Maalattua todellisuutta

Ja lauantaina hän meni taidenäyttelyyn…
Sally Mannin kuvat olivat vielä hienompia kuin odotin. Tunnelmaan virittäydyttiin valokuvanäyttelyn kanssa jossain määrin kommunikoivan Mieliruumiini liikkeet -tanssiesityksen avulla. 
Lasten alastonkuvien kohuarvo on suomalaiselle katsojalle olematon. Kenen lapsuusalbumista ei löydy niitä nolostuttavia paljaspyllyisen ihrapallon kuvia? Ero Sally Mannin kuviin on se, että Mannin kuvat ovat käsittämättömän hienoja. Ne eivät pelkästään ole upeasti taidolla ja intuitiolla napsaistuja kuvia, vanhalla 1800-luvun kameran tekniikalla maalausmaisiksi saatuja, vaan myös itse mallit – Sallyn kauniit, hoikat lapset – ovat ilmiömäisiä poseeraajia ja tuovat kuviin draamallisen elementin, joka haastaa katsojan.
Kuvissa on runsaasti viittauksia niin mytologisiin hahmoihin kuin taidehistoriaankin. Medusan tai Venuksen roolissa poseeraavat lapset saavat toimia sekä viittauksen välineinä että kohteen kommentoijina. Silti töissä on sattumanvaraisuuden ja keveyden tunne, joka tekee viittauksista tai mahdollisista älyllisistä sisällöistä pakottomia.  
Näyttelyssä pyörivää dokumenttia katsoessa selviää, kuinka Mann nappaa kuvat yhdellä yrityksellä jonkinlaisen intuition ja taidon käsivaralla, kameralla, jonka linssissä kaikki näkyy väärinpäin. Paljastuu myös, kuinka joustavia ja herkkiä hänen lapsensa ovat poseerausohjeita vastaanottamaan – kyse ei siis kuitenkaan ole jumalallisesta ohjauksesta ja ohi kiitävien hetkien vangitsemisesta. Mannin 33-vuoden avioliitto kauniine lapsineen ja taiteilijan töineen valaistaankin epäilyttävän romanttisesti. Onko dokumentti tehty lapsipornosyytösten vastapainoksi vai onko idylli tosiaan mahdollinen etelä-valtiossa? 
Mannin kuvista to idylli kuitenkin välittyy – niin maisemakuvista kuin lapsikuvistakin – kaikessa runsaassa maalauksellisuudessaan ja täyteydessään. Näyttelyn toiset kohukuvat osin maatuneista kalmoista eivät jostain syytä esteettisesti tule lähellekään muiden kuvien ilmaisuvoimaa. Ehkä järkyttävä kuvauskohde on vaikuttanut taiteilijan silmään ja kalmot saavatkin oudolla tavalla toimia kömpelöinä asetelmallisina elementteinä nature morten tyyliin. 
Yllättäen vaikuttavinta kuvaa valitessani en käänny upeiden maisemamaalausten puoleen, jotka kauneudessaan ovat uneliaita. Silmiini osuu likainen tyttö, jonka katse on kaikkea muuta kuin alistuva Holding Virginia -kuvassa. Voiko kukaan tosissaan puhua objektiudesta, kun katsoo tuon tytön haastaviin silmiin? Katsomiskokemus kääntyy katsottavana olemisen kokemukseksi ja syytös herättää ainakin jonkinlaisen epämukavuuden tunteen. 
Mieliruumiini liikkeet ansaitsee myös tässä yhteydessä tulla mainituksi. Teos jakautuu kolmelle eri ikäiselle naistanssijalle – Soili Rouhiaiselle, Anne Koutoselle ja Sirkku Mantereelle – kolmeen eri näyttelyhuoneeseen. Nuoresta naisesta käydään viimeisen huoneen vanhimpaan, harmaahiuksiseen mutta yhä elämäniloiseen. Triptyykissä eniten ilahduttaa vanhenemisen näkyminen tanssin muotokielen muutoksina. Siinä missä ensimmäinen nuori tanssija käyttää nykytanssille tuttua muotokieltä lattian tasossakin käyvillä liikkeillä, ilmaisee viimeinen esiintyjä itseään tuolilta nousematta, mutta vastaavalla intensititeetillä. 
Kaikille tanssijoille lankeaa esityksessä voimakkaan draamallisen jännitteen ylläpitämisen vastuu, mikä edellyttää tanssimisen lisäksi myös näyttelemistä. Käsien liikkeistä syntyvät äänet iholla tai vaatteilla, ilmeiden muutokset, hengähdykset, kaikki nämä ylimääräisiksi määritetyt elementit synnyttävät viimeisen tanssin koko dynaamiikan. Se toimii, tuoliin jähmettyy, muuttaa tarkkaamisen tapojaan. Minkä linssin läpi tätä pitikään katsoa?

One response to “Maalattua todellisuutta

  1. Hii! Kirjoitin ekan pitkän pätkän blogiini tänään! Jee, ja palautin ekan graduversion. Osaan jo arvata mitä proffani sanoo mulle maanantain…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s