan myös kriittisesti, ilman minkäänlaisia aatteellisia sukupuoli-silmälaseja.

  17. Mieshenkilö

    ”Kun mies tulee tuomituksi raiskauksesta, se on iso murhenäytelmä ja henkinen sekä kunnian raiskaus, joka vaikuttaa elämän joka saralla hyvin kielteisesti mielekkään elämän rakentamiseen ihmissuhteista työelämään.”

    Korjaan; kun mies tulee tuomituksi raiskauksesta syyttömänä… se on iso myrhenäytelmä ja henkinen sekä kunnian raiskaus…

  18. mieshenkilö

    Hei, Essi..

    Haluaisin vielä ns. miesasiamiehenä kertoa kantani tuohon kun aiemmin ketjussa kirjoitit siitä että seksin ”pitäisi olla hyvää, huomaavaista” ja molempia ”tyydyttävää”.

    Se on tottta, sitä se on parhaimmillaan. Kuitenkin esim. elinikäisissä parisuhteissa tulee aika monissa tilanteita joissa

    a) toinen ”antaa” eli on suostuvainen seksiin vaikkei itsellä olisi kummoisia haluja tai voi olla että väliaikaisesti tai pysyvästi ei edes nauti seksistä

    b) Joillakin voi oll traumoja, jotka tekee seksin harrastamisesta vastenmielistä, kyllä

    c) Halut voivat olla eriäviä. Toinen voi aika sitkeästikin yrittää, kyllä.

    Mutta silti; inhimillisä ei ole minusta laventaa raiskauksen käsitettä mahdollisimman laveaksi ns. tunteeseen perustuvaksi. Minusta niin aikuisella naisella kuin miehelläkin pitää olla vastuu kertoa ja selvästi osoittaa toiselle osapuolelle myös kielteisen halunsa. Siinä ei ole mitään oikeusvaltioon kuuluvaa, että kaikki epämiellyttävät kokemukset seksiin liittyen yritetään lukea raiskaukseksi.

    Ja nimettömyydestä vielä muutama sananen; alussa raivosit siitä että ”nimettömänä puskista huudellaan”. Monet ihmiset ovat töissä esim. kaupallisella puolellla ja on ”virallinen minä” – jossa ei saa olla mitään poliittista tai aatteelista, eikä varsinkaan halua nimeään yhdistettävän raiskausrikoksiin. Työpaikkojakin joutuu hakemaan usein tietäen että tulee ”googletetuksi”. Ilman anonyymia keskustelun mahdollisuutta näistä asioista kaikilla ei olisi mahdollista puhua.

    Olet kuitenkin kirjoittanut aika paljon harkitsevammin kuin eräät muut feminsitiset naiskirjailijat – ja uusimmassa kirjoituksessa olet jopa katsonut vähän miesnäkökulmaista elokuvaa. En näe feminismin olevan miesasialla niin kauan kuin feministi näkee ongelmaksi sen, että miehen syyllisyys pitää todistaa eikä pelkkä väite riitä + monesta muustakaan asiasta johtuen, mutta pidä lippu korkealla kuitenkin!. Toivoisin kuitenkin, että julkaisisit ja vielä parempaa, kommentoisit kirjoituksiani.

  19. Hei, anteeksi mieshenkilö pienellä ämmällä. En ole ehtinyt tarkistaa näitä viestejä aikoihin, enkä siis tiennyt, että täällä on ihan asiallisiakin kommentteja.

    Mielestäni etenkin listaamasi asiat ovat olennaisia ottaa huomioon, kun puhutaan innokkaasta suostumuksesta, jota usein käytetään pelkän ”ei se kieltänytkään” sijaan feministisessä ja kaiketi jo nykyisin ihan tavallisessakin diskurssissa kuvaamaan yhteisymmärrystä seksuaalisessa tilanteessa. Asia on paljon monisyisempi kuin nyt tässä ehdin maalata, mutta kukaan pitkässä parisuhteessa seksuaaliseen tekoon silkasta rakkaudesta suostuva tuskin ajattelee siitä raiskauksena – eikä se kyllä sitä ole yhteiskunnallisestakaan (tai poliittisesta) näkökulmasta. Meillä on oikeus päättää omasta ruumiistamme. Sehän on feministien(kin) ihan ensimmäinen ja tärkein teesi. Meillä kaikilla!

