Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja vaientamisen kulttuuri – tapauskertomus Kettu ja keltainen lehdistö

Iloinen asia! Tänään julkaistiin Pimppini on valloillaan. Kirja on ilottelevasta nimestään huolimatta kokoelma hienoja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa henkilökohtaisesti, läheltä, siitä yksin jäävän näkökulmasta käsitteleviä tekstejä.

Kirja koostuu novelleista, joita ovat kirjoittaneet monet nimekkäät ja upeat kirjailijat Riikka Pulkkisesta ja Katja Ketusta Leena Parkkiseen ja Miina Supiseen. Myös minä olen kirjoittanut antologiaan novellin, joka käsittelee vakavaa aihetta keveähkön leikillisesti, tai niin ainakin oli tarkoitus. Suurin osa antologian teksteistä on pysäyttäviä, koskettavia, hätkähdyttäviä niiden sisäisessä totuudessa, joka kumpuaa siitä yksinäisestä tiedosta, että nainen on seksuaalisen väkivallan uhrina aina syytetyn penkillä.

Antologia tarjoaa myös tiedettä ja lukuja niille, jotka kaipaavat sellaista. Novelleja rytmittävät ja ryhdistävät seksuaalisuuden, sukupuolisuuden ja väkivallan sukupuolittuneisuuden tutkijoiden tekstit, joissa naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa tutkitaan ja valotetaan yhteiskunnallisena, rakenteellisena ilmiönä, joka se on. Vaikenemisen ja syyllistämisen kulttuuri tekee nämä väkivallan teot helpommiksi toteuttaa – ja aina vain vaikeammaksi saada rikoksen uhrille oikeutta.

Siksi olenkin järkyttynyt siitä, mitä tänään tapahtui. On enemmän kuin ironista, että Iltalehti on päättänyt raahata lokaan kirjailija Katja Ketun urheasti esille tuoman sieppausyrityksen, kammottavan väkivallanteon yrityksen, jollaisia naiset joutuvat alati pelkäämään ja jonkalaisten uhriksi moni nainen on joutunut. Harva seksuaalista väkivaltaa kokenut saa oikeusjärjestelmässämme oikeutta, ja näin kävi myös kirjailija Ketulle, kuten hän on haastatteluissaan ja antologian esipuheessa kertonut. Mutta Iltalehti onkin päättänyt uutisoida, että kyse on huijauksesta, koska siitä ei ole todisteita. Tämä on aikalailla koulukirjaesimerkki naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Se tapahtuu useimmiten tilanteessa, jossa todistajia ei ole.

Minulla on tapaukseen liittyen muutamia kysymyksiä:

Eikö rikoksen uhreilla ole mitään tietosuojaa? Saako kuka tahansa tietää kenen tahansa tekemät rikosilmoitukset ja miten tällainen käytäntö suojaa esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai lähisuhdeväkivallan uhreja?

Onko todella olennaisin kysymys se, onko tämä kyseinen tapaus todistettavissa? Eikö tämän pitäisi juuri herättää meidät miettimään sitä, kuinka suojattomia me olemme tämän kaltaisten väkivallantekojen edessä, kun niistä järjestään ei voi olla todisteita?

On suorastaan absurdia, että antologian esittelemä kauhukuva tällä tavalla näkyvästi, suorastaan räikeästi todistetaan todeksi juuri antologian julkaisemisen yhteydessä. Rikoksen uhrilla on todistustaakka. Uhri on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

Ja juuri siitä me lähdimme puhumaan. Juuri. Siitä. Oikeutta ei saa. On tuhatkertaisen musertavaa käydä läpi elämänsä hirvittävin tapahtuma, elää sen aiheuttaman trauman kanssa – ja joutua vielä syytetyksi siitä, että ei ole esittää valokuvanvarmoja todisteita rikoksesta. Joutua syytetyksi valehtelusta. Joutua syytetyksi siitä, että silloin, kun sitä olisi eniten tarvinnut – kukaan ei välittänyt. Edes poliisi.

Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että poliisi ei tee mitään, kun uhri hakee heiltä apua ja oikeutta?

Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että uhria ei uskota ilman todisteita – ja että häntä kohdellaan kuin rikollista, koska todisteet puuttuvat?

Eikö kukaan uskalla kohdata todellisuutta, jossa poliisi ei ehdi auttaa ja väkivallan tekijät voivat todella tehdä melkein mitä lystäävät, kunhan paikalla ei ole todistajia?

Onko tärkeämpää suojella poliisilaitoksen ylpeyttä kuin rikoksen uhreja?

Olen onnellinen siitä, että kirjan tekstit kirjoitettiin ja julkaistiin. Jos joku vielä epäilisi niiden todenmukaisuutta, siis maailmaa, josta ne kertovat, tämänpäiväinen farssi on siitä jättimäinen, räikyvän neonpunainen todistus.

Kommentit:

Päivitys Helsingin Sanomissa 8.3.

Uuden Suomen kommentti 9.3.

Helsingin sanomat kertoo lisää aiheesta 9.3.

Kaksi muuta upeaa novelliantologian kirjoittajaa reagoi Iltalehden rimanalitukseen ja uhrin syyllistämiseen: Miina Supinen Sokeripalassa ja Laura Gustafsson Dramaqueenissa.

Antologian arvostelu Demarissa 8.3.

Lukemistoa:

Väestöliitto kertoo ilmoituksen tekemisestä näin:

Seksuaalisen väkivallan yleisyyden arviointia vaikeuttaa se, että huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille. Raiskauksien vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka perustuvat Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinaisen saamiin yhteydenottoihin ja poliisin tekemiin arvioihin. Esimerkiksi Tukinaisen tilastoinnin mukaan soittoja ja soitonyrityksiä on kuukausittain 1000–1200. Suomessa kynnys ilmoittaa seksuaalisesta väkivallasta poliisille vaikuttaa viime vuosina madaltuneen. Tapauksista kuitenkin vain joka viides johtaa oikeudenkäyntiin.

Heini Kainulaisen tutkimus Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa (2004) kertoo näin:

Pirkko Viitanen on 1980-luvun alussa tekemässään tutkimuksessa selvittänyt,
miksi vain osa poliisin tietoon tulleista raiskauksista johti syytteen nostami-
seen. Hän havaitsi, että tapauksia tippui rikosprosessin eri vaiheissa: poliisi ei
pystynyt selvittämään kaikkia sille ilmoitettuja raiskauksia, syyttäjät arvioivat, että näyttö ei riittäisi syytteen nostamiseen ja asianomistajat vetäytyivät tutkinnasta. (Viitanen 1982, 34–38, 61.) Raiskaus (väkisinmakaaminen) oli ennen vuotta 1999 asianomistajarikos, jolloin tapauksen tutkiminen lopetettiin tavallisesti uhrin pyynnöstä. Naiset peruuttivat syytepyyntönsä pitkälle samoista syistä, joiden takia tapaus jätettiin ilmoittamatta poliisille. Kyse oli häpeästä, arkuudesta, halusta välttää tapauksen julkiseksi tuleminen, poliisin epäuskoisesta asennoitumisesta naisia kohtaan tai siitä, että tekijä painosti uhrin sopimaan asian. (Mts. 32, 61–64.)

Viitanen oli huolestunut siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi
yleisesti raiskauksen uhreja syyllistäviä käsityksiä, eikä raiskauksen aiheutta-
mia seurauksia pidetty vakavina. Rikosprosessissa saatettiin vähätellä naisten
kokemuksia, heidän tekemiinsä rikosilmoituksiin suhtauduttiin epäluuloisesti
ja naista pidettiin vastuullisena tapahtumista, varsinkin jos hän oli lähtenyt
vapaaehtoisesti vasta tapaamansa miehen mukaan. Raiskattu nainen ei aina
saanut tarvitsemaansa tukea ja rikosilmoituksen tekeminen saattoi vain
onnistua lisäämään hänen tuskaansa.3 Poliisi on toki saanut myös positiivista
palautetta. Raiskauksen kokeneet naiset ovat arvostaneet poliisin asiallista,
ystävällistä, inhimillistä, ymmärtävää, naista kunnioittavaa ja avuliasta
suhtautumista sekä sitä, että tekijää on pidetty vastuullisena raiskauksesta. (s. 19)

– –

Poliisin on ryhdyttävä tutkimaan rikosta, jos se saamansa ilmoituksen tai
omien havaintojensa perusteella epäilee, että rikos on tapahtunut. Esitutkin-
nan aloittamiskynnys on varsin matala. Rikosilmoituksen voi tehdä raiskauk-
sen uhri itse tai kuka tahansa muu henkilö. Eri raiskausrikoksista vain suku-
puoliyhteyteen pakottaminen on asianomistajarikos, jolloin poliisi aloittaa
tutkinnan vain uhrin vaatiessa tekijälle rangaistusta. Esitutkinnassa poliisi
selvittää, mitä on tapahtunut, ketkä ovat asianosaisia ja minkälaisia vahinkoja
rikoksella on aiheutettu. (s. 28)

Minna.fi:stä löytyy paljon lisää tutkimuksia aiheesta.

