Epäluuloja ja odotuksia: orgasmeja ja verta vampyyrigenren sydämessä

”When Sukie was a kid she liked to hang out in the graveyard.”

Oletteko katsoneet uutta HBO:n hittisarjaa True Bloodia? Mietin tässä, voiko sarjaa sanoa feministisesti vapauttavaksi, jos se samalla on varsin kaavoihin kangistava?

Kyseessä on Mullan alla -sarjan tekijöiden uusi neronleimaus, jossa vampyyrit ovat tulleet kaapista yhteiskuntaan, veronmaksajiksi ja lailliseksi vähemmistöryhmäksi. Kaapista tulemista edeltää luonnollisesti japanilaisten kehittämä synteettinen veri – kaljapulloissa myytävä True Blood – joka mahdollistaa periaatteessa lainkuuliaisuuden myös vampyyreille. Sarja onnistuu käsittelemään rasismia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa asettamalla vastakkain vampyyrit ja ihmiset, ja moninkertaistamalla epäluulot ja pelot ja vihan, joka vallitsee ihmisryhmien välillä. Yksinkertaistus toimii siitäkin huolimatta, että sarjassa vallitsee varsin tyypillinen hyvä-paha -asetelma vampyyrien ja ihmisten välillä.

True Blood on sarja, jonka aivan ensimmäisessä kohtauksessa otetaan katsojalta luulot pois. Vampyyriksi paljastuukin se ylipainoinen, lyhyt torpantauno, eikä se pitkätukkainen, synkkä ja tatuoitu hemmo. Silti sarja käyttää hyväkseen kaikkia kauhugenren lajikonvetioita suorastaan härskisti.

Ihana Anna Paguin esittää amerikkalaisen tuppukylän suloista ja vähälahjaiseksi luultua neitsytblondia, Sookie Stackhousea, joka pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Ymmärrettävästi Sookie on hiukan sulkeutunut, luopunut deittailemisesta ja päätynyt ylipäänsä pysymään aloillaan kotikaupungissaan isoäitinsä hoivissa. Kun Sookie tapaa komean vampyyriherran, Billin – nimi on taas yksi sarjan keinoista pelata vastaan katsojan vampyyrigenreodotuksia – hän tulee lähes hulluksi, sillä ei pysty lukemaan miehen ajatuksia. Hulluksi himosta, nimittäin.

Sarjassa henkilöiden motiiveja johdetaan niin kyseenalaisen typerryttävästi, että sen katsomisesta ei voi kuin nauttia. Mikään ei ole juuri uskottavaa, mutta kaikki on uskomattoman hauskaa. Sookieta jahtaa hullu tappaja, joka tappaa kylän naisia kuin kärpäsiä. Samaan aikaan kylään ilmestyy Bill, ja hänen vanavedessään kolme vampyyria, jotka eivät mitä ilmeisimmin tyydy vain purkkiruokaan. Ihmiset alkavat tulla epäluuloisiksi. Mutta Sookie on päättänyt, että rakkaus voittaa. Bill on hänen valittunsa.

Spoilerivaroitus!

Hauskaksi sarjan tekevät kaksi rinnakkaista tarinalinjaa. Sookien Harlekiini-romanttinen viaton rakkaus synkkään yläluokkaiseen mieheen, jolla on traaginen menneisyys vertautuu suoraan hänen sängystä sänkyyn pomppivan öykkäriveljensä hillittömiin leikkeihin kenen tahansa kauniin naisen kanssa.  Aivan viattomaksi ei Sookien tarinakaan lopulta jää, ja takkatulesta ei myöhemmin ole tietoakaan siinä varsin atavistisessa kohtauksessa, jossa mullasta nouseva ja lian tahrima vampyyri käy naisen päälle rynkyttääkseen hennolta ja vaalealta sankarittareltamme aivot pihalle.  Kun olen aiemmin puhunut siitä, kuinka naisille ei suunnata viihteessä juuri mitään eroottista sisältöä – silloin kuin eroottinen ei tarkoita vain näitä linnan herra ja vaalea neito pitelevät toisiaan kädestä portilla -stooreja – voin sanoa ilahtuneeni, ehkä jopa riemastuneeni sarjaa katsoessani. Jason-velimiehen puuhat ovat vilkkuvalla ruudulla poikkeuksellista katsottavaa, sillä niissä naiset ovat aktiivisia, iloisia päällekävijöitä ja Jasonin siksipakkia ynnä muita suloja kuvataan miellyttävällä pieteetillä.

Sarjan juonelliset kömpelyydet, suoranaiset epäuskottavuudet ja Ugly Betty -tyyliset roolitukset (sarja vilisee hassunhauskoja sketsisterotypioita, jotka välillä saavat niin sanotusti hampaat klangahtamaan esiin) saavat kuitenkin kaikki eräänlaisen kitch-kultauksen, kun kaikki on niin häpeilemättömän suoraviivaista. Eikä iloani lainkaan sumenna sekään, että sarjassa vampyyrien lisäksi alkaa loppua kohti vilistä muitakin pahaenteisiä otuksia. Kuvauksessa on myös hyödynnetty kaikki lajityypille klassiset hautausmaa usvissa -kuvat, splatter-goretukset ja upeiden mies- ja naisvartaloiden esittely mahdollisimman tutkimuksellisista kuvakulmista.

