Loppu ja alku

Se on nyt ohi. Suuri seikkailu. Lähetin käsikirjoituksen Gummerukselle. Se meni, eikä työpöydälle jäänyt mitään.

Tässä sitä taas ollaan. Mitäs nyt sitten? Siirtelen papereita. Lehteilen kirjastonkirjoja.

Ajatukset harovat turhina, ne eivät enää päädy mihinkään, hyödytä ketään tai mitään. Arjen filosofia on taas hetkeksi hukattu. Merkitykset on piilotettu. Enää ei voi päättää sanoa jotain muuta.

Kaikki on taas hetkeksi sanottu. Sisällä on tyhjä paikka siinä, missä viimeiset kaksi vuotta on ollut jännitys, kipinä ja kutitus, joka aina hetkittäin on ryöstäytynyt vapaaksi.

Olen ollut se nolo bussissa Alepan kassin kanssa istuva punaposkinen nainen, joka piilottelee pientä mustaa muistikirjaa polvellaan ja kirjoo tulessa koukeroita, joista saattaa vielä kotona saada selvää. Olen se, jonka omenat vierivät bussin takaosaan, joka ajaa pysäkin ohi, joka törmää rattaisiin ja kompastuu lumivalliin. Olen se, joka lähtee äkisti ruokapöydästä mitään sanomatta, joka lakkaa puhumasta, joka ei vastaa kysymyksiin, joka nousee yöllä sängystä varovaisesti, ettei herätä, ettei tarvitse selittää. Ei voi selittää. On kirjoitettava.

Ja nyt. Tyhjää. Kun tulen kotiin, alan tiskata, koska mitä muutakaan tekisin? Nostelen pyykkejä kuivumaan hitaasti kuin voisin havahtua johonkin kutsuun, jota ei enää kuulu. Bussissa katson ikkunasta ulos sumein silmin, enkä ajattele mitään. Mitä puuttuu?

Kaikki on ajateltu. Kaikki on tehty. Kaikki on ohi.

Kunnes saan Facebookissa viestin toimittajalta. Joko oikovedoksia saisi luettavaksi? Ai niin. Nyt se vasta alkaa.

7 responses to “Loppu ja alku

  1. Kauniisti sanottu! Kevään kirjat -listoilla silmä vie kerta toisensa jälkeen kohtaan Essi Henriksson: Paljain käsin. Nyt se tosiaan alkaa! Tervemenoa***!

  2. Tämä mamma on ihanstunut jo tässä blogissasi siihen tapaan, millä järjestelet sanoja! Nyt tuli siis taas kirja ostettavaksi.

    Ei punaposkinen nainen, jolta omenat vierivät bussin takaosaan ja joka ajaa pysäkin ohi, voi tehdä mitään muuta kuin jatkaa, ihmetellä ja kirjoittaa!

  3. Ihana kuulla! Voi, miten ilahduttavaa!

    Ja pakkohan se on, aina jatkaa, aina uusien sanojen pariin. Vain hetken on hiljaista.

  4. Ja täältähän sen huomaa: Kevään kirjat (HS).

  5. Hei,

    satuin kirjastossa poimimaan kirjasi hyllystä, oli siitä joku muistikuva, että olin jotain arvostelua jostain lukenut, koska nimi ja kansi vaikutti tutulta….

    ILMESTYS: oikeesti rakastuin kirjaan!! ja nyt päädyin pari päivää lukemisen jälkeen tänne sattumalta anna.o-blogin kautta, ja olin että MITÄÄH!! TÄÄ ON SE SAMA..ja siltä ilmestyy just uus, aika sattumaa, mutta loistavaa..

    Ja siis olen rakastunut tapaasi luoda näkymiä sanoista, ja erityisen lämmittynyt naisten suhteiden ja tuntemusten kuvaamisesta (sellaista ei ole ikinä liikaa tai lähelläkään tarpeeksi..)

    Todellakin rupean seuraamaan tätä ja vartoilen toisen kirjasi julkaisua!!

  6. Oih. Mä en kestä. Ihanasti sanottu. Kiitos.

    Ei, naisten suhteiden ja tuntemusten kuvausta ei kirjallisuudessa tosiaan ole lähellekään tarpeeksi. Mutta mä yritän parhaani!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s