    **

    En kurjaa kyllä ehdi tämän enempää vastata, mutta laitan nämä tänne julki, jotta joku muu voi ehkä vielä jatkaa keskustelua – asiallisesti toim.huom. – kanssasi.

  20. mieshenkilö

    Kiitos vastauksesta, rehellisyyden nimissä mieshenkilö ja Mieshenkilö ovat yksi sama mies😉

    Luin ketjua vielä uudelleen läpi ja sen mistä vähän hämmenneyin oli blogin kirjoittajan kommentointi liittyen siihen, minkälaista haittaa perättömät raiskaussyytökset aiheuttavat syytetylle. Ensin kirjoittajaa kysyy yleisöltä minkälaista ”mahdollista haittaa ne voisivat aiheuttaa”, sitten toteaa että ”lähinnä emotianaalisia” ja lopulta jos ei perustellen niin kehoittaa katsomaan miten kahdella varakkaalla julkisuudenhenkilöllä menee, jotka molemmat ovat kohdanneet syytöksen, josta kumpikin raukesi.

    Ensinäkin, suurin osa miehistä ei ole samanlaisessa taloudellisissa asemassa kuin blogin kirjoittajan esimerkkihenkilöt. Jos olet esim opettaja pienellä paikkakunnalla ja sinut pidätetään virasta perättömän raiskausepäilyn vuoksi, se tulee pian kaikkien tietoon, jolloin asiasta on varmasti sosiaalista haittaa. Tai jos olet pienyrittäjä pienellä paikkakunnalla ja asia tulee kaikkien tietoon, sinulle saataa olla siitä sosiaalisen haitan lisäksi suurta taloudellista haittaa, jos palvelujasi ei enää osteta ja esim. velanhoitomenosi ovat kovat. Varsinki pienellä paikkakunnalla päivittäinen elämä saattaa muuttua hyvin ahdistavaksi.

    Yhtälailla kun jotkut ovat pienillä paikkakunnilla syyllistämässä oletettua uhria, niin yhtälailla monet ovat jo tutkinnan aikana syyllistämässä epäiltyä. Tähän syyllistyi muistaakseni myös kyläkauppiaan tapauksessa erään suuren naisjärjestön edustaja kehottaessaan epäsuorasti boikottiin, vaikka mitään tuomiota ei oltu edes annettu eikä syylliseksi todettu.

    Perättömän syytöksen aiheuttamat haitat syytetylle riipuvat paljon siitä, kuinka kauan vie aikaa, ennenkuin asia selviää. Jos asia etenee oikeuteen asti joka vie helposti kuukausista melkein vuoteen, yksilön kokema haitta ja vääryys voi olla hyvin suurta.

    Perättömästä syytöksestä tai syytöksestä jolle ei ole riittävää näyttöä tuomion antamiseksi, pitää maksaa korvausta syytetylle todellisten haittojen mukaan. Valtio voisi maksaa ne korvaukset, jotka aiheutuvat tilanteessa jossa näyttö ei riitä (?). Todistetusti tarkoituksellisesti perättömään syytökseen syyllistynyneen pitäisi myös vastata teostaan.

    Blogin kirjoittajan kommentissa oikeastaan tiivistyy se, miksi en näe feminismiä aitona miehen aseman puolestapuhujana. Naisten asemaa ja heitä koskevia ongelmia ja vääryyksiä ruoditaan hyvinkin seikkaperäisesti, kun sitten varsinkin etujen ristiriitatilanteessa miehen asema kuitataan usein hyvin toisarvoisena ja vähättelevästi kuten ”perättömällä syytöksellä on lähinnä emotianaalista haittaa, katsokaa, ei näillä kahdella julkkismiehelläkään huonosti mene”.