75 responses to “Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja vaientamisen kulttuuri – tapauskertomus Kettu ja keltainen lehdistö

  1. Paluuviite: Naistenpäivän todistuksen taakka : Luutii

  2. Oletko hölmö

    Oletko totaalinen hölmö?

    Suomen rikoshistoria ei tunne tällaista autoon naisia sieppaavaa kolmikkoa. Jos sellainen kolmikko kuitenkin olisi olemassa, niin todennäköisyys, että sieppaus kohdistuu julkisuutta hakevaan kirjailijanaiseen on luokkaa 1 / 100 000. Ja todennäköisyys, että poliisille tehty ilmoitus ”katoaa” selittämättömästi on ehkä 1 / 10.

    Eli on miljoona kertaa todennäköisempää, että Kettu valehtelee, kuin että hän puhuu totta.

    Kuinka hölmö oikein olet?

  3. Mulle on ihan yhdentekevää, minkälaisista todennäköisyyksistä puhutaan. Tiedän, että tapaus on tosi. En ainoastaan siksi, että tunnen Katjan, vaan myös siksi, että tämä syyllistämisen ja aggressiivisen vaientamisen kulttuuri on minullekin niin tuttu. Tiedän, ettei kukaan lähtisi tekemään perättömiä syytöksiä, kun oikeutetuistakin kertomuksista saa pelkkää lokaa niskaansa. Loistavat mediajulkisuuttakin saaneet kirjailijat ovat ihan tavallisia ihmisiä ja me tavalliset ihmiset kohtaamme mieletöntä väkivaltaa.

    Musta on aivan uskomatonta, että reagoit noin, kun nainen kertoo tulleensa sieppaus- ja raiskausyrityksen uhriksi. Juuri tästä syystä uhrit eivät uskalla kertoa, eivätkä mennä poliisille. Kiitos sinulle siitä, että vahvistat kuvaa siitä, että kukaan ei välitä, eikä ainakaan tue. Kiitos siitä, että teet raiskaajien pahanteon helpommaksi.

    Miksi vastauksesi ei ole: ”hyvä Kettu, kun puhut asiasta – ehkä nyt saadaan pahantekijät vihdoin nalkkiin”?

    Minusta on melkoisen hölmöä ajatella, että kukaan kertoisi tällaisesta tapauksesta huvikseen, ilman painavia syitä, joihin haluaa vaikuttaa, että näin ei pääsisi tapahtumaan uudelleen. Hölmönkin luulisi ymmärtävän, kuinka hirveältä tämänlaiset kommentit, huutelut netin ihmemaassa ja ilkeämieliset lehtijutut ja -otsikot tuntuvat ihmisestä, joka on kohdannut väkivaltaa – tai vaikkei olisikaan.

    Poliisi selvittää Katja Ketun kanssa, miksi heille ei ole jäänyt tapauksesta merkintää – tai miksi he eivät löydä sitä.

  4. Myötähäpeän-tuntija

    Blogistin naiviuden voittaa ainoastaan Ketun julkisuudenkipeys.
    Blogisti varmaan sopivasti ”unohtaa” tapauksen, kun asiaa selvitellään. Hiljaa toivoo, että ”kunhan ei vaan kukaan muistaisi, että asiasta edes kirjoitin.”

  5. Tieto ei ole luulon väärtti. Sekä Suomessa, että maailmalla muutenkin tiedetää lukuisia tapauksia, joissa raiskausväite on paljastunut myöhemmin todistettavasti paikkaansapitämättömäksi. Eli kyllä niitä perättömiä raiskausväitteitäkin tehdään. Ja tässähän ei edes ollut kyse raiskausväitteestä, vaan raiskausyritysväitteestä.

    Jos Katja Ketun väite sieppaus- tai raiskausyrityksestä pitää paikkaansa, niin miksi osassa lehtijutuissa hän on ilmoittanut tämän tapahtuneen elokuussa ja osassa marraskuussa?

    Ja miksi aiemmin Katja Kettu nimenomaan sanoi lehtijutuissa, ettei halua salailla asiaa vaan puhua siitä avoimesti, mutta nyt kun ristiriitaisia yksityiskohtia on alettu selvittää, niin hän katoaakin kuin salama kirkkaalta taivaalta? Luulisi, ettei kuukauden selvittäminen olisi myöskään kovin henkilökohtaisesti arka seikka, vaikka sellaiseenkin ovat jotkut puolustelijat yrittäneet vedota.

  6. Hei Anot,

    se, että ette uskalla esiintyä omilla nimillänne, näyttää edes kasvojanne, vaan huutelette pusikoista tuomioitanne, kertoo minulle teistä enemmän kuin uskottekaan. Pelottaako iso paha maailma? Ymmärrän. Tämä on pelottava paikka. Ruumiin koskemattomuuden, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja oikeudenmukaisemman oikeusjärjestelmän puolesta puhuminen on naiivia ja hävettävää vain sellaisen silmissä, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mistä puhutaan. Pienen etuoikeutetun vähemmistön silmissä. Teidänlaisenne ihmiset tekevät tästä vaarallisen paikan elää. Lähetätte eteenpäin viestiä, että seksuaalinen väkivalta on ihan okei, koska pyritte lapsellisella syyttelyllänne ja muka-häpeällänne vaientamaan ne, joille väkivaltaa on tehty.

    Toivon, että voisin sopivasti ”unohtaa”, että teidänlaisianne ihmisiä on olemassa. Se ei kuitenkaan minulta onnistu. Tervetuloa todellisuuteen!

  7. Se, että Katja Kettu ei ole suostunut selvittämään asiaa aggressiivisesti ja sopimattomasti julkaisutilaisuudessa esittämiin tungetteleviin ja syyttäviin kysymyksiin vastaamaan, ei ole pakoilua. Olen linkittänyt tekstiini juttuja, joissa kerrotaan, missä nyt mennään. HS:n mukaan asiaa selvitetään nyt yhteistyössä poliisin kanssa. Aika harva väkivaltaa kokenut pystyy tai haluaa epäuskoiselle, vihaiselle ja todisteita penäävälle yleisölle puhua kohtaamastaan väkivallasta. Tämän ei pitäisi kenellekään tulla yllätyksenä.

  8. ”Tieto ei ole luulon väärtti. Sekä Suomessa, että maailmalla muutenkin tiedetää lukuisia tapauksia, joissa raiskausväite on paljastunut myöhemmin todistettavasti paikkaansapitämättömäksi.”

    En ole missään vaiheessa sanonut, että raiskausilmoituksia ei jätettäisi joskus todisteiden puutteessa pidemmälle viemättä. Tiedoksesi, että näihin tapauksiin kuuluvat myös tapahtuneet seksuaalisen väkivallan teot, joista ei saada riittävästi todisteita. Se ei siis ole mikään todiste valehtelusta, ettei juttua voida viedä oikeuteen.

    En ihan ymmärrä, miksi olet niin huolissasi mahdollisista paikkansapitämättömistä raiskausväitteistä. Seksuaalisesta väkivallasta annetut tuomiot ovat hyvin väkivaltaisissa ja täysin selkeissäkin tapauksissa lyhyitä ja taloudellisesti heppoisia. Miten väärästä syytöksestä voisi koitua kenellekään haittaa, kun todistetusti rajua väkivaltaa ja seksuaalista väkivaltaa tehneetkään rikolliset eivät juurikaan kärsi teoistaan? Suuri osa seksuaalista väkivaltaa kohdanneista naisista ei yhä edelleenkään uskalla ja pysty hakemaan oikeutta kohtelulleen juuri siksi, kuinka tässäkin keskustelussa syyllistetään uhria, hakemalla haetaan jostakin arkiston perukoilta juttu, jolle ei todistusaineistoa löytynyt ja joka siksi on valhetta, ja sälytetään taakka koko tapahtuneesta väkivallasta uhrin niskaan.

