Imelyydet sikseen, nyt painitaan

Ystävänpäivän taikaa hyväksikäytetään monella tavoin. Minä otin päivän kontaktihakuisuudesta kaiken irti mahdollisimman maanläheisellä ja virkistävällä tavalla ja menin elämäni ensimmäistä kertaa katsomaan vapaapainia. 

Fight Club Finlandin Valentine’s Day Bash oli sekä suunnattoman hassu että aisteja virkistävä kokemus. Aikuisten isojen miesten ja timmien naisten heittelytalkoisiin saattoi täysin yllättäen heittäytyä samalla tavalla kuin leikkiin. Kehän laidalta painivastustajan niskaan syöksyminen ja kokovartalopotkut kierteineen olivat hätkähdyttävää akrobatiaa siinä missä Cirque du Soleilin esitykset. Mäiskimistalkoot juonsi uskottavan jämäkästi ja jonkinlaista draamallista kaarta iltaan rakentaen Wilma Schlizewski, joka näyttää hitusen pelottavalta itsekin.

En tiedä, onko painikatsomossa jonkinlainen toimintaetiketti. Olin kuvitellut, että siellä kenties raivokkaasti kannustettaisiin ja huudeltaisiin. Monet olivat kuitenkin tuoneet katsomoon pieniä lapsia, joista yksi kiipeili kovin innokkaasti ylitsemme, ja kun häntä estettiin niin tekemästä, ei ollut lopettaa raivonkarjuntaansa. Sehän tosin sopi illan teemaan, sillä karjuvia karjuja painimatsi lupasi. Me taas, me kihitimme hillittömästi isojen miesten tömähdellessä lattiaan. 

Koko tapahtumassa oli jotakin kutittelevan hauskaa. Painin vakavanaamaisen äijäilyn ja lavalla tapahtuvan koreografian lennokkuuden välisessä ristiriidassa, johon on tuotu mukaan hyvä-paha-asetelma ja erilaisia alitajunnasta vedettyjä Painipersoonia, on mielestäni jotain sydäntä keventävän ilahduttavaa. Sitä voisi ehkä kutsua ihan vain katharttiseksi kokemukseksi. Mutta varmasti sille on joku parempikin nimitys. 

Painijoilla on sellaisia nimiä kuin Tuho Torvinen, Häijy-Heimo Ukonselkä, Stark Adder ja Eddie Anarchy. Ainoat tapahtuman naispainijat olivat selkeästi hyvän ja pahan rooleissa nimistä vaatetukseen. Kisu oli pukeutunut valkoisiin hotpantseihin ja pieneen valkoiseen toppiin, joissa oli vaaleanpunaisia kuvioita. Aurora Liekki taas oli mustissa PVC-housuissaan lävistyksineen kaikkineen selvästi se pahis. Miesten rooleihin kuului vielä tarkoituksenmukaisempia ja mitä erilaisempia asuja kuten militanttiasu, ihmeellinen lappalaiskarva-asu, demonisesti maalattu naama ja jopa koko naaman peittämä maski.

Maskista kasvoikin illan selkeä kliimaksi, kun ottelun hävinnyt Ibo Ten joutui paljastamaan kasvonsa yleisölle ensi kertaa ja riisumaan maskinsa. Häpeän ja paljastumisen tunne välittyi voimakkaasti katsomoon, olkoon pelkkää showbisnestä tai ei. Viittaukset Batmanin ynnä muiden supersankarien salaiseen identiteettiin ja sen paljastumisen kauhuihin nostattivat tapauksen kierroksia.

Vaatiiko vapaapainista nauttiminen sitten jonkinlaista supersankarisarjakuvamaailman tuntemista? Ainakin siitä on apua. Vapaapainin tietynlaisesta tyylittelystä nauttiminen onnistuu varmimmin niiltä, joiden mielestä lihaskoneistot trikoissa yhä ovat jollakin myyttisellä tapaa kiihottavia. Jotkut painiasennot pienenpienissä kiiltävissä hotpantseissa ovat kyllä kaikkea muuta kuin myyttisiä, mutta sehän on vain osa koko riemua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s