    Feminismissä on myös asioita, jotka ovat myönteisiä miehelle yksilötasolla, yhtenä tällaisena näen pyrkimyksen vapauttaa mies sukupuolirooli-kahleista. Mutta feminismi on ennenkaikkea naisliike ja sen huomaa usein esimerkiksi silloin kun käsiteltävässä asiassa miehen ja naisen etujen välillä on ristiriita, miehen asemaa tarkastellaan silloin usein vähättelevästi, yliolkaisesti tai se kuitataan yhdellä lauseella jos silläkään kun samaan aikaan asiaa katostaan naisen näkökulmasta hyvin seikkaperäisesti ja eri tilanteiden tasolla. Sitten feministit kirjoittavat, ettei feminismi ole miehiltä pois – liittykää mielummin aatteeseen! Siksi tarvitaan myös miesliikettä, joka ei ole feminismin agendalle alisteinen (profeministit) kuten ei naisliikkeen pidä olla miesliikeen agendalle alisteinen. Mutta yhden sallitun totuuden yhteiskuntaa minä en tästä halua – edes tasa-arvo asioihin liittyen.

  21. mieshenkilö

    Hei, olenpa saanut todeta keskustelevani lähinnä yksinäni kun täällä olen käynyt katsomassa… Essille kiitos vastauksesta, se oli ainoa vastaus jonka olen saanut kys.om kirjan kolmelta bloggaavalta kirjoittajalta. Oma mokani siltä osin, että olen ”vähän myöhään” liikkeellä, joten muitakaan lukijoita ei varmaan löydy. Mutta ei se mitään, tarkoitukseni olikin, että ajatukseni tavoittavat teidät – ”feministi kirjailijat”.

    Yhteen asiaan haluaisin kuitenkin vielä Essin vastauksen; (lainaus Essin vastauksesta Tommille)

    ”Jo pelkästään syytös tekisi minusta syyllisen Essin edustaman näkökulman mukaan koska jonkun kokemus on sellainen että olen hänet raiskannut ja uhria on tuettava.

    Pyydän sinua osoittamaan kohdan, jonka perusteella minä sanon näin. ”

    Tommi ei sitä itse osoittanut, mutta minä ajattelin osoittaa…

    ”Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että uhria ei uskota ilman todisteita – ja että häntä kohdellaan kuin rikollista, koska todisteet puuttuvat?”

    Jos oletettua uhria uskottaisiin ilman todisteita – silloin kaiketi uskottaisiin, että uhrin mahdollisesti nimeämä tekijä on raiskaaja?

    Miten tämä käy yhteen sen kanssa – että et kuitenkaan omien sanojesi mukaan kannata sellaista ajatusta, että syytettyä pidetään raiskaajana ilman todisteita – tai että hänet tuomittaisiin ilman todisteita?

    Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole piikitellä sinua – vaan epäjohdonmukaisuus jäi vaivaamaan minua ja toiseksi – haluan kyllä osoittaa ihan sopuisasti sinulle sen, kuinka toisilleen ristiriitaisia asioita tavallaan feministinä vaadit – jotta oikeus toteutuisi. Uhria pitäisi uskoa, mutta jos uhria nimeää tekijän, tekijän ei kuitenkaan pitäisi olla edes ”tekijä” tai ”syyllinen” – kunnes toisin todistetaan – vaikka toisaalta se onkin ”järkyttävää”, että uhria ei uskota ilman todisteita – ja kritisoimisen arvoinen asia.

    Minulle jäi ainakin epäselväksi, miten sitten sinun mukaan kaikkien kannalta asia oikeudenmukaisesti ja oikusturvaa kunnioittaen – asia etenisi?