    Niin.

    Minä olen enemmän huolissani siitä, mitä tällainen asenneilmapiiri aiheuttaa niille, jotka todella ovat kärsineet seksuaalisesta väkivallasta. Kuinka heidän käy, jos he eivät uskalla tuoda asiaa esille kenellekään? Miksi ihmisten mieleen tulee ensimmäiseksi kieltää tapahtunut ja epäillä valehtelusta? Missä on myötätunto ja huoli? Mitä käy, kun seksuaalisen väkivallan tekijä saa jatkaa tekojaan?

    Minusta nämä ovat niitä olennaisia kysymyksiä.

  9. Tomi Paananen

    Valitettavasti taytyy olla puskahuutelijoiden kanssa saamaa mielta.
    On paljon todennakoisempaa, etta Kettu valehteli sadakseen julkisuutta kuin kaappausyritys olisi todella tapahtunut.

    Todisteita tasta on tekematon rikosilmoitus ja Ketun eri versioiden ristiriidat.

  10. Tomi Paananen

    Essi, vaara syytos voi tuhota miehen elaman.
    Han voi menettaa sosiaaliset suhteensa ja tyonsa, kenties
    perheensakkin. Eli vaara syytos ei ole viatonta.

    Raiskaustuomiot ovat suht. kovia, jos niita vetrtaa tappotuomiohin,
    joista voi selvita muutamalla vuodella.

  11. Tuota, Tomi. Mitä raiskaustuomiotilastoja sinä luet? Juuri aikuinen alaikäisen raiskannut mies sai vuoden *ehdollista* vankeutta (Iltalehti kertoi siitäkin). Onko se mielestäsi kova tuomio?

  12. Tomi, me emme tiedä, onko rikosilmoitusta tehty vai ei. Päivitin juuri tekstini loppuun tutkimustietoa raiskauksista. Sieltä käy ilmi asiaa, jota et ehkä ole osannut huomioida olettaessasi, että on ”todennäköisempää”, että nainen valehtelee kohtaamastaan väkivallasta kuin että se tapahtui. Mihin en usko hetkeäkään.

  13. Sukkahousukärmes

    ”Miksi kukaan ei puhu siitä, miten järkyttävää on, että uhria ei uskota ilman todisteita”

    Uhria ei uskota ilman todisteita, koska oletusarvoisesti jokainen meistä on syytön kunnes toisin todetaan – Suomen laki sanoo näin ja Suomen laki on asiassa oikeassa. Ei ole tärkeää suojella poliisin ylpeyttä ja kunniaa, mutta on tärkeää, että poliisi ja oikeus toimivat reilulla tavalla – kuka tahansa ei voi ilman todisteita syyttää ketä tahansa. Niin kurjaa kuin se onkin näissä tapauksissa, joissa väkivallan uhri ei voi todistaa tapahtumia.

    Omassa lähipiirissäni on seksuaaliväkivallan uhri. Tapaus oli hirvittävä ja traumatisoiva. Todisteita nolla, sana sanaa vastaan. Kyse on miehestä. Arvaapa minkälaista hyssyttelyä hän sai osakseen. Mutta todisteita ole, eikä asialle voi tehdä mitään.

  14. Tomi Paananen

    Essi, alaikaisen hyvaksykaytto nimetaan aina raiskaukseksi,
    vaikka kyse olisi pienesta hiplailusta (joka sekin on varsin tuomittavaa).
    Ilman tapauksen tarkempaa tuntemista ei voida sanoa teon torkeydesta mitaan. Alaikaiseen sekaantumiset kasitellaan yleensa suljetuin ovin ja poytakirjat julistetaan salaisiksi.
    Kuitenkin tapostakin varsinkin naiset selviavat parin kolmen vuoden lusimisella, talloin raskaustuomiot eivat voi olla kovempia.

  15. Kommentoin tätä jo Sokeripalan blogissa. Jos rikosilmoituksen tekee asianomistajana, tulevat ilmoituksen tekijän nimi ja tiedot epäillyn tietoon. Tämä tulee monelle rikosilmoituksen tekemistä harkitsevalle yllätyksenä. Jos epäilty on tuntematon päällekarkaaja kadulla, ilmoitusta harkitseva saattaa todellakin jättää sen tekemättä koston pelossa. Voin kuvitella, että kun on kerran jo tullut hätyytetyksi, ei halua sen toistuvan. Jo ilmoituksen tekeminen ja todistustaakan kantaminen tuntuvat väkivaltatapauksessa varmasti raskailta.

    Kuulostaa hankalalta, mutta näin se on. Myös raiskaus oli aiemmin aiemmin asianomistajarikos, nykyään yleisen syyttäjän alainen. Ketun tapauksessa en tiedä mikä nimike olisi ja kuuluisiko mahdollisen syytteen nostaminen asianomistajalle vai yleiselle syyttäjälle.

  16. Nimi vaaditaan

    ”Miten väärästä syytöksestä voisi koitua kenellekään haittaa”

    Eli Iltalehden syytökset siitä että Kettu valehtelee ovat harmittomia nekin?

  17. Voi hyvät pikkupukit: ei Katja tarvitse tämänluontoista kuuluisuutta, on sitä jo saanut kirjallaan ja tulee saamaan lisää seuravilla kirjoillaan. Pistäkää pojat nyt suut suppuun ja hävetkää kaikkien raiskaajien puolesta.

  18. Perättömiksi todistetuissa raiskausväitteissä ei ole ollut kyse siitä, että väitetty raiskaus olisi todisteiden puutteen vuoksi jäänyt näyttämättä toteen. Toki tällaisiakin tapauksia on runsaasti. Perättömiksi todistetuissa raiskausväitteissä on kyse esimerkiksi siitä, että on kiistatonta todistusaineistoa raiskausväitettä vastaan, kuten videonauha.

  19. Ja poliisi edelleen odottaa, että Kettu ottaisi heihin yhteyttä asian selvittämiseksi. Saa nähdä, että ottaako Kettu koskaan yhteyttä…

    Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista toivoo, että kirjailija Katja Kettu olisi poliisiin mahdollisimman nopeasti yhteydessä.


    Ylikomisario Juha Hakolan mukaan Ketun yhteydenottoa odotellaan kuitenkin edelleen.

    Onhan se ikävää, että tällainen kuvio on lähtenyt liikkeelle. Poliisi on edelleenkin erittäin halukas selvittämään tapahtumat. Meitä kiinnostaa esimerkiksi tapahtuman tarkka aika ja paikka. Vasta sen jälkeen voimme selvittää sitä, onko virhe tapahtunut poliisin puolelta. Pidän poliisin virhettä hyvin epätodennäköisenä, kuuluu Hakolan vastaus.

  20. Joidenkin tietojen mukaan kahtena eri kertana Ketun tuttaviakin olisivat miehet yrittäneet kaapata. Jos näin tosiaan on, niin Ketun kannattaisi mennä tuttavineen poliisin puheille. Jos tällaisia tuttavia tosiaan on, niin heidän todistuksena varmaankin hälventäisi epäluuloja. Tosin tuntuu vähän oudolta, että 3-4 miehen porukka ei olisi ketään yksinäisista naisista onnistunut kaappaamaan.

