Aihearkisto: Leikki

Leikki ja luovuus kulkevat käsi kädessä. Mitä kaikkea muuta leikki voikaan kuvata paremmin kuin taiteen tutkimuksen termit?

Yksi mahdollinen maailma

Kuva

On tosi koskettavaa ja aina yhtä vieraannuttavaa nähdä oman kirjansa kannet. Kun itse on kerinyt kokoon koko kyseisen maailman, sen henkilöistä ja tapahtumapaikoista on aika lailla selkeä mielikuva. Henkilöiden kuvat saattavat näyttää jopa vääriltä, koska mikään ei voita mielikuvistusta. Niinhän käy monille, jotka lukevat ensin kirjan ja näkevät sitten siitä tehdyn elokuvan: Ei Auran kuulu näyttää tuolta! Ei Aura käyttäisi tuollaisia vaatteita!

Yllä on elokuussa ilmestyvän kirjani kansi, joka on värikkyydessään ja maagisuudessaan tosi hieno – ja kaikkea sellaista, mitä en olisi osannut odottaa. Noaidin tytär aloittaa nuorten fantasiatrilogian, joka kertoo vahvoista ja julmista saamelaissoturittarista, mutta ennen kaikkea ihan tavallisesta kellokoskelaisesta 16-vuotiaasta Aurasta. Kannessa Aura näyttää coolilta, varmalta, mutta kirjassa hän on kaikkea muuta. Ei Aura sormi suussa soturittaria kohtaa, kyllä te minut tiedätte, mutta ei hän myöskään opi taianomaisesti käyttelemään puukkoa ja ratsastamaan susilla. Aura on ihan oikea tyttö.

On ollut äärettömän hauska kirjoittaa menevää fantasiakirjaa, mutta on myös tosi jännittävää kirjoittaa kirjaa, joka on suunnattu nuorille. Aluksi piti paljon miettiä sitä, miten nuoret jaksavat lukea kieltäni, jota on myös kryptiseksi ja kikkailevaksi kutsuttu (ja sitten toisaalta koskettavaksi ja iholle tulevaksi). Piti miettiä, mitä nuoret haluavat lukea: mitä kirjassa saa ja ei saa olla. Minkälainen on nuoren maailma? Ennen pitkää havahduin kuitenkin siihen, että tarina vie ja kieli tulee sen mukana. Että nuoret ovat ihan yhtä kykeneväisiä lukemaan kuin aikuisetkin. Että on turha yrittää yhtään mitään kohderyhmäajattelua, kun tekee taidetta. Taidetta ohjaavat suuremmat päämäärät.

Kun lähdin kirjoittamaan menevää seikkailuromaania, päädyinkin kirjoittamaan äidin menettämisestä, yksinäisyydestä, erilaisuudesta ja siitä, miten vaikeaa rakkaudelle on asettaa rajoja. Kun kirjoitin todeksi Lapin mafian, vääryyksistä rankaisevat saamelaissoturittaret ajasta irti olevaan metsäänsä, aloinkin kertoa väkivallasta ja piittaamattomuudesta.

Noaidin tyttären kanssa olen päästänyt mielikuvitukseni valloilleen. Olen viettänyt pimeitä iltoja eteisen takinvarjoja vilkuillen ja aurinkoisia kesäpäiviä täysin uppoutuneena hillittömiin ajojahteihin.

Fantasiaa soimataan turhaan eskapistiseksi kirjallisuudenlajiksi. Kaikki kirjallisuus on todellisuuspakoa ja samalla se on todellisuuden tutkimista. Nämä kaksi asiaa eivät ole ristiriidassa keskenään. En ehkä usko jumaliin, mutta on helppo uskoa, että on asioita, joita me emme tiedä. Partikkelit, jotka muodostavat meidät, vaihtuvat kokonaan useaan otteeseen elämämme aikana. Silti se ei vaikuta kokemukseemme maailmasta. Se, mitä me koemme, vaikuttaa. Tässä on yksi mahdollinen maailma, yksi kokemus, jossa kuolleet kääntävät kasvonsa meitä kohti Alisesta maailmasta. Tässä maailmassa kylmään kaivoon voi työntää kätensä ja sekoittaa. Tässä maailmassa kuolleet vastaavat kutsuun nostamalla kätensä kaivosta, vetämällä meidät mukaansa.

Ensimmäinen kirja on valmis. Silti matka on vasta alussa. Minä makaan kotisohvalla, katson sadepilviä, juon teetä kurkkukipuun ja kirjoitan toista kirjaa. Onneksi ei ole pimeä.

Kirjailija tarttuu tietotekniikkaa sarvista

Kirjaan nämä nyt tänne ihan erikseen, jotta eivät huku tekstin sekaan. Kiireisenä kirjoittajana ehdin kirjoittaa tänne harvemmin, koska rima on korkealla (hah!) ja yritän kirjoittaa jotain, joka sanookin jotain – mutta pyrin päivittämään näitä kevyemmällä kädellä:

Facebook-sivu (Essi Tammimaa)
Twitter (Essi Tammimaa)
Pinterest (Essi Tammimaa)

Tervetuloa mukaan!

Kielletty ajosuunta – taattua hömppälaatua vuodesta 1981

Hitsi, että olenkin sotkenut kynäni moneen, er, soppaan. Kirjoitan nuorten kirjasarjaa alkavaksi ensi kesänä – saamelaissoturittaret ovat kasvaneet varjoista ja laukkaavat nyt Lapin usvaisissa metsissä ihan oikeasti. Minulla on uusi, mielenkiintoinen työ Nuorisoasuntoliiton tiedottajana. Ja sen lisäksi olen kirjoittanut kaikki illat ja viikonloput.