Kun Bill pakotetaan iskemään hampaansa nuoren tytön kaulaan, voihkaisevat katsojat kotisohvalla: älä petä Sookieta! Pureminen ja veren imeminen ei ole koskaan ollut näin selvästi pornoa.  Se ei kuitenkaan True Bloodissa estä todellisia seksiriemasteluja tapahtumasta siinä sivussa. Parhainta tai vapauttavinta on, että veren roiskuminen on sarjassa kuvattu varsin riemukkaaksi, antautuvaksi ja eroottiseksi. Bill joutuu hillitsemään itsensä kerta toisensa jälkeen, ettei kävisi käsiksi deittinsä Sookien niin himoittavaan – kröhöm – kaulaan, ja kun hän lopulta antautuu, antautuu Sookiekin. Veri roiskuu ylenpalttisella eroottisuudella! Orgastiset karjahtelut, holtiton heittelehtiminen ja kyvyttömyys lopettaa, kun vereen lopulta pääsee käsiksi, ovat sitä parhainta himon kuvausta maailmassa. Kuinka vapauttavaa. Veri ei olekaan ällöttävää, inhaa niljaa, jota ei saisi tytöistä tulla, vaan se nostetaan seksin keskiöön, intohimon kuvaksi.

Ja kyllähän minä sen aina tiesin. Että jotakin kutkuttavaa niissä vampyyreissa ja niiden verenhimossa on. Ei voi muuta sanoi kuin, että uu jea!

Suosittelen.

 

Alun lainaus: Belle & Sebastian, levyltä The Life Pursuit: Sukie in the Graveyard.

3 responses to “Epäluuloja ja odotuksia: orgasmeja ja verta vampyyrigenren sydämessä

  1. Kuulostaa ainakin kuumalta. Tahdonpa katsoa!

    Oma kaikkien aikojen lempisarjani on Buffy, Vampyyrintappaja jossa myös käyettiin vampyyreitä ja veren juomista seksin metaforana. (Tosin myös patriarkaatin naisiin kohdistaman väkivallan metaforana, ja usein vielä samaan aikaan!) Buffy oli ainakin ihan tietoisesti, harkitusti feministinen. Joskus myös juuri tuolla tavalla, että ”otetaan kliseet haltuun ja käytetään niitä ominamme”. Esimerkiksi päähenkilö oli kaunis vaalea tyttö.

    Mutta palaan asiaan, kunhan olen kuullut Maailmanlaajuisen Femakkokomission Virallisen Mielipiteen eikun siis nähnyt True Bloodia.

  2. En tiedä, miksen päässyt Buffyyn koskaan sisälle. Katselin sitä joskus, kun sattui kohdalle, mutta en innostunut siitä. Ehkä pitäisi yrittää uudestaan…

    Olen kliseiden haltuunotosta samaa mieltä, mutta olen huomannut, että se osoittautuu usein varsin vaikeaksi. Sookie on myös paljon enemmän kauhuklassikoiden avuton blondi kuin Buffy, joka selvästi haastoi kliseen voimineen ja aggressioineen, vaikka pukeutuikin nahkaan ja lehautteli oljenvaaleaa tukkaansa.

    Niin harvoin saa nähdä viihteessä sekstailua, jossa molemmilla on hauskaa. Mikä on tarkemmin ajateltuna aika outoa.

    Mutta siis: sarja tuskin olisi näin hyvä, jos ei se jossain määrin pelaisi kliseillä. Se ei olisi yhtä hulvaton. Jossain määrin luulen sarjan viehätyksen perustuvan lajikonvetioiden tunnistamiseen, sillä muutenhan liioittelu tai odotuksia vastaan rikkominen ei polkaisisi käyntiin minkäänlaista riemastusta.

    Unohdin myös mainita seksiä tihkuvan baarin kokin Lafayetten, joka myy muitakin palveluksiaan homomiehille, ja tihkuu seksiä. Lafaytte kelpaa objektiksi aivan kaikille sukupuoliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen katsomatta. Hän on raukean seksikäs, villimiehen voimakas, hillitön lihaskimppu ja meikkaava musta mies, joka osaa sekä olla myötätuntoinen että pirullisen kommentoiva. Viimeisessä jaksossa hänellä on muun muassa yllään (muistaakseni) maastokuvioinen T-paita, joka on takaa korsettimaisesti revitty. Muistikuvani on ehkä hämärä, mutta muistan ajatelleeni, että tuollaisia näkisin mieluusti kaljakuppiloiden terasseilla täälläkin. Ja se on jotain uutta.

  3. Hoohh, Lafayette! Nyt kyllä kutsuu dvd-kauppa.😀

    Ainakin minulle Buffyn ja itse asiassa minkä tahansa jatkuvajuonisen sarjan katsominen on toimivinta niin, että katson sitä suurissa pätkissä, alusta loppuun. Itse asiassa samalla lailla kuin lukisin romaania! Jos luen jostain paksusta kirjasta vaikka bussipysäkillä vain pari sivua kerrallaan, en pysy juonessa mukana. Tai en ainakaan nauti tarinasta yhtä paljon kuin kunnolla ahmiessani.

    Tuo taitaakin olla jatkuvajuonisten sarjojen nurja puoli: toimintaan on vaikea hypätä mukaan kesken kaiken.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s