On seksipäivityksen aika. Ette tainneet uskoa, että se enää tulisi?
Olivian toimituksen blogissa kuhisi jo ennen koko blogin avaamista, ja arvata saattaa, miksi. Toimituspäällikkö Mari Paalosalo tuli kirjoittaneeksi naisten tavasta syyllistää itseään seksin puutteesta. Hän tuli myös viitanneeksi pienien puolesta puhujaksi lanseeratun Timo Hännikäisen esseistiseen pamflettiin Ilman.
Minä luin Hännikäisen kirjan jo sen ilmestymisen aikoihin, ja päällimmäiseksi sen lukemisesta jäi rosoreunainen ymmärrys ihmisen toivon ja siitä kumpuavan epätoivon edessä. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itse asiassa uskon, että me kaikki tiedämme. Ihmisten kanssa oleminen on välillä luvattoman vaikeaa.
Hännikäisen kirjan kanssa samaan aikaa luin kuitenkin myös Charlotte Roschen Kosteikkoja, Abby Leen Mielessä vain se sekä seksuaaliterapeutti Ylva Franzénin Lisää orgasmeja, mikä ei voinut olla muovaamatta kokonaiskokemustani.
Abby Lee tunnetaan myös liikanimeltä Girl with a one track mind, jolla hän on kirjoittanut blogia seksikokemuksistaan, seksuaalisuudestaan ja – oi kyllä – seksin puutteesta. Siis mitä? Ai nainenkin voi olla puutteessa? Abby Lee kertoo urheasti siitä, kuinka usein ja kuinka tökerösti hän tulee torjutuksi – ja myös siitä, kuinka törkyisesti jotkut kumppanit kehtaavat käyttäytyä, kun kukaan ei ole näkemässä. Olennaisinta Abbyn blogissa ja siis myös kirjassa on mielestäni kuitenkin se, että hän ei peittele seksuaalisen halunsa määrää. Hän sormettaa, ajaa loppuun vibroja ja runttaa dildoja ja tsekkaa aikuisviihdettä sen lisäksi, että haluaa harrastaa seksiä oikean ihmisen kanssa. Sellaisen, josta tykkää.
Miksi Abby Lee sitten on niin poikkeuksellinen? Sen ei pitäisi olla uutinen, että naiset haluavat sitä ihan yhtä paljon kuin miehetkin. Mutta se on. Siinä missä naiset syyllistävät itseään seksin puutteesta parisuhteessa ja sinkkumarkkinoilla, myös miehet syyllistävät naisia. Naiset eivät halua.
Abby Leen oikea nimi ja henkilöllisyys saatettiin julkisuuteen kirjan julkaisun jälkeen keltaisen lehdistön toimesta, ja hänestä tuli megajulkkis – the nainen, joka haluaa! Ei lainkaan friikkisirkus. Ennen paljastumista Abbya kuitenkin epäiltiin blogissa toistuvasti mieheksi, joka kirjoittaa omia fantasioitaan siitä, minkälainen naisen pitäisi olla, koska kukaan nainen ei voi haluta noin paljon. Osaatteko sanoa yllätys?
Siinä missä Abby Lee kertoo rehdin tuhdisti omasta seksielämästään ja sen puutteista, Charlotte Roche vetää yli hyberbolisesti. Kosteikkojen päähenkilötyttö käyttää hajuvetenään pimppimehujaan, (mikä muuten kuulemma feromonitutkijoiden mukaan ”toimii”, jos siis haluaa paritella ja esitellä paritteluhaluaan sopiville kandidaateille) revittelee juuri leikattua pyllyään valokuvaajalle, koska haluaa nähdä, mitä hänelle on tehty (peräpukamaleikkaus) ja omistaa vartalonsa tavalla, jolla kukaan nainen ei. Yäk, sehän on iljettävää, rumaa ja – kiellettyä?
