Tero Saarinen maan ja taivaan välillä.
(Kuva: Sakari Viika)
Ruumiista puhumisen sijaan sain tänään nähdä, mitä parhaimmassa tapauksessa ruumiilla voi ilmaista. Aleksanterin teatterin piippuhylly oli tänään täynnä hikeä ja kiharahiuksisia päitä, polvia selkänojassa ja jännittyneitä käsivarsia. Sieltä ei kuitenkaan purkautunut yhtään peiteltyä haukotusta, sillä Tero Saarisen Igor Stravinskyn Kevätuhrin musiikkiin luoma tanssiteos HUNT sai istumaan penkin reunalla henkeään pidätellen.
Kevätuhrin voimallinen musiikki saa helposti mahtipontiseen ja ruumiin rajojen ylittämiseen pyrkivän tanssillisen tulkinnan. Tero Saarinen lähestyy teosta toisaalta: sisäänpäin kääntyvän energian räjähtävyyden esittämisellä. Nykivän ja vääntyilevän, äärimmilleen virittyneen ruumiin liikettä voisi parhaiten ehkä kuvata vertaamalla sitä jonkin kasvin kelaamalla nopeutettuun kuolemaan.
Tanssija on kuitenkin mitä suurimmassa määrin elossa, jopa niin, että teoksen alun silkka minuuttien (tai siltä tuntuneen ajan) seisominen, koko ruumis jännittyneenä, uhkaa ja voimaa ilmaisevana huutomerkkinä, sai katsojan ruumiin jännittymään. Jännitys laukesi vasta viimeisen strobovalon paljastaman ilmalennon päätyttä turvallisesti maan kamaralle. Vai pitäisikö sanoa – lopulta arkisesta paluusta maan kamaralle.
Teokseen olennaisen yliaistillisen aspektin tuo Marita Liulian suunnittelema multimediaesitys, joka leikittelee – missäs muualla – kuin itse tanssijan vartalolla. Taivaalta lankeaa tanssijalle hame, pilvi tai perhosen siivet, jonka saatuaan hän muuttuu eläväksi multimediateokseksi, jonka muutoksia musiikki määrätietoisin iskuin säätelee.
Jokainen hiuskarva nousee pystyyn, kun videokuva hakkaa Saarisen kasvot muotista toiseen, vartalo jännittyy kuumeisiin asentoihin ja Stravinskyn sielua ravitsevan raaka musiikki paukuttaa tärykalvoja. Tanssin muotokieli on niin pitkälle vietyä, että se todella syvästi vaikuttaa – jalkaa ei ojennella kauniisti, vaan koko koreografiassa on jonkinlaista raa’an kaunista tarkoituksenmukaisuutta.
Tätä intensiteettiä on vaikea kuvitella toistamiseen ja silti HUNTin esityksiä on viikon joka päivälle. En ole tainnut eläissäni tanssiteatterin lavalla nähdä, kuulla ja kokea mitään näin vaikuttavaa.
aaltopahvia 