Avainsana-arkisto: Luopuminen

Loppu ja alku

Se on nyt ohi. Suuri seikkailu. Lähetin käsikirjoituksen Gummerukselle. Se meni, eikä työpöydälle jäänyt mitään.

Tässä sitä taas ollaan. Mitäs nyt sitten? Siirtelen papereita. Lehteilen kirjastonkirjoja.

Ajatukset harovat turhina, ne eivät enää päädy mihinkään, hyödytä ketään tai mitään. Arjen filosofia on taas hetkeksi hukattu. Merkitykset on piilotettu. Enää ei voi päättää sanoa jotain muuta.

Kaikki on taas hetkeksi sanottu. Sisällä on tyhjä paikka siinä, missä viimeiset kaksi vuotta on ollut jännitys, kipinä ja kutitus, joka aina hetkittäin on ryöstäytynyt vapaaksi.

Olen ollut se nolo bussissa Alepan kassin kanssa istuva punaposkinen nainen, joka piilottelee pientä mustaa muistikirjaa polvellaan ja kirjoo tulessa koukeroita, joista saattaa vielä kotona saada selvää. Olen se, jonka omenat vierivät bussin takaosaan, joka ajaa pysäkin ohi, joka törmää rattaisiin ja kompastuu lumivalliin. Olen se, joka lähtee äkisti ruokapöydästä mitään sanomatta, joka lakkaa puhumasta, joka ei vastaa kysymyksiin, joka nousee yöllä sängystä varovaisesti, ettei herätä, ettei tarvitse selittää. Ei voi selittää. On kirjoitettava.

Ja nyt. Tyhjää. Kun tulen kotiin, alan tiskata, koska mitä muutakaan tekisin? Nostelen pyykkejä kuivumaan hitaasti kuin voisin havahtua johonkin kutsuun, jota ei enää kuulu. Bussissa katson ikkunasta ulos sumein silmin, enkä ajattele mitään. Mitä puuttuu?

Kaikki on ajateltu. Kaikki on tehty. Kaikki on ohi.

Kunnes saan Facebookissa viestin toimittajalta. Joko oikovedoksia saisi luettavaksi? Ai niin. Nyt se vasta alkaa.