  21. Tässä vähän esimerkkiä siitä, että perättömät raiskausväitteet eivät Suomessakaan ole mikään tuntematon ilmiö:

    Raiskausilmoituksista yli viidennes perättömiä

    Tv-poliisi Marianne: Erikoinen ”raiskausilmiö” leviää

  22. Reino Halonen

    Ajatus siitä että nainen ei uskalla kävellä elomarraskuisena yönä Töölössä on todella ahdistava ja kaikki sympatiani Katja Ketulle asian prosessoinnissa.
    Mutta koko juttuun liitty pari ongelmaa. Jos Katja Kettu ei ole tehnyt rikosilmoitusta asiasta onko hän oikeutettu syyttämään Helsingin poliisia asian vähättelystä? Eiköhän poliisilaitos kestä sen, mutta vähän arveluttavaa on se millaisen viestin ilmoitus herättää muissa samanlaisiin tilanteisiin joutuneissa. Ei kannata mennä poliisin pakeille, koska poliisi ei kuitenkaan usko. Ei ne uskoneet Katja Kettuakaan. (Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että on moraalitonta jättää tekemättä rikosilmoitusta niin vakavassa tapauksessa kuin Ketun kohdalla oli kyse. Oikeasti jos elomarrakuisia öitä Helsingin katuja qruisailee raiskaajapakettiauto täynnä suomalaisia miehiä.)
    Jos taas poliisi on vastaanottanut kaikki tapaukseen liittyvät kolme ilmoitusta ja jättäneet asian tutkimatta, sitä ei SAA painaa villaisena. Iltalehti-boikottien sijaan äkkiä Pikku Roballe mieltä osoittamaan.
    Uskon että jotain ahdistavaa Katja Ketulle on tapahtunut, mutta kuten Sofi Oksanen sanoi äsken Iltalehden sivuilla mars poliisin pakeille asiaa selvittämään ettei kenellekään jää mitään epäselvää.
    (Ja juu, jos on antanut tapauksen tiimoilta haastatteluita pitää voida puhua siitä myös pollisin kanssa. Ja jos miespoliisi ahdistaa, pyydettäköön paikalle naispoliisi,)

  23. Veikkauksen sivuston mukaan viime viikon lottonumerot ovat 2, 17, 18, 30, 32, 33, 37. Nimimerkin ”Oletko hölmö” hölmöllä logiikalla sen on pakko olla valetta, koska todennäköisyys sille, että oikea lottorivi olisi tuo, on vain yksi viidestätoistamiljoonasta.

  24. Tämä keskustelu on ylipäätään saanut minut itkemään sitä, miten hirveitä suomalaiset miehet ovat. Eivät ehkä kaikki, mutta ainakin ne, jotka esittävät asiasta mielipiteitään. Tapa jolla Ketusta kirjoitetaan netissä on sanallista seksuaalista ahdistelua. ”Hyvät tissit, olisin mäkin voinut sitä panna.” Miten kukaan voi kirjoittaa tällaista? Miltä näistä miehistä tuntuisi, jos joku kirjoittaisi heidän lähipiirinsä naisista samoin? Mitä jos heidän puolisostaan, siskostaan tai äidistään kirjoitettaisiin nettikeskusteluista oikealla nimellä tuollaista?

    Miehet kirjoittavat netissä että ”kuka tahansa voi omin silmin nähdä, ettei tuollaista tapahdu Suomessa”. Tehdäänkö siis raiskaukset tosiaan yleensä esimerkiksi päiväsaikaan kiireisellä torilla?

    Katja Kettu on nyt ristiinnaulittu nettikeskusteluissa. Hänen ulkonäköään, vartaloaan, käyttäytymistään ja työtään haukutaan. Voi vain kuvitella, miltä se tuntuu kirjailijan läheisistä. Onko hän todellakin syyllistynyt niin suureen rikokseen, että tällainen noitavaino on paikallaan?

    Jossain nettikeskustelussa miehet kirjoittivat, että monet naiset fantasioivat siitä, että vieraat mieheet tulevat, panevat ja häipyvät paikalta. Ihan niin kuin raiskaaja väittää, että uhri nautti. On ihmisarvoa loukkaavaa, että tällaisia ajatuksia liikkuu miesten päässä 2010-luvulla.

    Syytätte että Katja Kettu keksi tarinan mainostempuksi. Ilmeisesti Iltalehti oli sitten vain hyvän ja oikeuden asialla kirjoittaessaan jutun, jossa yksittäistä ihmistä syytetään valehtelijaksi ilman minkäänlaisia todisteita. Onneksi Iltalehdessä toimittajilla on vielä ihanteita ja juttuja tehdään sisällön takia, ei siksi kohulööpeillä myytäisiin lehtiä.

    Kun muut naiset sitten puolustavat Katja Kettua, heitäkin aletaan haukkua netissä. Kumma kun ette hauku Essi Tammimaata huoraksi, eikö se kuulu asiaan? Olen suomalainen nainen ja äiti ja koen syvää surua näiden asenteiden takia. Toivon että osaan kasvattaa omista pojistani miehiä, jotka arvostavat naisia ja ymmärtävät, ettei kukaan fantasioi joutuvansa raiskauksen uhriksi – ihan niin kuin kukaan mieskään ei fantasioi, että hänet raiskataan.

  25. ”Suomen rikoshistoria ei tunne tällaista autoon naisia sieppaavaa kolmikkoa.”
    http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolme_miesta_raiskasi_naisen_pakettiautossa/

  26. Essi, jos emme tiedä onko rikosimoitusta tehty vai ei, onko oikeutettua että kirjailija Katja Kettu syyttää polisilaitosta siitä ettei hänen kokemaansa rikosta ole käsitelty. Olen homomies ja minut on raiskattu kerran. kun olin nuori Tein asiasta rikosilmoituksen ja minuun suhtauduttiin poliisilaitoksella ihan ”kivasti” mutta ehkä syynä oli se että en epäillyt rikoksesta suomalaista vaan ulkomaalaista.
    Olen ahdistunut Katja Ketun kokeman ahdistavan kokemuksen vuoksi, mutta ei asioita voi jättää puolitiehen vain siksi ettei asianosaista huvita kommentoida. Sofi Oksasen sanoin jos helsingin kaduilla liikkuu raiskaajapaku siitä pitää uskaltaa puhua poliisin kanssa, jos on uskaltanut puhua lehtien kanssa. On moraalinen velvollisuus varoittaa muita mahdollisista rikollisista. Siksi siitäkin huolimatta että tunnen emaptiaa Ketun puolesta haluan painottaa etttei saa vaieta kun kerran on alkanut puhua.
    Ketun käytös mielestäni banalisoi kaikkien meidän muitten kärsimyksen.
    Parhain terv. Pertti

  27. Rikos tapahtui v.2008. Onkohan K.Kettu sen ensimmäisen rikosilmoituksen jlk. kertakaan käynyt kyselee tai soittaa sinne poliisille tiedustallekseen tutkinta tilannetta? Aika epäreilua poliiseille, että vasta 3-4v jlk. alkaa haukkua poliisien asennetta kyseiseen rikoksen tutkimiselle.

  28. Tomi, en hyväksy tätä muotoiluasi alkuunkaan:

    – alaikaisen hyvaksykaytto nimetaan aina raiskaukseksi, vaikka kyse olisi pienesta hiplailusta (joka sekin on varsin tuomittavaa).

    Mistä tämä oletus on peräisin? Raiskaus-nimike ei edes koskenut alaikäisiä vielä vuonna 2010; koskeeko nykyisin? Silloin käytössä oli aina ”seksuaalinen hyväksikäyttö” riippumatta teon luonteesta. Raiskaukselle on varsin selkeä määritelmä, jota käsittääkseni sovelletaan kaikissa raiskaus-nimikkeellä tutkittavissa tapauksissa. Sananvalintasi vähättelee todella karkeasti lapseen kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Mielestäni se on täysin sopimatonta ja pyydän, että et enää jatka samalla linjalla täällä.

    Kuitenkin tapostakin varsinkin naiset selviavat parin kolmen vuoden lusimisella, talloin raskaustuomiot eivat voi olla kovempia.

    Mitä ihmettä, Tomi? Mutuiletko siellä vaan, minkä kerkiät, vai onko sulla näille päättelyillesi edes jotain tutkimustukea? Ymmärrät varmaan, että en enää julkaise enempää värittynyttä spekulointia?

  29. Sami,

    ei (seksuaalisen) väkivallan uhrille voi sälyttää yksin taakkaa rikoksen tutkimisen etenemisestä. Tuntuu mielestäni aika kohtuuttomalta syytellä uhria siitä, kuinka huonosti hän on hoitanut juttunsa tutkimuksen. Eivätkö poliisit saa siitä palkkaa, eikö se ole heidän tehtävänsä? Poliiseilta informaation saaminen ei myöskään ole mitenkään yksinkertaista, ja monet oikeusjutut kestävät kirjaimellisesti vuosikausia ilman minkäänlaista tulosta. Etenkään traumatisoitunut henkilö ei välttämättä pysty selvittämään asiaa sen enempää – etenkään, jos ensimmäinen kohtaaminen poliisin kanssa on ollut negatiivinen. Juuri tästä kertoo tutkimuslainaus tekstini perässä.

