Taiteen jäljillä

Perjantaina suuntasimme gallerioihin. Siitä on päässyt kulumaan pitkän aikaa, kun viimeksi kävin galleriakierroksella. Niin pitkän aikaa itse asiassa, että jopa kaksi vakipysäkkiä oli vaihtanut paikkaa kokonaan: Taidegraafikkojen liiton Galleria G ei ole enää taidemaalariliiton gallerian kyljessä, (järkytyksekseni huomasin, että siinä on jokin design-kauppa!) vaan sinänsä melko otollisella paikalla Johanneksen kirkon kupeessa Juuri-ravintolaa vastapäätä. Myös Galleria Jangva oli siirtynyt, mutta se asteen lähemmäs keskustaa Uudenmaankadun alkupäähän.

Sculptorin, G-Gallerian ja entisen Bakeliittibambin nykyisen AMA:n (niin, sekin oli ehtinyt muuttua kokonaan, vaikka paikka oli sama!) sekä taidemaalariliiton gallerian jälkeen poikkesimme ohi kulkiessamme  Galleria Jangvaan, jossa meitä odotti se päivän koskettavin taidekokemus. Haluan puhua vain siitä. 

Galleria oli valaistu hämärästi, jopa niin hämärästi, että keskeisimmän näyttelytilan seinillä olevia kahta suurta vuorimaisematyötä ei juuri erottanut varjoista. Eungyung Kimin installaatioiksi kutsuttuja töitä voi ihailla netistä käsin sekä Kimin omilta kotisivuilta että Flickristä, mihin on ikuistettu lähes koko näyttely. Kuvat antavat vain lattean aavistuksen siitä, miltä tuntui olla hämärässä, lämpimässä ja lämpimän kuin jään sisältä kajastavan kynttilänvalon valaisemassa galleriassa, jota ihmisen kokoisten paperikimonojen piirileikki koristi. Jokaisessa valkeassa paperipuvussa oli omanlaisiaan (paino?)kuvioita, jotka erottuivat vain pukujen läpi siilautuvassa aavistuksenomaisessa valossa. Näyttelyn nimi onkin osuvasti Breath, jota saattaisi muuten pitää hiukan romantisoituna ja taiteen kentän hengästyksiin hinkkaamana nimenä, mutta jota ei voi itse näyttelyn nähtyään arvostella.

Breath-näyttelyssä oleminen rauhoitti mieltä. En huomannut kertaakaan edes pohtivani pukujen mahdollista älyllistä sanomaa, vaan pysähdyin nauttimaan niiden luonnonvastaisesta olemassa olosta. Eungyung Kimin kotisivuilta saattaakin huomata, että hänen toinen pääsuuntauksensa taiteen tekemisen lisäksi on sen käyttäminen terapiatarkoitukseen, siis taideterapian tarjoaminen. Jotenkin se ei näyttelyn jälkeen yllätä. Kiinnitin nimittäin pukuhahmojen samanaikaisen kosketeltavuuden, hengittävyyden ja koskettavuuden pakenemisen (sillä ne olisivat hajonneet!) lisäksi huomiota siihen, että kolme tärkeää työtä oli ripustettu gallerian myyntinurkkaan tuolien ja pöydän taakse. Työt huomattuani ihmettelin, miksi piilottaa ne paikkaan, jossa ne huomataan yhtä lailla kuin hammaslääkärin vastaanotolla – ohimennen ja sivusilmällä. Ehkä ne olivat siellä nimenomaan siksi, ettei niitä katsottaisi kaukaa ja hartaasti niin kuin näyttelyssä, vaan että niitä erehdyttäisiin jäämään katselemaan vaikkapa Katja Tukiaisen Rusina-albumin sivuja lehteillessä.

Työt olivat akvarelleja vesiputouksen kuohuista, usvasta laaksossa, vuoristomaisemasta – niitä postikorttimaisemia, jotka eivät kuvassa koskaan näytä samalla tavalla sydäntä pysäyttäviltä kuin luonnossa – mutta näiden töiden pakottomuudessa, lennokkuudessa ja kylmien tummien sävyjen peittymisessä maitomaisiin usviin oli jotain muuta kuin postikorteissa. Ne tuntuivat eläviltä.

4 responses to “Taiteen jäljillä

  1. Hei
    Hienon kirjoitus Jangvan näyttelystä!

  2. Kiitos Riitta! On ilo kirjoittaa näyttelystä silloin, kun se todella antaa jotain.

  3. Olit jostain syystä päätynyt roskapostikansioon! Pelastin sinut sieltä hellin käsin. Harkitsen vielä kuvan julkaisemista… (Jännitys tiivistyy – Ha!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s