Kota, tauluteevee ja pitsauuni – raportti Turun kirjamessuilta

Ihmetys oli suuri, kun saavuimme paljon puhutulle Jurtta-lavalle. Turun kirjamessut käynnistyivät piha-auringon paisteessa tutut runoilijat ja kustantajat halaillessa ja varoessa punaviinin loiskumista vaatteille. Jurtta-lavalle asti päästyäni ihmettelin, missä lava on ja mikä on tämä pieni kangaskota, jonka edessä kenottaa kenkiä sievässä parijonossa kuin päiväkodin eteisessä. No, se oli se – Jurtta-lava. Koin pienen kauhunhetken. Minäkö punaisessa piukassa vintage-nahkahameessani (pitää sitä kai kirjailijankin joskus osata edustaa) tuonne lattialle risti-istuntaan? Järjestäjät eivät olleet huomioineet huimassa aivoriihessään nykyajan pukeutumisen haastaiteita. Huopikkaatkin puuttuivat.

Lopulta itse haastattelutilaisuus, jonne riensin Miina Supisen ja Kevin Wignallin kanssa juteltuani, meni mainiosti ehkäpä juuri tilan ahtauden vuoksi. Sitä ennen ehdin kuitenkin vielä kuunnella Gummerus-kollegani Paula Havasteen esityksen Kahdesta rakkaudesta. Minut löi taas kerran ällikällä Paulan tekemä uskomattoman tarkka tutkimustyö ja feministiset teemat, joihin hän osaa niin hienosti paneutua niitä mitenkään alleviivaamatta. Hömppäkirjallisuus ei siis aina ole hömppää nähnytkään. Vai tiedättekö te, kuinka kotitalousporsas jaettiin Suomen valtion ja perheen kesken? Paula tietää – ja vain siksi, että ajatteli sijoittaa päähenkilön pihapiiriin kanojen lisäksi myös porsaan.

Minä siis möngersin Jurtta-telttaan, jonne en uskonut kenenkään suomalaisen uskaltautuvan sisään senttien päähän kirjailijoista, jotka juttelevat siinä risti-istunnassa kuin vanhat patut. Teltta tuli kuitenkin, kaiketi lähinnä tutuista, täyteen ja Ville Hytönen, Ville-Juhani Sutinen ja minä intouduimme todella keskustelemaan syvistä vesistä siinä viinimuovikuppien keskellä ja Olli Sinivaaran hienovaraisessa ohjauksessa. Runoilijoiden joukossa tunsin itseni tosin melkein ammattikunnan petturiksi; näkemykseni tuntui olevan aina optimistisempi, valoisampi, vailla nihilismin ruosteenterää. Nuoruudesta ja aikuisuudesta siinä tuli juteltua monenlaisinkin ääneenpainoin. Kiitos osallistujille hienoista kysymyksistä. Emotionaaliset totuudet jäivät resonoimaan ainakin tähän kirjailijaan.

Lopulta pikku tiipiimme osoittautui siis mitä mainioimmaksi paikaksi pitää esitystä. Haastattelu lakkasi väkisinkin olemasta haastattelu ja siitä tuli keskustelu. Tällaisia tilanteita saisi olla lisääkin – hiiteen asetelmallinen haastatteluosuus! Keskustelu kunniaan! Esille tuli tuhat kertaa kiinnostavampi asioita kuin pelkällä kysymys-vastaus -tekniikalla olisi tullut.

Illalla nautimme ruoasta ja virvoikkeista muiden fiksujen ja filmaattisten kirjailijoiden kanssa. Iltakin päättyi aikanaan, mikä ei lainkaan harmittanut, sillä hotellihuoneessa odotti ihmeellinen taulutelkkari. Minulla kun ei sellaista ihmettä, siis telkkaria, ole kotona, kävi kanavasurffailu taide-elämyksestä.

Kun koitti paluun hetki, tuli Turku hyvästeltyä Bossaliinan aamiaisella. Paikka oli kotikutoinen juuri sellaisella sisään kutsuvalla tavalla. Pöydät, tuolit ja astiat olivat kaikki eri paria ja kirpputorilöytöjä. Ruoat olivat kotitekoisia ja juuri siksi erityisen makoisia. Erityisesti tykkäsin kardemumma-kookosmaustetusta hedelmäsalaatista. Jälkkäriksi oli omenamurupaistosta ja erilaisia mehujakin sai juoda mahansa täyteen. Paikka täyttyi puolen päivän aikaan iloisesti porisevista seurueista lapsineen, ja siitä jäi kerrassaan hyvä maku suuhun.

Kotimatkalla piti vielä poiketa teelle jonnekin tienvarteen. ABC-ketjun sijaan suunnistimme Ystävyyden majataloon, jonne näimme tienviitan yllättäen. Järven rannalta löytyi upea huvila uskomattoman kattavine kirjastoineen. Huhuilimme hetken eteisessä, kunnes talkoolaisnainen opasti meidät sisään. Varsinaista kahvilaa ei paikassa ollut, mutta vapaaehtoisen lahjoituksen turvin me saimme teetä, pullaa ja sienipiirakkaa. Järven rannassa kohosi upea terassi, jonne asettauduimme istumaan ja kellimään luonnon rauhassa upottavilla sohvilla.

Pihalla muurasi italialaista pitsauunia teologi, Teoblogin pitäjä, Daniel Nylund. Keskustelu kääntyi hänen seurassaan kulttuurimme uhrikäsitykseen ja Raamatun tulkintaan, enkä ole juuri koskaan viettänyt niin leppoisaa teetaukoa. Kun lähdimme, oli olo kuin olisi ollut viikon retriitillä.

Joskus kirjailijakokoukset ovat sitten ihania!

One response to “Kota, tauluteevee ja pitsauuni – raportti Turun kirjamessuilta

  1. Päivitysilmoitus: Lämmikettä | aaltopahvia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s