Aihearkisto: esikoiskirjailijat

Toinen painos ja Kirjakerho

Historiallinen hetki on koittanut, hetki, jota jokainen kirjailija sydämensä salaisimmassa sopukassa vaalii… nimittäin Ilmestyksestä on otettu toinen painos! Se näyttää ja haisee ihan samalta kuin ensimmäinen, mutta on kokonaan eri, sillä niillä ensimmäisillä lehdillä lukee: ”Toinen painos.”

Ilmestyksestä on myös luvassa lisää puhetta ja pureskelua, sillä torstaina 25.10. klo. 16:00 tulee Yleltä Kirjakerho, jossa Lasse Koskela ja Tuuve Aro juttelevat Ilmestyksestä sekä kolmesta muusta esikoiskirjasta Seppo Puttosen ohjaamina.

Helsingin kirjamessuja enteillen Gummerus esittelee ohjelmansa täällä.

Ilmestys Radio Novassa & Kirjamessuilla

Ensi viikon keskiviikkona on luvassa Radio Novan haastattelu Ilmestyksestä ja – yllättäen – painonnostosta ja ruumiillisuuden tematiikasta. Haastattelun voi netissä kuunnella täältä keskiviikosta eteenpäin, kärsimättömät ja analogisen verkon päälle ymmärtävät voivat toki kuunnella haastattelun radiosta keskiviikkona klo.12:40.

Ilmestyksestä on MTV3:n nettisivuille tulossa myös esittely, minun haastatteluni kirjattu versio ja ilmeisesti kirjaa on tarkoitus vieläpä käsitellä lukupiirissäkin.

Helsingin kirjamessut ovat taas tulossa (tiedän siitä, että Facebookissa tuli RSVP-pyyntö, oi nykyaikaa!) ja siellä minäkin istun puhumassa kirjastani esikoiskirjailijakavalkadissa Esikoisromaanit esiin, jonka koordinaatit ovat: Eino Leino -lava klo. 16:30, 27.10. lauantai. Minua, Miina Supista, Miika Nousiaista, Hanna-Riikka Kuismaa ja Eeva Vuorenpäätä haastattelee Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi noin tunnin ajan tai kunnes karkaamme kaljakojulle.

Lavastuksen jälkeen ihanainen Tarja Virolainen on luvannut ahdistella minua lisäkysymyksillä Gummeruksen kojulla, hökkelillä vai miksi niitä kirjanurkkia sitten kutsutaankaan (numero on futuristinen 6d41), ja signeeraan jokaisen kirjan, joka paikan päältä ostetaan. Mutta en lupaa, että omistuskirjoituksista saa mitään selvää tai, että päivämäärät olisivat oikein. Joku raja.

Tähän loppuun on kai pakko mainita, että sain tänään palautetta kirjastani yllättäen yliopistolla, kun seminaarissa vieruskaverini kaivoi kirjan laukustaan ja pyysi omistuskirjoitusta. Kirja oli ostettu eilen ja todistettavasti sitä oli luettu jo sivulle 140. Vastoin kritiikkien antamia ennakko-odotuksia oli lukija sanojensa mukaan ”ihan koukussa”. Vieläkin jaksaa hymyilyttää.

Ai mikä yhteiskunnallinen sanoma?

Mediassa on nostettu puheenaiheeksi esikoiskirjailijoiden yhteiskunnallisuus. Jarkko Tontin sukupolvien sotaa ja Miika Nousiaisen suomalaista alemmuutta suhteessa kaikkiin muihin – etenkin lähimpään länsinaapuriin – käsittelevät niin se suurin päivälehti kuin naistenlehdetkin. Mutta hups. Oliko niitä esikoiskirjailijoita muitakin? Runoudesta toki onkin vaikea sanoa, kuinka yhteiskunnallista se on – ellei kielen poliittisia merkityksiä lähestytä. Eikä niitä tietenkään lähestytä.

Niinpä runsas esikoiskirjailijoiden joukko jää yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. No, minäpä tarjoan uutta yhteiskunnallista puheenaihetta: suhtautuminen naisten kirjoittaman tekstin yhteiskunnallisuuteen.

Nykyelämän epävarmuus, ruumiista ja ruumiillisen työn tekemisen perinteestä vieraantumisen teemat toistuvat ainakin Laura Lindstedtin, Aina Bergrothin ja Essi Henrikssonin romaaneissa. Asiaan on vaikea tarttua ja siinähän on koko ongelman ydin – kaikki karkaa kosketusta

Yhteiskunta ei tarjoa edes alkeellista tukiverkkoa sellaiselle, joka ei valitse perinteistä muotoa elämälleen – siitä huolimatta, että perinteinen valinta on nykytilanteessa tehty suurimmassa osassa ammattiryhmiä jo mahdottomaksi. Perheyhteisöäkään ei enää ole, kun individualismi kukoistaa ja jokaisen olisi paras pärjätä omillaan. Ihme on suorastaan, kuinka kukaan saa jalkojaan pidetyksi maassa tai saatetuksi päätökseen yhtäkään kunnianhimoista projektia, jolla ei ole taloudellisen tuottavuuden toivetta.

Nämä lukuisat näkökulmat ovat kuitenkin median lukijoilta jääneet huomaamatta – ehkäpä siksi, että kyseessä todella on ajankohtainen ja siten näkymätön ja suoraa tarkastelua välttävä kaikennielevä ongelma, joka peittää sumuunsa joka elämän alueen. Siihen on mahdoton tarttua vain yhdestä näkökulmasta ja siten kirjavuosi tarjoaakin mielenkiintoisen lähestymistavan jollekulle, joka jaksaa kahlata kaikki teokset läpi.

Toinen syy näkökulmien sivuun jäämiseen saattaa olla eksplisiittisyyden puute.
Mainitsematta jääneet kirjat kun kertovat aiheistaan yksilön näkökulmasta, kokemuksellisesti ja kielellistä määrittämistä välttäen. Yksityisestä yleiseen siirtyminen on kenties osoittautunut median lukijoille ylivoimaseksi tehtäväksi. Sehän vaatisi tulkintaa, yleistettävyyden oletusta, eikä sitä uskalleta tehdä. Mutta jos kyseessä on edes yhden henkilön totuus, eikö se jo todista jotain? Ympäröihän yksilöä aina yhteiskunta, eikä sama olisi toisenlaisessa yhteiskunnassa mahdollinen tulos.

Lukuisat toimittajat ja kulttuurin moniosaajat ovat tulleet keskustelemaan kanssani ruumiillisuuden tematiikasta – Max Ryynäsen blogikin tunnustaa aiheen kaikennielevyyden – ja ongelman laajat yhteiskunnalliset aspektit on tunnustanut jokainen keskustelukumppaneistani. Jos kyse onkin vain siitä, ettei asian kuvailua ole ymmärretty sen eksplisiittisyyden puutteen vuoksi, niin nyt sen paljastan: hei, niissä puhutaan ruumiillisuudesta! Take it from here.