  30. Nuo tässä ketjussa hössöttävät ”lukuisat” trollit taitavat muuten olla ihan vaan yksi ja sama tyyppi tai korkeintaan pari jantturaa. Käykääpä meinaan katsomassa, millaista kommenttitekstiä on suollettu muihin asiasta kirjoittaneisiin blogeihin: http://neitilaura.blogspot.com/2012/03/vahan-haistattelua-naistenpaivan-aaton.html

    Vanha vitsi, sockpuppet. Sitä en tajua, että miksi kukaan järkevä ihminen, siis mieskään, kuvittelee hyötyvänsä jotain raiskausten vähättelemisestä. Haloo ukot, väkivallan kulttuuri sattuu teitäkin! Miksi sitä pitää edistää?

  31. En tiedä, saa selvää, enkä nyt oikein edes jaksa selvittää, onko Katja aikoinaan tehnyt ko. tapauksesta rikosilmoitusta. Jos on, on kieltämättä kummallista, jos tapauksesta ei löydy poliisinrekistereistä merkintää. Käsittääkseni poliisi selvittää parasta aikaa asianomaisen kanssa, onko tapauksen käsittelyssä tapahtunut jonkin virhe.

    Itse olen – kuten varmasti lukemattomat suomalaiset naiset – joutunut sekä seksuaalisen väkivallan että seksuaalisen väkivallan yrityksen uhriksi – ja jättänyt rikosilmoituksen tekemättä. Typerää varmasti, mutta mielestäni se tekeekö rikosilmoituksen vai ei, on aina rikoksen uhrin oma valinta, jota ulkopuolisten on turha tulla kritisoimaan. Itse olen kokenut kyseiset tapaukset siinä määrin traumatisoiviksi, etten ole lähtenyt hakemaan oikeutta – eteenkin, kun minulla on ollut syyni epäillä, että sen saaminen olisi kohtuuttoman vaivan takana. Olen halunnut vain unohtaa ja jatkaa eteenpäin. En häpeä valintaani, koska koen, että se on ollut ainoa, jonka olen voinut tehdä siinä tilanteessa.

    En kuitenkaan koe luopuneeni oikeudestani puhua tai kirjoittaa halutessani niistä seksuaalisista väkivaltatapauksista, joiden uhriksi olen joutunut, vaikken rikosilmoitusta koskaan tehnytkään. Kokemukseni eivät muutu keksityiksi siksi, ettei niistä ole virallista dokumentaatiota eikä minulla ole todisteita. Tiedän, etten enää vuosien jälkeen voisi nostaa kokemistani väkivaltatapauksista oikeusjuttuja, vaikka haluaisinkin. Siitä mahdollisuudesta olen luopunut (tietoisesti). Eri asia on kuitenkin puhua ääneen kokemuksistaan.

    En itse lähtisi vuosien jälkeen puhumaan nimillä väkivallan tekijöistä, joita en ole aikoinaan saattanut poliisin tietoon – koska minulla ei ole todisteita, puheeni voisivat näyttäytyä panetteluna. Nimillä syyttelystä ei olisi enää minulle itselleni hyötyä. Nimettömästi voin käsittääkseni kuitenkin käsitellä menneitä rikoksia ihan niin paljon kuin haluan. Käsittääkseni myös Kettu on toiminut juuri näin.

    Meitä elämämme varrella seksuaalista tai muuta väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita naisia ja ihmisiä, jotka aikoinaan ovat kokemuksistaan vaienneet on paljon niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Syitä on monia; muun muassa pelko, häpeä, traumatisoituminen, ahdistus ja defenssiivinen halu olla käsittelemättä asiaa tuoreeltaan. Koskeehan sama muitakin rikoksia, eivät esimerkiksi talousrikoksienkaan uhrit aina tee rikosilmoituksia, jos esimerkiksi kokevat tulleensa ”petkutetuiksi omaa hyväuskoisuuttaan” tai jos rikoksen tekijä on joku, josta on välittänyt. Häpeä ja ahdistus voivat siis olla syitä mitä erilaisimmista vääryyskokemuksista vaikenemiselle.

    Joskus omista huonoista kokemuksistaan kypsyy puhumaan vasta vuosien jälkeen. Silloin puhuminen voi olla terapeuttista sekä itselle, että merkityksellistä muille vastaavaa kokeneille. Avautumisen kautta voi myös tuoda esille yleistä yhteiskunnallista ongelmaa, vaikka yksittäistapaukseen puuttuminen olisikin jo käynyt mahdottomaksi. Minun on vaikea nähdä, kenen etua ajaa tällaisen myöhäisen avautumisen leimaaminen valehteluksi – eteenkään, jos ketään yksittäistä henkilöä ei leimata rikoksen tekijäksi ilman todistusaineistoa.

    Voimia Katjalle ja muille. En ole siis itse luenut Katjan aihetta käsittelevää tekstiä ja tämä oma kommenttini onkin lähinnä aiheesta virinneen keskustelun kommentoitia omista lähtökohdistani. Haluan myös korostaa, että tekemistäni henkilökohtaisista valinnoista huolimatta kannatan tietysti yleisesti seksuaali- ja muiden väkivaltarikosten rohkeaa raportoimista poliisille. Joskus se saattaa kannattaa vielä vuosien jälkeenkin.

  32. Hei. Esiinnyn nimettömänä koska aion kirjoituksessani kertoa asioita, joita en halua liitettävän nimeeni. Ymmärtänette.

    Olen itse seksuaalisen väkivallan ja pitkäkestoisen perheväkivallan uhri. Omassa tapauksessani kävi hyvin, ex-miehellä on lähestymiskielto ja hän on hoidossa, vaikka on päässyt jo vankilasta.

    Uskon, että minulla on oikeus raivostua perättömistä syytöksistä. En väitä, että Kettu esittäisi tällaisia, vaan ylipäätään minusta perättömät syytökset vievät uskottavuuden niiltä, jotka oikeasti kokevat väkivaltaa. Siksi on suhtauduttava varovasti näihin uutisiin. Minusta järkevintä olisi, että antaisimme asianomaisten rauhassa selvittää tämän. Tuskin Kettukaan kaipaa tällaista huomiota.

    Olen tehnyt vuosien mittaisen henkisen savotan yrittäessäni päästä eroon uhrin leimasta. Siksi raivostuttaa myös se, että nainen asetetaan uhriksi vaikka ei olisi syytä. Kyllä minä haluan kannustaa naisia kävelemään taas ylpeästi ja pelkäämättä kadulla. Sen olen oppinut, että harvoin on oikeaa syytä pelätä. Ei raiskaajiakaan ihan jokaisen puun takana väijy.

  33. Anittalle:

    Olen mies. Naisopettaja, naiskeittäjä ja naisrehtori raiskasivat minua koulun jälkeen sitomalla liikuntasalin patteriin. Eilen kadulla yksi nainen kävi kimppuuni, raahasi metsään hakkasi kivellä ja raiskasi koskettelemalla ja työntymällä sormin sisääni. Tiedän myös tapauksen jossa vaikutusvaltaisten naisten piiri uhraa poikalapsia käytettyään heitä seksuaalisesti joukolla ensin hyväksi. Tämä todistaa sen, että naiset ovat pahoja, ja poikalapset pitää kasvattaa ymmärtämään tämä. Anitta, minulla täytyy olla täysi oikeus puhua näistä asioista ja varoittaa miehiä naisista, vaikka minulla ei ole mitään todisteita asioista. Minun tarinaani ei saa kukaan kyseenalaistaa, koska todistetusti miehiäkin on joutunut naisten seksuaalisen alistamisen.

    Anitta, ymmärsitkö pointin jo?

    Anitta ja muut vouhkaajat: myös miehet. Koko asian pointti on se, että Kettu kusetti, ja kusettamisellaan pilaa tärkeän asian ja vie huomion pois oikeista asioista. Se ei tarkoita sitä, etteikö julkiseen valehteluun pitäisi puuttua. Jos mielipidevaikuttaja valehtelee, se täytyy lopettaa.