Kyllä vain – Menaisissa alkoi keskiviikkona jatkokertomus Kielletty ajosuunta, joka on minun näppäimistöltäni kotoisin. Se on taattua hömppää. Mitä väsyneempi olen ollut sitä kirjoittaessani, sitä roisimpia ja yllättävämpiä käänteitä tarinaan putkahtaa. Voin tunnustaa, että välillä olen ollut joltisenkin väsynyt tekstiä kirjoittaessani. Roisiutta ja käänteitä tosiaankin on luvassa.

Kirjoitan tälläkin hetkellä sarjan loppuosia. Tänne saa tulla arvelemaan, kuinka tarinassa käy. Ties vaikka pääsisi vaikuttamaan loppuratkaisuun – vaikka on minulla tietenkin jo juonikas juoni mielessä.

Tsekatkaapa Menaiset, jos tarvitsette vetävää kesälukemista laiturille. Minä paahdan töitä vielä heinäkuun alkupuolelle… ennen kuin siirryn paahtamaan kirjasarjaani hyvin ansaitulle ”lomalle”.

Etelä-Suomen Sanomien vaikutuspiirissä olevia odottaa myös joka toinen sunnuntai kirjoittamani kolumni. Edellisen otsikko oli varsin kuvaavasti Pikku pikku bikineissä.

Kesäisiä päiviä kaikille tasapuolisesti. Ja kuumia lukuhetkiä.

Jk. Lisäksi minulla on hömppätili Pinterestissä, joka on ihan mahtava inspiraationlähde! tsekatkaa sieltä kuvat, jotka inspiroivat minua trilogian kirjoittamisessa ja muissakin projekteissani.

Piirrä tikkuhahmo ja herätä se henkiin

Nykymediat luovat mahtavia mahdollisuuksia tehdä tarinoita, joihin voi osallistua. Draw a stickman on yksi hieno esimerkki. Osaatko piirtää? Ei se mitään, jos et osaa. Tämä tarina ei arvostele. Sen sijaan se palkitsee. Käykää kokeilemassa, miltä tuntuu, kun itse piirtämäsi tikkuhahmo herää henkiin ja ryhtyy tarinan sankariksi.

Novelleja verkkolehteen!

Hei, jos tykkäät kirjoittamisesta ja palat halusta saada jotakin julkaistua, käypä vilkaisemassa Margaret Pennyn blogia. Uusi verkko(seikkailu)lehti Ursula kaipaa novelleja. Työ tehdään kaikin puolin vapaaehtoispohjalta, mutta kirjoittamisen iloahan se ei vie, jos ei satu tienaamaan leipäänsä sillä.

Näyttely Galleria Gjutarsissa

Tänään aukeaa näyttelymme Heijastus Galleria Gjutarsissa Tikkurilassa. Galleria on lähellä Heurekaa, Vernissan kulmalta vain pieni käännös viheriään pöpelikköön, jonka keskellä seisoo upea vanha valkoinen puutalo. Talon sisältä löytyy 21.8. asti Kaisa Erikssonin (ent. Kontio) ja Aino Jääskeläisen piirroksia, grafiikoita ja erilaisia savesta valettuja ihmeitä ja peilinpaloja sekä minun sanataideteokseni Tyttö peilissä.

Kaikki näyttelyn teokset kietoutuvat jollain tapaa tekstini Heijastus ympärille, josta on tehty taidekirja hitusen Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään? -kirjan tyyliin. Aukoista avautuu toinen kuva, teksti puhuttelee toisin, kun sivutkaan eivät ole selkeät rajoiltaan. Käsintehtyjä taidekirjoja on muutama, ja niitä voi ostaa galleriasta.

Niille, joiden on vaikea keskittyä tekstin tavaamiseen näyttely-ympäristössä, on mahdollisuutena myös kuunnella tekstini Heijastus kuulokkeilla. Samalla voi tuijotella laiskasti ikkunasta avautuvaa nurmimaisemaa tai kimmeltäviä peilitöitä seinällä. Ikkunanerkkeristä mobilet hiljaksiin luovat varjojaan lattialle ja seinille.

Kaikkea en tässä paljasta, sillä toivon, että menet katsomaan itse!

Heijastus

Hiljaisuus on toimekkuuden merkki! Minä, Aino Jääskeläinen ja Kaisa Kontio pidämme näyttelyn Tikkurilan Galleria Gjutarsissa elokuussa. Luvassa lisää Essin sanallista käsitetaidetta – mitä se oikein on? – ja upeaa taidegrafiikkaa! Tulkaa mukaan leikkimään.

HEIJASTUS

Kaksi taidegraafikkoa ja kirjailija lähtivät tutkimaan sitä, mitä he joutuvat kohtaamaan, kun katsovat peiliin.

Peilin edessä ihminen on itselleen armottomin, mutta peilikuvan kasvot ovat tuttuudessaan myös turvalliset, lohduttavatkin. Toisin kuin valokuva, peilikuva elää ja muuttuu ajan mukana. Minkälaisia rooleja me otamme selvitäksemme siitä?

Näyttelyn taidegrafiikat, piirrokset ja jopa mobilet on kiedottu Essi Tammimaan tekstin Heijastus ympärille. Kerromme itsellemme tarinaa siitä, millaisia olemme. Siinä tarinassa saamme sentään olla pääosassa.

Heijastuksissa lapsuuden mielikuvitusleikki muuttuu totiseksi todeksi.

Aino Jääskeläisen taidegrafiikka savelle. 

3.8. – 28.8.2011, Galleria Gjutars, Vanha Kuninkaalantie 6, Vantaa.

Auki: ke-pe 12-18, la-su 12-17.