  22. Hei miekkonen (tämä kaikella lämmöllä)!

    Mielestäni ei ole mitenkään ristiriitaista kohdella rikoksen uhria myötätuntoisesti ja ottaa hänen esittämänsä asia vakavasti (eli tutkintaan, ilman minkäänlaista kommentointia uhrin omasta vastuusta rikokseen johtaneisiin tapahtumiin) – ja olla kuitenkaan heti heittämättä vankilaan mahdollista epäilyä. Niinhän käsittääkseni meillä Suomessa muiden rikosten kohdalla ainakin yleensä käy – tai sitten olen naiivi pumpuliin kääritty norsunluutornistani alas katseleva kirjailija. Enivei. Seksuaalisen väkivallan rikoksissa yleistä on juuri se, että niitä ei oteta vakavasti, uhria syyllistetään, eikä asiaa siksi kunnolla lähdetä viemään eteenpäin, jos uhri ylipäänsä uskaltaa avata suunsa. Mistä syystä uhri usein jättää kertomatta rikoksesta, koska ajattelee, että sana sanaa vastaan hän tulee häviämään juuri siksi, että *luottaa oikeusjärjestelmämme oikeudenmukaisuuteen siinä, ettei ilman todisteita tuomita*.

    Sivulauseena: toivoisin, että voisin kirjoittaa muista kuin uhreista. Selviytyjä?

    Jos siis seksuaalisesta *väkivallasta* selviytynyt uskaltaa tuoda asian esille, häntä ei pitäisi mielestäni kohtuuttomasti rankaista hänelle *tehdystä* väkivallasta. (Jopa minä kirjoitin aluksi ”tapahtuneesta”! Koska kukaan ei ole syyllinen seksuaalisen väkivallan tekemiseen, paitsi ehkä siitä selviytynyt itse… Kyllä kulttuurimme on meidät hyvin aivopessyt.)

    On mielestäni kokonaan toinen asia, mihin tämä syytös johtaa.
    Syytöksen vakavasti ottaminen ei vielä tee kenestäkään syyllistä, mutta ei asian pitäisi automaattisesti olla selviytyjänkään hartioilla.

    Saako siis väkivallasta selviytynyt edes syyttää syyllistä ja vaatia rikosoikeudellista vastuuta? Teidän miesasian ajajiksi esittäytyneiden puheissa tuntuu ainakin minun korvaani usein olevan sellainen taustakaiku, että ainoastaan siinä tapauksessa, jos on uhattu puukolla ja lähes hengiltä mukiloitu samalla. Mutta kun seksuaalinen väkivalta on väkivaltaa ihan ilman muuta fyysistä väkivaltaa. Minua kiinnostaisi tietää, miten te sitten kokisitte hyväksi tavaksi suojata naisia ja taata naisten (ja muidenkin sukupuolien) oikeusturvan, jos mielestänne (hmm, mielestäsi? No antaa mennä) sellaista väkivaltaa ei voi todistaa, eikä saa ottaa edes esiin (kuten Ketun tapauksessa), jos tapauksesta ei ole vedenpitäviä todisteita. Etenkin ihmettelen raivokasta asennetta Ketun tapaukseen, koska *siinähän juuri ei ollut ketään syytettynä*.

    *

    Kiitos Mieshenkilö sullekin varsin fiksuista kommenteista. Se, että vastaaminen on kestänyt ei johdu välttelemisestä (vannon!), vaan siitä, että mulla on ihan liikaa töitä, jotta ehtisin miettiä näitä asioita nyt. Tai no. Miettiä ehdin aina, mutta kirjoittaa, kirjoittaa!

  23. mieshenkilö

    ”Koska kukaan ei ole syyllinen seksuaalisen väkivallan tekemiseen, paitsi ehkä siitä selviytynyt itse… Kyllä kulttuurimme on meidät hyvin aivopessyt.)”

    Kyllä Suomessa on annettu seksuaalirikoksista tuomioita ihan jonkun verran. Raiskausrikosten osalta tuomioiden rangaistus-seuraamuksissa on ollut paikoin huomattavaa vaihtelua myös hyvin samankaltaisten tapausten kesken ja tätä muistaakseni oikeusministeriökin tutki. Iltapäivälehtien lööppeihin pääsevät yleensä ne yksittäiset tuomiot, joissa syylliseksi todetun rangaistus on ollut keskiarvoa huomattavasti alempi.