    Kettu jäi kiinni, toivottavasti hän ja häntä ympäröivä yhteistö ymmärtävät laskea hänet alas vaikuttaja-asemastaan, muuten tuhot tärkeän asian ympärillä orgaanisesti toimivalle liikkeelle ovat järkyttävät, liike hyppää 10 vuotta ajassa taakse päin. Kaikki todistusvoima katoaa ja tiivistyy valheeksi. Niin kipeää kuin se tekeekin, niin totuus on tunnustettava nopeasti ja Kettu ”uhrattava”, hän on sen itse aiheuttanut. Muuten edes totuuden paljastuminen ei enää auta. Jos kettu paljastuu valehtelijaksi vuoden päästä, niin hänen tukeminen on aiheuttanut niin suuret verkostot / riippuvuussuhteet, että hänen tekonsa hyväksytään sellaisenaan, muutenhan koko liike ja kaikki häntä tukeneet menettäisivät merkityksensä.

    Katja kettu luotti tarinoidessaan siihen, että kukaan ei uskalla kyseenalaistaa asiaa, miksi? Sen takia, että hänkin tietää että suuressa mittakaavassa suomalainen yhteiskunta – mies sen osana – ymmärtää ongelman ytimen ja siksi ei koskaan haluaisi kyseenalaistaa näitä kokemuksia. Hän luotti siihen, että kaikki tietävät että asia on niin tärkeä että keskustelu pysyy siinä eikä kukaan kysy onko kehystarina totta. hän loi sen todeksi myös itselleen toistelemalla sitä, se on kirjailijoille tyypillinen ominaisuus. ja myös ominaisuus, joka selvimmin erottaa kirjailijat taviksista.

    Mutta, hän ei ymmärtänyt sitä että toimittajat – olivat mistä paskalehdestä tahansa – ovat kaikkein yliherkimpiä julkiselle valehtelulle, asemasta tai sukupuolesta riippumatta.

    Se, että keskustelulinjat sitten jakautuvat vauhkoaviin feministeihin ja heikkoitsetuntoisiin miehiin, on ihan normaalia. Lataus keskusteluun tulee alitajunnasta ja kokemuksista, jotka liittyvät kaikkeen muuhun kuin siihen että valehteliko kettu.

    Vielä on aikaa naiset, uskaltakaa käsitellä suoraan myös sitä mahdollisuutta että kettu valehteli.

    Kohta on liian myöhäistä, ja tämä luku muistetaan siitä, että se tuhosi Sofi Oksasen uuteen kukoistukseen ja läpimurron partaalle nostaman liikkeen.

  34. Ai niin, ja vielä tämä. eli alinna oleva vastaus Katyan linkkiin. Osoituksena vain siitä, että naiset itse pilaavat Ketun tavoin mahdollisuuden käsitellä tätä ongelmaa. Tärkeimmän viestin pitäisikin kuulua:

    NAISET, MITÄ IKINÄ TAPAHTUUKIN, EI IKINÄ PERÄTTÖMIÄ ILMIANTOJA NÄISTÄ ASIOISTA, MUUTEN MAHDOLLISTAT MUIDEN NAISTEN ALISTAMISEN JATKUMISEN!!! NÄIN OLET MUIDEN NAISTEN PAHIN VIHOLLINEN JA POHJASAKKAA NAISTEN JOUKOSSA!!! ITSEKKYYDELLÄSI TUHOAT MUITA NAISIA JOTKA KÄRSIVÄT OIKEASTI, HERÄÄ PAHVI!!!

    Syy, miksi viesti ei ole näin päin vaan poliisia ja miehiä syyllistävä, johtuu siitä että viestiä vievillä tai heidän lähipiirissään lienee oikeasti huonoja kokemuksia kieroutuneista miehistä ja siksi angstia. Toivoisin, että heitä kaltoin kohdelleet miehet eivät olisi koskaan syntyneetkään.

    Katya kirjoitti:
    “Suomen rikoshistoria ei tunne tällaista autoon naisia sieppaavaa kolmikkoa.”
    http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kolme_miesta_raiskasi_naisen_pakettiautossa/

    Tuo tapaus on yhä selvittämättä. Sen sijaan esimerkiksi alla oleva tapaus (joista voin laittaa esimerkiksi 10 muutakin linkkiä jos joku meinaa sanoa että yksittäistapaus) selvisi:

    Raiskausilmoitus osoittautui perättömäksi Tampereella

    19-vuotiaan naisen ilmoitus raiskauksesta on osoittautunut perättömäksi. Kolmen miehen epäiltiin napanneen naisen pakettiauton kyytiin Tampereella ja tehneen hänelle seksuaalista väkivaltaa toukokuun puolivälissä. Poliisi epäilee naista nyt perättömästä lausumasta.

    http://yle.fi/alueet/tampere/2011/05/raiskausilmoitus_osoittautui_perattomaksi_tampereella_2619741.html

  35. Hei Interraileri,

    kyllä, asiattomiakin syytöksiä tapahtuu joskus. Siitä on tutkimustuloksia, jotka eivät ole lainkaan yksiselitteisiä. Yhdet uutisotsikot eivät paljon paina suuntaan tai toiseen. Kuten olen sanonut, perättömät rikosilmoitukset eivät ole suuri yhteiskunnallinen ongelma. Sen sijaan se, että uhrit eivät uskalla todisteiden puuttumisen, poliisin ja yhteisön suhtautumisen ja syyllistämisen pelossa edes ilmoittaa väkivaltarikoksista, etenkään seksuaalisen luontoisista, on mielestäni suuri yhteiskunnallinen ongelma, joka on tässäkin keskustelussa näytetty toteen.

    Leikitään sellainen ajatusleikki, että entä jos tämä Katja Ketun paljastama väkivallan teko olisikin totta? Kukaan ei tästä syytteestä vahingoitu, koska miehiä ei ole tunnistettu tai löydetty (tai käsittääkseni edes etsitty). Kuka kärsii? Tuntuvatko kaikki nämä aggressiivisesti muotoillut, syyllistävät ja osin täysin kohtuuttomat viestit silloin oikeutetuilta? Miltä tuntuu väkivallan uhrista, jota kukaan ei usko, ja jonka kimppuun hyökätään tällaisella voimalla? Aika muserretulta.

    Seksuaalisesta väkivallasta kertovat tutkimukset – ja tietenkin meidän naisten keskenämme jakamat kokemukset, nekin, joita kukaan ei tilastoi – ovat todella lohdutonta luettavaa. Vuonna 2006 jopa 49,6%:ssa poliisin tietoon tulleita tapahtuneita raiskaustapauksia jutussa ei menty oikeuteen. Keskimäärin joka viides syytös hylätään ennen kuin tuominta-asialle edes päästään. Nämä ovat siis todettuja raiskauksia, joista poliisikin on samaa mieltä. Mitä tämä kertoo oikeusjärjestelmästämme? Se kertoo minulle ainakin sen, että asiattomat raiskaussyytteet eivät aiheuta syytetylle minkäänlaista uhkaa, koska todetuista raiskaustapauksistakin (vuosina 2006-2010) vain 15% poliisin tietoon tulleista raiskaustapauksista päättyi tuomion lukemiseen. Vuosittain poliisin tietoon tuli samalla ajanjaksolla noin 750 raiskausta tai sen yritystä. (Tilastot: Pii Puu Oksanen, Pimppini on valloillaan 2012) Raiskaustukikeskus Tukinaisen mukaan heille tulee soittoja uusilta rikoksen uhreilta 1000-1200 kuukaudessa.

    Voiko näiden tilastojen tietämisen jälkeen todella olla huolissaan vääristä syytöksistä enemmän kuin siitä, että naiset (ja miehet) eivät uskalla tehdä rikosilmoitusta kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta, koska pelkäävät juuri tällaista vastaanottoa – epäuskoa, vihaista syyttelyä ja lopulta sitä lopullista tuomiota – rikosoikeudellisesta syyttämisestä luopumista? Yhteiskunnan viesti seksuaalisen väkivallan uhreille on mielestäni hyvin yksiselitteinen. Seksuaalista väkivaltaa ei pidetä tarpeeksi merkittävänä väkivallan tekona ja rikoksena, jotta siihen todella puututtaisiin yhteiskunnassamme sekä ennalta ehkäisevästi että rikosoikeudellisin keinoin.

  36. Vanha vitsi, sockpuppet. Sitä en tajua, että miksi kukaan järkevä ihminen, siis mieskään, kuvittelee hyötyvänsä jotain raiskausten vähättelemisestä. Haloo ukot, väkivallan kulttuuri sattuu teitäkin! Miksi sitä pitää edistää?

