Tositaidetta ja taidetta todesta

Rehellisyys viehättää. 
Käyn lukemassa Ville Rannan sarjakuvablogia ihan liian usein siihen nähden, kuinka usein se päivitetään. Lisää, lisää! Mitä sitten tapahtui? Miten sinne jouduttiin? Kaipaan tarinoita kuin ne eivät olisikaan päiväkirjaa vaan romaania, elokuvaa, sarjakuvaa. Elämän draamallinen kaari taitaa olla liian hidas tarkastelijan makuun. Pidättäydyin ja kävin lukemassa kaikki tämän vuoden merkinnät kerralla. Hieno tarina. Koskettava. 
Tulen hyvälle tuulelle siitä ahdistavan ja ihanan perhe-elämän kuvauksesta, jota sarjakuvataiteilija harrastaa. Kertojan ambivalentti suhtautuminen itseensä, omiin tunteisiinsa ja perheeseensä on vain kerta kaikkiaan uskottavaa. Kyllä – juuri sellaista se on! Harva osaa jäljentää sitä jatkuvasti kiusaavaa, piinaavaa uskonkamppailua, jota kukin meistä käy joka hengenvedollaan läpi, jos vain hetkeksikään pysähtyy miettimään. Onko mitään varmuutta olemassakaan? 
Pienten asioiden huomaaminen ja kirjaaminen letkeällä viivalla ja tunteita luovilla väreillä saa samastumaan ihan toisella tavalla kuin symbolisiin rakenteisiin ja allegorioihin turvaava loppuun asti harkittu teksti. Taustalle ei tarvitse rakentaa raskasliikkeistä teoreettisviitteellistä koneistoa, koska tätähän kaikki filosofia ja taide ja uskonto joka tapauksessa pyrkii käsittelemään. Arkea. Siinä se kaikki on. Päivittäisessä kuolemassa, menettämisessä ja syntymisessä ja kasvamisessa ja odotuskamppailussa ajan kanssa. Arki on maagista. Miksi niin harva taide millään tavalla tulee lähelle sen kuvaamista? Jos kuvataan arkea, vyöryy inhorealismi, groteskius, ironia ja sarkasmi. Jos sillä vielä halutaan jotain sanoa, alkavat idealistiset korulauseet pulputa ja vertaukset silmittömiin luonnonilmiöihin. Mitä me emme voi ymmärtää, on arkea. Me vain kulutamme sitä. 
Kun sarjakuvan ’Fiinu’ oksentaa, käynnistyy samalla emotionaalinen motiivi: ärsyynnys siivousurakasta ja huoli lapsesta. Oksennuksessa, tiskeissä, likaisessa konjakkilasissa ja kakassa ammeessa (aiemmista merkinnöistä) ei ole mitään groteskia. Niissä on tunteellisen motiivin (ambivalenssin) vuoksi arjen huumoria, jota kaunokirjallisuus ja taide yleensä ei kykene jäljentämään. 
”Draama on elämää, josta on tylsät kohdat leikattu pois.” (Hitchcock) Mutta ehkä me tyylittelyn halussamme (ja tottumuksessamme) leikkaamme väärät kohdat?

3 responses to “Tositaidetta ja taidetta todesta

  1. Tosi herkullista! Kiitos vinkistä!

  2. Aivan loistava sarjakuva! Kiitti vinkistä Essi!🙂

  3. Oi, on iloni jakaa iloni muidenkin kanssa.😉 Ville Ranta löytyy linkeistänikin, joten en tajunnutkaan, että hänen bloginsa on jäänyt monilta huomiotta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s