Niinpä niin. Naisen pitäisi olla haluton olento, joka ei ainakaan lompsi pitkin kaupunkia pillu märkänä, että mies voisi kokea tehneensä jotain merkittävää kellistettyään hänet. Naisen tulee vastustella, miehen tulee aina yrittää. Mieskään ei kuitenkaan halua aina yrittää, ei aina edes – gasp – halua!
”Ajatus yhdynnästä ilman minkäänlaista kiintymystä tuntuu vastenmieliseltä. Uskon useimpien ihmisten tuntevan pohjimmiltaan niin, ja sen takia kaunis uni seksuaalisesta vapaudesta, on sittenkin vain uni.”
Timo Hännikäinen: Ilman (Savukeidas 2009)
Nyt pääsenkin siihen todelliseen kovaan kamaan, seksin ytimeen. Seksuaaliterapeutti Ylva Franzéniin. Joku saattaa älähtää siitä, että Lisää orgasmeja -kirjan alaotsikko on Tie naisen nautintoon. (Miksei miehen?) No, hyvät ystävät. Tässä se pointti juuri piileekin.
Basam Booksin esittely Lisää orgasmeja-kirjasta sisältää myös tällaisen pätkän:
Kirja on myös oiva opas seksuaalisuuden historiaan, ja se kyseenalaistaa (vääristyneen) tavan, jolla naisvartaloon on aiemmin suhtauduttu. Naisen nautinnon rajat määritelleet psykologit, lääkärit ja filosofit ovat tavanomaisesti olleet miehiä. Nyt on aika murtaa heidän luomansa tabut, jotka edelleen ohjaavat käsityksiämme naisen seksuaalisuudesta.
Seksuaaliterapeutin seksiä käsittelevä kirja alkaa erilaisilla harjoituksilla, joilla on tarkoitus lopulta parantaa kykyä nauttia seksistä. Luitte oikein: kykyä. Minkälaisia luulette, että harjoitukset ovat? Niitä on molemmille kumppaneille: oletetulle miehelle ja naiselle.
Yksi harjoitus miehelle on viettää enemmän aikaa halien ja kosketellen. Yksi on tehdä 10% enemmän kaikkea, mitä on tehnyt kotona – siivota, tiskata, auttaa, jutella, halia, pussailla.
Yksi harjoitus naiselle on tanssia yksin, täysin turvallisessa ympäristössä ja etsiä liikkumisen tapaa, joka tuntuisi hyvältä, että tulisi sinuiksi sen kanssa, millainen oma ruumis on, ei millainen sen pitäisi olla. Yksi on opetella puhumaan siitä, mikä pelottaa, ärsyttää ja vaivaa.
Ylva Franzén myös listaa haluntappajiksi WHO:n listauksen mukaisesti muun muassa hormoniehkäisyvalmisteet. (Aiheesta enemmän tämän kuun Oliviassa.)
Missä se seksi siis on? Miksei kirja ole täynnä kaavakuvia ulkosynnyttimistä, ohjeita otteisiin ja leikkeihin? Koska seksi, hyvät naiset ja herrat, on kommunikaatiota.
Loppuun sitaatti mieheltä, joka ei esittelyjä kaipaa. Sitaatti saattaa mediatykityksen kautta kirjaan tutustuneita hiukkasen yllättää sen lämmön, peittelemättömän ihailun ja ihmisläheisyyden vuoksi. Mutta sehän on vaan iloinen asia!
”Kypsän naisen upeat tamman reidet, rehevä takamus ja joka paikasta pehmeämpi ja vastaanottavampi liha suorastaan vaativat hyväilyjä ja yhdyntöjä. Hänen vartalonsa on vuosien saatossa kypsynyt täydelliseksi lempimiseen, ja jos hän pidättäytyy, hän rikkoo itseään ja luontoa vastaan.”
Timo Hännikäinen: Ilman (Savukeidas 2009)
aaltopahvia 