Aihearkisto: Kauko Röyhkä

Kauko – vanha kettu!

Eilen yllätin itseni Tavastialta Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan tahtiin villisti tanssimasta. Ainakin minun Tavastian kokemukseni ovat sisältäneet lähinnä virittynyttä nyökkäilyä musiikin tahtiin. Siksi yllätys onkin loistava, kun Röyhkä bändeineen villitsee yleisön todellakin tanssimaan ja laulamaan mukana.

Basistin ominaisuudessa esiintyvä Samae Koskinenkin pääsee vetämään säveltämänsä (ja käsittääkseni Kaukon sanoittaman) biisin keikan keskivaiheilla. Samaella on kaunis ääni ja hyvä musiikkitaju, mutta kuka voi voittaa Kaukon rietasta tanssia, räävitöntä meininkiä ja sitä virnettä? Vuosikymmenten esiintymiskokemus näkyy valloittavana uskalluksena ja rentoutena. Kauko on spiikeissään avoimen aito. Kun joku karjuu yleisöstä, kuinka kova meno lavalla on, Kauko vastaa vilpittömän kuuloisesti: ”Tykkäätsä? Tuntuuks, et oot saanu rahoilles vastinetta? Kyl me mokataan vielä.”

Sarvipään kätyriksikin kutsuttu Röyhkä vetelee lavalla kolmatta pulloa olutta ja vetää keuhkot tyhjiksi ääntään säästelemättä. Silti äänenlaatu ei tunnu kohtelusta kärsivän, vaan laulu luistaa herkemmissäkin kohdissa. Mikkijohdon kanssa tuo vaikuttavan kookas mies esittää sellaista aistillista tanssia sekä selin että yleisöön päin, että häntä voi hyvällä syyllä nimittää viekoittelevaksi.

Uudet biisit vetävät yllättävän hyvin mukaansa kitararallimeininkiin, vaikken ole itse niitä kuunnellut aiemmin satunnaista radiosoittoa enempää. Varsinaiset yleisönvillintäbiisit ovat tietenkin niitä vanhempia – muun muassa Nivelet, Lauralle ja encorena viimein se odotettu Paska kaupunki, jota hyräillen yleisö poistuu paikalta melko villeissä tunnelmissa. En ole nähnyt näin paljon tanssilattialle kaatuvaa olutta sitten myrskyisen Tukholman-matkan. Röyhkä kerää vakimäärän yleisöä – yläkertaa ei avata näin pienelle porukalle – mutta yleisö on sitten sitäkin omistautuneempaa.

Röyhkän sanoituksia kuunnellassa ei voi kuin ihmetellä intiimiyden ja tietynlaisen tunnustuksellisuuden kanssa tasapainoilun taitoa. Vaikka kuinka aroille ja rankoille alueille mentäisiin, biisit ovat vetäviä enemmän kuin ne ovat koskettavia. Ihmeellinen taito piilee yhä noissa hyppysissä ja äänihuulissa. Yli menee ja kovaa – ja juuri siksi se on niin helvetin hauskaa!