    Täytyy todeta näin miesasiamiehenä, että minun omaa oikeustajuani vastaan ovat sotineet varsinkin jotkut sellaiset raiskaustuomiot, jotka ovat olleet huomattavan kevyitä ottaen huomioon että teossa on käytetty fyysistä väkivaltaa. Kuitenkin, viime vuosina varsinkin tällaisista teoista on annettu myös huomattavasti kovempia tuomioita kun taposta tai tapon yrityksestä, joten siinä mielessä.asiassa on monta puolta ja viime aikoina on tullut uutisissa vastaan 4-6 vuoden (jos en väärin muista yksi oli muistaakseni 8 vuotta, siinä oli koventamisperusteita aika liuta mukana) tuoimioita väkivaltaisiin raiskausrikoksiin liittyen. Yritin etsiä tätä noin puoli vuotta – vuotta vanhaa uutista mutta en äkkiseltään löytänyt.

    ”Saako siis väkivallasta selviytynyt edes syyttää syyllistä ja vaatia rikosoikeudellista vastuuta? Teidän miesasian ajajiksi esittäytyneiden puheissa tuntuu ainakin minun korvaani usein olevan sellainen taustakaiku, että ainoastaan siinä tapauksessa, jos on uhattu puukolla ja lähes hengiltä mukiloitu samalla. Mutta kun seksuaalinen väkivalta on väkivaltaa ihan ilman muuta fyysistä väkivaltaa. Minua kiinnostaisi tietää, miten te sitten kokisitte hyväksi tavaksi suojata naisia ja taata naisten (ja muidenkin sukupuolien) oikeusturvan, jos mielestänne (hmm, mielestäsi? No antaa mennä) sellaista väkivaltaa ei voi todistaa, eikä saa ottaa edes esiin (kuten Ketun tapauksessa), jos tapauksesta ei ole vedenpitäviä todisteita. Etenkin ihmettelen raivokasta asennetta Ketun tapaukseen, koska *siinähän juuri ei ollut ketään syytettynä*. ”

    Tottakai todellistä syyllistä saa syyttää. Raiskauksen ja muiden seksuaalirikosten kohdalla olisi hyvä ratkaisu minusta se, että jos näyttöä syytetyn syyllisyydestä ei löydy tuomion antamiseksi tai asiassa on jotain ristiriitaisuuksia niin että tuomiota ei voida syytetyn oikeusturvan suojelemisen perusteella antaa – valtio korvaisi syytetylle aiheutuneet haitat. Näin kenenkään seksuaalirikoksen uhriksi joutuneen ei tarvitsisi pelätä jouvansa itse syytetyksi valehtelusta.

    Ainoastaan siinä tapauksessa, että oletettu uhri on todistettavasti tarkoituksellisesti valehdellut ja antanut tarkoituksellisesti totuudenvastaisen lausunnon, pitäisi hänen olla vastuussa yrityksestä viedä toisen kunnian, vapauden ja mahdollisesti myös taloudellisen hyvinvoinnin – kun se yritetään viedä tekaistulla syytteellä. Minusta silloin pitää olla tuntuvasti rikosoikeudellisessa vastuussa.

    Toimet naisten suojelemiseksi seksuaaliselta väkivallalta ovat kannatettavia niin kauan, kun

    a) sekusaalirikosten määreitä ei pyritä tekemään niin laveaksi, että lähes mistä tahansa normaalistakin seksuaalisesta tilanteesta nainen voisi tehdä seksuaalirikoksen ”jos tuntee vääryyttä”. Koska tällöin miehen oikeudellinen asema olisi olematon. Tunnepitoisissa tilanteissa on mahdollisuus tulkita toisen haluja väärin, meitä on monenlaisia tunteiden kertojia ja tulkitsijoita. Mielivaltaisesti ja subjektiivisesti tulkittavat lait eivät ole oikeudenmukaisia. Esimerkiksi raiskauksen määrittely sen perusteella ”oliko nainen halukas seksiin” on kirjaimellisesti noudatettuna tällainen. Niin parisuhteissa kuin yhden illan jutuissa minusta miehellä pitää olla oikeus kuulla, ettei nainen haluakaan seksiä ja naisella velvollisuus se ”parilleen” kertoa – ennenkuin voidaan edes alkaa puhumaan raiskauksesta. Sukupuoliyhteys sammuneeseen tai uhkailu/väkivalta on sitten eri tilanteita.