    Loistavasti sanottu, Eräs Mies. Toivottavasti kaltaisiasi on suurin osa miehistä.

  37. Niin ja kaikille tiedoksi, myös Tomille: tutkimustiedoksi ei riitä Iltapäivälehden otsikko. Tämä pitäisi kaikkien käsittää.

  38. Tomi Paananen

    Eräs mies, ei tässä raiskauksia vähätellä. Vaan kritisoidaan mahdollista raiskausvalhetta, ja sen nojalla tapahtuvaa viranomaisten syyttelyä.

    Osa feministeistä tuntuu olevan sitä mieltä, että aina, kun nainen sanoo olevansa raiskattu, niin raiskaus on tapahtunut. Tätä ajattelua halutaan tuoda myös oikeusjärjestelmään, jolloin todistustaakka muuttuisi käänteiseksi. Eli syytetyn olisi todistettava olevansa syytön.
    Tällainen tapaus oli Vesa Keskisen raiskausoikeudenkäynti.
    Hänellä oli videonauha, joka todisti kaikien olevan vapaaehtoisia, ilman nauhaa hänet olisi luultavasti tuomittu.

  39. Etkö Essi oikeasti näe yhtään vahinkoa, mitä perättömät ilmiannot tekevät esim oikeille uhreille? Edes sitä yhtä?

    Anitta, päätöksesi jälkeen et varmaan kuitenkaan syyttänyt poliisia, ettei se ota tapaustasi vakavasti, tai että sait poliisilta huonoa kohtelua?

  40. Olisi kiva tietää, mistä Interrailerin kaltaisten miesten katkeruus naisia kohtaan kumpuaa. Mitä naiset ovat teiltä vieneet?

    Tietääkseni ei ole todistettu, että Kettu valehtelee. Ei ole todistettu, että hän ei valehtele. Joten onko reilua julistaa hänet nettikirjoittelussa syylliseksi?

  41. ”se, että ette uskalla esiintyä omilla nimillänne, näyttää edes kasvojanne, vaan huutelette pusikoista tuomioitanne, kertoo minulle teistä enemmän kuin uskottekaan. Pelottaako iso paha maailma?”

    Myös Katja Kettu on pelkkä taiteilijanimi, nimimerkki.

    Minulla on henkilökohtaista kokemusta siitä, että feminismin valheita ei kannata paljastaa. Sitä seuraa henkilökohtaisia sanktioita. Johan sitä oli feministit masinoimassa sanktioita näitä Iltalehden asiasta kirjoittamaan uskaltautuneita toimittajiakin vastaan.

  42. Eksyin tähän blogiin Parnasson kautta. Olen kuuskymppinen heteromies, toisessa avioliitossa, neljä lasta eikä rikosrekisteriä.

    Noin 30 vuotta sitten olin eronnut ja liikuin paljon kaupungilla. Erään tuttavaporukan liepeillä oli samanikäinen nainen, jonka kanssa päädyimme sänkyyn, molemmat aika humalassa. Olimme alasti, teimme normaalit esileikit ja olin ”huulilla”, kun nainen äkkiä laittoi jalat ristiin. Rutistin häntä ja yritin vielä, kunnes hän puri minua olkapäästä. Hampaanjäljet näkyivät viikkoja.

    Joopa joo, selvittyäni mietin, olinko todella yrittänyt raiskata. Asia tuntui nololta, mutta puhuin siitä kavereille. Sitten ilmeni, että yksi tuttavani oli joutunut samaan tilanteeseen kyseisen naisen kanssa. Kohta löytyi kolmas samanlainen tapaus.

    Levitin kavereille tietoa, että naista pitää varoa, koska sillä ei ole kaikki ihan kohdallaan.

    Yhtään en halua yleistää, mutta tämmöinen ainutkertainen kokemus opetti, ettei naisillakaan ole aina ”kaikki kotona”.

  43. Hei Interreilari, Essi ja muut,

    jos paljastuisi, että Katja Kettu todella on valehdellut – siis esittänyt fiktiivisen kertomuksen totena – olisin kieltämättä minäkin hyvin pettynyt. Se osoittaisi mielestäni Ketulta huonoa makua ja harkintakyvyn puutetta. Toki kaunokirjallisuuden piirissä useinkin esitetään autobiografisina tarinoita, jotka tosiasiallisesti ovat joko kokonaan tai osittain sepitettä. Tämän tyyppiseen teoskontekstiin sellainen teksti ei mielestäni kuitenkaan sopisi.

    Toistaiseksi ei kuitenkaan ole käsittääkseni mitään vedenpitäviä todisteita siitä, että Kettu valehtelisi. Itse en lähde nimittelemään ketään valehtelijaksi ennen kuin toisin todistetaan. Vaikka Kettu itse tunnustaisi tässä tapauksessa sepittäneensä tarinan raiskausyrityksestään, en kuitenkaan tule katumaan mitään tässä keskustelussa sanomaani. Lähden edelleen siitä, että seksuaaliväkivalta kokemuksistaan puhuvaan ihmiseen on aina ensisijaisesti syytä uskoa – kunnes toisin todistetaan. Itse olen tässä keskustelussa ensisijaisesti halunnut huomauttaa, että kaikki rikosten uhrit eivät tee kokemuksistaan rikosilmoituksia – ja näin ollen poliisinrekisterimerkinnän puutetta ei automaattisesti voida myöskään pitää todisteena siitä, että mitään ei olisi tapahtunut.

    Valitettava tosi asia on, että tästä tapauksesta ei myöskään välttämättä koskaan tulla saamaan täyttä selkoa. Kettu on itse sanonut, että tapauksella ei ollut silminnäkijöitä ja koska tapauksesta on jo vuosia, poliisin mahdollisuudet tapauksen selvittämiseksi lienevät vähäiset. Olen joka tapauksessa samaa mieltä muun muassa poliisin ja Sofi Oksasen kanssa siitä, että tässä vaiheessa Ketun olisi joka tapauksessa viisainta keskustella asiasta poliisin kanssa kaikkien mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Jään mielenkiinnolla, jos kohta raskainmielin seuraamaan tapauksen jatkoselvitystä.

  44. Interrailille haluan todeta vielä, että olen tietoinen maassamme ja maailmassa miehiin (naisten taholta) kohdistuvasta väkivallasta (ja seksuaaliväkivallasta), josta puhuminen on valtava yhteiskunnallinen tabu. Esimerkiksi parisuhdeväkivallasta kärsivien miesten on hyvin vaikea saada tilanteeseensa apua, koska yhteiskunta viranomaisista lähtien ei yksinkertaisesti halua tunnustaa näin häpeälliseksi koetun väkivallan mahdollisuutta. (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/H%C3%A4t%C3%A4keskus+perheenis%C3%A4lle+Otat+s%C3%A4+naiselta+pataan/1135256896244)

    Jos siis joku mies todella tulisi kertomaan minulle (tai suurelle yleisölle) kokemastaan naisen häneen kohdistamasta (seksuaalisesta) väkivallasta, en ihan periaatteesta lähtisi leimaamaan häntäkään valehtelijaksi – en sittenkään vaikka tapaus kuulostaisi minusta epäuskottavalta (kuten sinun tähän kirjailemasi kuvaus). Mistä minä voin tietää? Kuka minä olen päättämään tutkimatta ja ennakkoasenteen perusteella, kuka puhuu totta? Minusta ihmisten välisen toiminnan on perustuttava siihen, että lähtökohtaisesti uskomme lähimmäisiämme ja osoitamme heille luottamusta – aina niin kauan kunnes puhujaa vastaan osoitetaan kiistattomia todisteita.

  45. Heikki H,

    jokaisella ihmisellä on missä tahansa tilanteessa oikeus kieltäytyä seksuaalisesta teosta. Raiskausta ei mitata väkivallan määrällä, vaan *suostumuksen puutteella*. Tapaamallasi naisella voi olla joitakin traumoja, joita hän ei ole pystynyt käsittelemään. Hänen tilanteensa voi olla mikä tahansa – me emme voi tietää. On kuitenkin jokaisen ihmisen oikeus vetää suostumuksensa, jos siltä tuntuu. Siksi raiskaukseksi nykyisen lainsäädännön valossa katsotaan myös nukkuvan raiskaaminen – koska merkityksellistä suostumusta ei voida saada.

