Nature Morte eli ajan rajallisuudesta

Senja Vellonen maalaa läpikuultavaa valoa ja kuolevaa eloa. Hänen maalauksensa ovat pieniä, pään tai reiden, muutamien isojen kämmenten kokoisia, ja niissä lepäävät viinirypäletertut kuin Renoir-naisen reidet. Mikä siinä on, että kun joku pieteetillä hakee valoa, pieteetillä tutkii tiettyä aihetta, antautuu yksinkertaiselle, konkreettiselle, arkiselle, kohdistaa katseensa pieneen, merkityksettömään, se aina onnistuu liikuttamaan?

Nature morte, stilleben, hiljaiselo. Sanat, joita asetelmaa on käytetty kuvaamaan kertovat kaiken olennaisen siitä, mitä pienen arjen palasen, varastetun hetken, katkaistun kukan tai irti repäistyn hedelmän kuvaaminen meille paljastaa. Hetkessä näkyy ikuisuus. Viinirypäleterttujen läpi kuulova valo paljastaa niiden raskauden, ihon ja lihan läpikuultavuuden, valo kaivaa niiden sisuksista jokaisen elon häiveen ja kertoo. Kuinka paljon on vielä jäljellä.

Vellosen käsi on vapaa ja kevyt, viinirypäletertut raskaita. Omenat yhteen keräytyneet ja parsankukissa pidäteltyä surua. Toiset maalaukset ovat täynnä raukeaa onnea. Terttu loikoaa, antautuu, antaa katsella itseään. Toiset antavat jo vihjeen tulevasta murheesta, niiden iholle on kertynyt ruostetta, valo ei enää keilaa niiden läpi kuin voilla sivelty pallo.

Valokuvat eivät tee näille maalauksille edes alkeellista oikeutta. Tiedän, että kaikista maalauksista sanotaan niin, mutta tässä tapauksessa se pitää erityisen hyvin paikkansa. Nämä maalaukset ovat läsnä, ne on koettava itse, hetkessä, hengittäen.

Näyttely vaatii hiukan työtä, se vaatii pysähtymään ja vetämään henkeä. Kokonainen seinällinen hedelmiä, samoja terttuja eri väreissä ja valoissa, eri elämänvaiheissa, vaikuttaa ensin yksiulotteiselta, taiteilijan eklektisyydeltä. Vaatii keskittymistä, että alkaa huomata sävyeroja, että tunteet löytävät katseen mukaan. Mutta pysähtymisen jälkeen näyttelystä ei halua lähteä.

Senja Vellosen maalauksia voi ihailla galleria Amassa Rikhardinkadun kirjaston kupeessa vielä kuun loppuun. Kannattaa mennä nappaamaan ainakin pieni varastettu henkäys.

2 responses to “Nature Morte eli ajan rajallisuudesta

  1. Menisin heti katsomaan, jos olisi mahdollisuus. Mutta täällä nyt tyydyn lipomaan niitä rypäleterttuja kielläni!

  2. Voih! Onneksi Senja Vellonen on sen verran tunnettu, että hänen näyttelyitään tulee taatusti vielä monia.

    Näyttelykäytäntö tuntuu mielestäni kovin huonolta siihen nähden, että taiteilijan vuoden (vuosien) työ kutistetaan ja rutistetaan niin mitättömän pieneen aikaan katsottavaksi jonnekin saavuttamattomaan galleriaan. Vaikka näyttelystä tietäisikin, on usein onnen kauppaa, että päätyy sitä ihailemaan. Kolme viikkoa tai neljä menee ohi ennen kuin huomaakaan, ja sitten onkin jo myöhäistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s