    Vähemmän vakava esimerkki tällaisesta laista on seksuaalisen häirinnän määrittely ”ei-toivotut sukupuolisesti vihjailevat ilmeet ja eleet” – käsitykseni mukaan pitää sisällään myös katseet ja sen, ettei naisen/tässä myös miehen, tarvitse ilmaista ”tekijälle” teko on ei-toivottu, ennenkuin voidaan tuomita rikoksesta. Eihän kukaan voi olla varmasti syyllistymättä seksuaalisuuteen liittyvän rikoksen lievimpään muotoon, jos ei kävele pää alaspäin ja ole koskaan osoittamatta kiinnostusta tai toisesta pitämistä. Onneksi STM:n feministien (anteeksi🙂 kaikkiin vaatimuksiin ei suostuttu, ja lain määritelmään jätettiin sanamuoto ”tarkoituksellisesti ja tosiasiallisesti”, jonka he olisivat halunneet jättää pois.

    b) Miehen ihmisoikeuksia riippumattomaan ja neutraaliin – sekä poliisitutkimukseen että oikeuskäsittelyyn ei poljeta naisten ihmisoikeuksien alle. Tämä koskee myös sitä, että raiskaus rikoksesta ei tuomita ilman luotettavia todisteita. Kannattaa myös huomioida, että elämme yhteiskunnassa jossa jo vuoden kahden työttömyysjakso on siirtänyt monet pitkäaikaistyöttömiksi ja leipäjonoon. Tuomiosta helposti seuraava maksuhäiriömerkintä ja maksamattomat velat, maineen menetys siltä osin kuin asia esim. paikkakunnalla tulee julki tai julkkiksen tapauksessa myös lehdistöstä, vankeusrangaistus ja rikosrekisteri asettavat suuria haasteita hyvän elämän rakentamiselle tuomion jälkeen. CV:ssä oleva kahden kolmen vuoden aukko on tosi vaikea selittää jo muutoinkin eikä sen selittäminen raiskaustuomiolla ainakaan auta asiaa. Nykyisessä ja tulevaisuudessa yhä heikommaksi muuttuvassa Suomen ”hyvinvointivaltiojärjestelmässä” leipäjono kutsuu tällaisia ihmisiä entistä helpommin. Varsinkin väärin perustein tuomittuna (tai jos tilanne olisi se, että raiskauksesta voitaisiin tuomita vaikka miehen ei olisi ollut tarkoitus raiskata naista mutta nainen ei ilmaissut miehelle kielteistä haluaan) – niin tällainen kohtalo on minusta epäinhimillinen ja kohtuuton.

    Vakavasta ja synkästä aiheesta huolimatta, hyvää juhannusta🙂

  24. Sinänsä suhteellisen pöyristyttävää touhua…

  25. Olin 30 v sitten englannin ja irlannin välisellä lautalla,joissa ira:n pommiuhan
    vuoksi oli valvontakamerat,niiden olemassa olo unohtui helposti niiden harvinaisuuden vuoksi,nythän on joka paikassa.Paikallinen teini yritti päästä
    eroon kiusallisista tutkimuksista,kysymys oli ilmeisesti todellisesta tapauksesta.hän muutti tapauksen ajankohtaa,jolloin jouduin vaikeuksiin.
    Asia selvisi myöhemmin,ja jos luotan ettei ollut paha tarkoitus,tavallaan ymmärränkin häntä,en ole tietenkään ajatusten lukija.Sopii mielestäni silti että tapauksia on syytä tutkia ja selvittää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s