    Minusta on hienoa ja hyvä, että pystyit keskustelemaan asiasta, vaikka se tuntuikin nololta. On myöskin hyvä olla tietoinen ihmisestä, jolle tämän tyyppinen käytös on tyypillistä. En kuitenkaan lähtisi henkilön tilanteesta sen enempää tietämättä leimaamaan häntä yhtään minkäänlaiseksi. Kuten sanoin: jokaisella on oikeus muuttaa mielensä. Myös sinulla.

    Mielestäni aika vähän otetaan huomioon sitä seikkaa, että seksin ja seksuaalisen kokemuksen olisi tarkoitus olla molemmille nautittava. En pysty mitenkään ymmärtämään, kuinka kukaan jaktaa seksuaalista aktia ihmisen kanssa, joka on ilmaissut kieltonsa joko sanoin tai kehonkielellä – vetäytymällä, kääntymällä pois, olemalla osallistumatta. Mielestäni meillä on yhteiskuntana hyvin erikoinen käsitys seksistä pelkkänä transaktiona ja ”antamisena” ja ”ottamisena”, jos joku voi nähdä haluttomana makaavan ihmisen (sukupuolesta riippumatta) väkisinmakaamisen normaalina ja hyväksyttävänä seksuaalisena aktina. Se kertoo minulle surullista kieltään siitä, kuinka kaukana oikeasti ollaan kommunikoivasta ja intohimoisesta seksuaalisesta kokemuksesta, ja sellaisien kokemuksien mahdollisesti puuttumisesta kokonaan.

    Minä ainakin odotan seksikumppanilta innostunutta osallistumista; sen puuttuessa on mielestäni keskustelun paikka. Seksi ei ole täysin erillinen asia tunteista tai muusta elämästä, enkä ihan ymmärrä sitä, kuinka niinkin läheisessä tilanteessa olevan kumppanin tunteilla äkkiä ei olisikaan juuri väliä. Kyllä kumppanin paha mieli tarttuu minuunkin, eikä sen ohi voi mitenkään harrastaa millään tavalla tyydyttävää seksuaalista kanssakäymistä.

    Ei ole kiellettyä puhua seksuaalisessa tilanteessa; se on pikemminkin oletusarvo. Jos toinen äkkiä menee kovin hiljaiseksi ja liikkumattomaksi, vähintä, mitä voimme tehdä, on kysyä, onko kaikki kunnossa. Jos ei ole valmis ottamaan jonkinlaista vastuuta toisen tunteista, mahdollisista esiin tulevista traumoista tai ihan ruumiillisista esteistä, esim. vammoista, ei ole valmis seksuaaliseen tilanteeseen ylipäätään.

    En ole uskonnollinen, mutta tähän sopii mielestäni sana armo. Seksuaalisuus olisi niin paljon tervehdyttävämpi ja ilahduttavampi asia, jos me voisimme olla toisillemme ja itsellemme armollisempia. Armollisuuteen kuuluu se, että kuuntelee kumppaniansa, eikä tee ilkeämielisiä oletuksia, vaan uskoo hänestä hyvää. Sillä tavoin voi ehkä jopa selvittää sen vaivaavan asian ja päästä siihen innostuneen ja intohimoisen kyllän maailmaan, minne ei pakottamalla pääse.

  46. jmit pekka,

    Katja Kettu on kasvoillaan esillä mediassa. Hän ei huutele anonyymina keskustelupalstoilla, vaan on kertonut vakavasta asiasta julkisesti – ja saanut siitä vastineeksi syytöksiä ja henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia.

    Ei ole mitään feministien salaseuraa. On vain ihmisiä, joiden mielestä väkivallan uhreja pitäisi tukea, eikä rankaista.

  47. Anonyymi,

    käytät sanaa ”uhri” varsin mielenkiintoisessa, käänteisessä mielessä… Perättömistä ilmiannoista kovasti meuhkataan, mutta en ole vielä tavannut todistetusti syytöntä syytettyä. Tapauksissa, joista minä tiedän, on syyttämättäjättämispäätös tehty muista syistä, esim. todisteiden puuttumisen vuoksi. En ole vakuuttunut, että seksuaalista väkivaltaa ei ole tapahtunut, vaikka sitä ei oikeudessa pystyttäisikään todistamaan, koska kulttuurissamme elää niin vahvana uhrin syyllistäminen. Kuka lähtisi vapaaehtoisesti tällaiseen paskamyrskyyn?

    Sen sijaan olen kohdannut lukemattomia tapauksia, Assangen ja Polanskin tapaukset nyt hyvinä ja näkyvinä esimerkkeinä, joissa seksuaalisesta väkivallasta syyllistetään viimeiseen asti uhria, vaikka todisteet ovat täysin selvät. Voitte Googlata Polanskin oikeudenkäynnin transkriptiot siitä, kuinka hän huumasi ja raiskasi nuoren tytön. Minä en niitä enää viitsi linkittää. Silti suurin osa ihmisistä nousi puolustamaan Polanskia (ja Assangea) selittämällä, kuinka kyseessä ei ollut ”raiskaus-raiskaus”. Siellä se Assange mennä viipottaa, eikä Polanskiakaan meinattu saada oikeuden eteen suojelijoiden toiminnan vuoksi. Heidän uhrinsa sen sijaan kantavat lopun elämäänsä tyhmän uhrin leimaa, valehtelijan leimaa ja monia muita leimoja, jotka vaikeuttavat heidän elämäänsä.

    En tosiaan näe syytä olla huolestunut väkivallan tekijöiden asemasta tai vääristä syytöksistä, kun täysin kiistämättömilläkin todisteilla ihmisten oikeustaju kummasti flippaa väkivallan tekijän puolelle.

  48. Essi, et tarkastele tätä asiaa kovin objektiivisesti tai sitten tietämyksesi on hyvin rajallisesta. Pikaisella googlaamisella löydät varmasti lukuisia juttuja Suomestakin, jossa on kyse ollut todistettavasti perättömästä raiskausväitteestä – eikä kyse ole siis ollut pelkistä riittämättömien todisteiden vuoksi syyttämättä jättämisestä.

    Näissä tapauksissa on usein esimerkiksi naisen kertomuksen vääräksi todistava videonauhoite tms, mikä tarkoittaa, että kyse on vain jäävuoren huipusta. On varsin luultavaa, että hyvin suuressa osassa perättömiä raiskausväitteitä, ei paikalla ole sattunut olemaan valvontakameraa tai muuta videonauhoitusta.

    Aiheesta on myös tehty ulkomailla tieteellisiä tutkimuksia, joissa monessa on havaittu perättömät raiskausväitteet hätkähdyttävän yleiseksi ilmiöksi. Naisia on myös tuomittu oikeudessa perättömistä raiskaussyytöksistä, eikä näitä tuomioita varmastikaan ole tehty ilman mitään todisteita.

  49. Väkivallan tekijöiden asemasta tuskin kukaan kantaa huolta.Seksuaalisen väkivallan uhrien asema sen sijaan vaikeutuu aina, kun perättömiä ilmiantoja/syytöksiä esitetään. Siitä tässä kai nyt väännetään. Asenteet kun ovat mitä ovat, niin ei lähdetä vaikeuttamaan asioita entisestään.

  50. Essille:
    Kirjoitin tapauksestani ehkä hieman puutteellisesti. Kyse oli nimenomaan siitä, että omassa ja muissa tapauksissa ”h-hetkellä” nainen rupesi puremaan, ilman että pakottavaa väkivaltaa olisi miesten puolelta käytetty. ”Rutistaminen” juuri sitä ennen oli ollut molemminpuoleista. Totta kai ihmisellä on oikeus kieltäytyä seksistä missä tahansa vaiheessa, mutta tällainen useampikertainen menettely ei ole ns. yleisen elämänkokemuksen kannalta ihan normaalia. Varmaan taustalla oli traumoja tms., mutta miesten kannalta joka tapauksessa paskamainen juttu. En kokenut yrittäneni raiskausta, mutta pahoinpidellyksi jouduin.

    Toisessa kommentissasi sanot, ettet ole tavannut todistetusti syytöntä syytettyä. Meillä vaan on oikeuden päätöksiä, joissa nainen on tuomittu perättömästä ilmiannosta heidän väitettyään tulleensa raiskatuksi. Nykyinen rikosnimike taitaa olla perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Kyse ei siis ole vain syyttämättäjättämispäätöksistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s