Saatanallisia ilmestyksiä Hesarilla

Ryhmäteatterin loistava sovitus klassikkoromaanista

Mihail Bulgakovin ihanan riestas (luit oikein) teos Saatana saapuu Moskovaan on joka teatterin painajainen. Teoksessa tehdään taikoja, lennetään, tavataan kuolleita käsittämättömän suureellisissa ja degeneroituneissa Saatanan juhlissa, siirtyillään ajassa ja paikassa sen enempää selittelemättä Kristuksen kiduinhetkiin (luit taas oikein) ja takaisin, ohjaillaan kuolevaisten toimia, näytetään näkyjä ja mitä vielä – no, kaikkea kuviteltavissa olevaa, mitä näyttämöllä ei mitenkään voi toteuttaa!

Ryhmäteatteri on tarttunut Saatanaa sarvista ja ottanut käyttöönsä koko nykyhetken tarjoaman media-arsenaalin vangitakseen hulluuden kierteen lavalle. Uudelle Helsinginkadun lavalle on tuotu monia kymmeniä TV-ruutuja, joilla vaihtelee kohtauksen mukaan miljöö tai toisen huoneen tapahtumat (muun muassa mielisairaalan tarkkailuosaston ja ristin tapahtumat, vain muutaman soveliaan mainitakseni). Mukana kulkee läpi esityksen käsivarakamera, joka tallentaa ilmeisesti reaaliaikaisesti (vai olenko vain hyväuskoinen?) tapahtumia lavan takana, sivuilla ja alla. Yleisö saa seurata kaikkea ruuduilta.

Suurin spektaakkeli, ne saatanalliset juhlat, on toteutettu muutaman muun kohtauksen tavoin tyylipuhtaana mykkäelokuvana, joka heijastetaan taustaverhoihin. Ratkaisu on ongelmallinen pitkähkön kohtauksen tekstisisältöjen omaksumisen kannalta. Onneksi kohtaus on ainoa, jossa yleisö todella väsyy, sillä pitkä näytelmä ei muilta osiltaan kyllä ainakaan väsyttämään pääse.

Vesa Vierikko saa esittää välillä mielipuolen vanhuksen muodossa, välillä herrasmiesvihtahousun mallisena lavalla hallinnoivaa Saatanaa. Martti Suosalo esittää hulluuteen – tai varsinaiseen todellisuuteen – lankeavaa moskovalaiskirjailijaa. Päätyön tekee kuitenkin ah niin miehekkään kärsivänä ruhjottava (luitte oikein…) Pertti Sveholm, jonka tuskainen Pontius Pilatus tekee paljon suuremman vaikutuksen kuin omalla tavallaan niin ikään vaikutuksen tekevä lössykkä-Jeesus, jonka rooliin joutuu Suosalo myös taipumaan.

Kaiken kaikkiaan olennaisimmaksi absurdistanin luomisessa nousevat uskottavan hullujen näyttelijöiden lisäksi – erikoista kyllä – erikoisefektit. Saatanan yllättäen ylimaalliseksi karjunnaksi yltyvä käskyääni, ukkosen pauhun ja sateen kohinan johdattelu Ristin aikoihin, poksuvat savupilvet, häikäisevät valot, hämy, punaiset lamput… kaikki ne saavat aikaan tunteen, että jotakin outoa todella tapahtuu. Valo- ja ääni- ja illuusiontekijät (Tomi Tirranen, Jussi Kärkkäinen, Tatu Tyni) näkyvät lavalla tässä näytelmässä vähintään yhtä olennaisen lihallisina kuin hikeä puskevat näyttelijät.

Esa Leskinen uskaltaa ottaa sovitukseensa mukaan efektejä, eikä ilman niitäkään hävitä mitään. Täyttä työtä näyttelijät tekevät myös kameroille, tai pimeän puolikkaaksi katkomina, tai pää vadilla, tai videokuvassa lentämässä…

Tässä näytelmässä uskalletaan toden teolla seota ja se jos jokin on tajuttoman hauskaa katsottavaa!

One response to “Saatanallisia ilmestyksiä Hesarilla

  1. Maahanmuuttaja

    Toivottavasti hieno spektaakkeli pysyy kasassa. Materiaali on nimittäin hyvin vaarallista.Venäjällä Mestari ja Margaritaa on yritetty filmatisoida kymmeniä vuosia, mutta mistään ei tullut valmista. Tänä syksynä Suomessa esitettävä TV-versio on vain kalpeaa kuvitusta.Elokuvaa yrittivät tehdä sellaiset ohjaajat kuin Bykov, Poloka, Naumov, Rjazanov, Klimov. Sensuuri esti, elokuvayhtiöt menivät konkurssiin, tekijät sairastuivat ja kuolivat. Juri Kara teki elokuvan valmiiksi 1994. Se ei koskaan päässyt levitykseen. Tuottajat vaativat leikkauksia, tekijanoikeuksista tuli riitaa, ja vihdoin filmin viimeinen täysimittainen kopio tuhoutui. Ainoan kerran elokuvan lyhennetty versio pääsi valkokankaalle 12 vuotta valmistumisen jälkeen Moskovan elokuvafestivaaleilla. Nyt elokuvan viimeistelemätön, mutta ohjaajan leikkaamaksi väitetty versio on ladattavissa netistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s