Leipä – elinehto

”Ja anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme…” Jopa Raamattu ilmaisee, kuinka tärkeää se on – leipä. Se kova, pyöreä, usein reikäinen, kohoava, rukiinen. Leipä asettuu katkelmassa edustamaan kaikkea ruokaa, ylipäänsä syömisen elinehtoa. Leipä on peruselementti.

Kun suomalaiset joutuvat asumaan pitkiä aikoja ulkomailla, useimmat heistä raportoivat juuri ruisleivän kaipuusta. Vaalea höttö ei täytä, mutta turvottaa, eikä siinä vain ole sitä vastaanpanevaa tuntua tai kirpsakkaa makua.

Uusi ruokavaliotietous on alkanut kovertaa leipää rakastavan kansan sallimusta. Ennen viljaan keskittynyt ruokapyramidi onkin käännetty kasvisten ja lihan voittotiimiksi. Terve ja dynaaminen syö salaattia. Silti suomalaiset kuluttavat leipää kuin viimeistä päivää. Pakkauskoot ovat suuria ja miltei pienimmistäkin lähikaupoista saa jotain samana päivänä uunista otettua.

Turun Ars Novassa on teos, joka syleilee maailmaa, sillä se koostuu vain tyhjistä leipäpusseista. Taiteilija Minna Soraluoma on oivaltanut, että taiteelle riittää pelkkä kehystäminen, osoittaminen. Niinpä teos koostuu pienistä lahjapaketeiksi juuttinarulla sidotuista erilaisista leipäpusseista, jotka tietyt perheet ovat tiettynä kevään viikkona kuluttaneet. Perheiden tiedot taas on kehystetty pieniin valkoisiin kuvakehyksiin lakonisin konekirjaimin tähän tyyliin: 56-vuotias mies, 84 kiloa, 3450g leipää, 5 ruista, 8 sekaleipää, 3 vehnäleipää.

Leipäpussit ovat itse asiassa yllättävän viehättäviä. Värit ja kuviot ovat maanläheisempiä kuin esimerkiksi kaupan muovipusseissa, ja ehkä pussin kudoskin on ohuempaa, herkempää. Herkkyyttä edustavatkin pussin kuiduista kudotut pitsitaulut, jotka eteerisinä luovat monimutkaisia varjojaan seinälle.

Myös sen ulkomaisen leivän osa käsitellään näyttelyssä, sillä muun muassa Ranskan ja Italian muotoon kudotut ranskalaisten ja italialaisten ruokien huomattavan erilaisten leipäpussien kudokset koristavat seinää. Jos on pussi erilainen, on varmasti se leipäkin.

4 responses to “Leipä – elinehto

  1. Heijssan EssiHiukkasen tarkentaisin, että Ranskan ja Italian muotoon kirjotut työt on tehty supisuomalaisista ruokapakkauksista – niissähän lukee mm *Italian pata* tai "Ranskan leipä". Eli ne ovat keittiöntuolimatkailua, ja kattiloita jotka ovat olleet auki Eurooppaan. Mulle on ollut yllätys, että muutamat ovat yhdistäneet sen matkailuun. Vaikka onhan tuossa ulkomaanvaikutteisia leipiä.P.S. Ei sinulla satu olemaan yhteyttä samannimiseen neitoon, joka joskus jurakaudella vaikutti Kellokoskella?P.S.

  2. Ah, kiitos Minna tarkennuksesta! Ehkäpä "matkailuteoksen" pitsikudelmat olivat sen verran tiuhoja, etten erottanut suomalaisia sanoja tai muuten olin keskittymätön. Merkitykset kääntyvätkin sitten tavallaan päinvastaisiksi, koska kyse onkin ruokateollisuuden suomalaisille myymästä mielikuvasta "ranskalaisesta" tai "italialaisesta" leivästä tai ruoasta. Ajatuksia herättävä näyttely joka tapauksessa.Muutin hiukan kirjoituksen lopun sanavalintoja niin, ettei asiasta tule väärää kuvaa. Jk. Yhä edelleen muistamme kaikkien Disney-piirrettyjen melodiat ja melkein laulujen sanatkin niin kuin silloin joskus Kellokoskella…

  3. Juttu varmaan menee äkkiä sekaisin, tai alkuperäinen idea, jos sitä alkaa muuttelemaan. Se ruisleipä lienee johdatellut ihmisiä näkemään Suomen ja ulkomaiden vastakkainasettelua.Erinomaisen hauskaa kumminkin, että olet tarttunut ko työhön & näyttelyyn. Voisi olla enemmänkin blogeja, joissa puhutaan näyttelyistä. Vähän väliä uneksin, että olisi olemassa joku kiiltomadon tapainen, jossa olisi näyttelyistä arvosteluja.Taidat tosiaan olla niitä, joita muistelin Kellokoskelta. Ja, on varsin huojentavaa vanhukselle, että lapset eivät muista, kun Disney ei liittynyt asiaan mitenkään. Onnea joka tapauksessa tulevan romaanin puolesta, ja onnea Annille valmistumisen johdosta tuntemattomalta henkilöltä pleistoseenikauden hämäristä.(Oli muuten vallan mukava saada tietää myös, että s-galleria on Kalliossa tunnetun maailman rajojen sisäpuolella, eikä jossain lähiöhötteikössä, kuten olen aina olettanut.)

  4. Onhan jonkin verran blogeja, jotka kritisoivat ja esittelevät näyttelyitä, mutta kun ei siitä rahaa saa, keskittyminen näkyy yleensä kotikaupungin laajuisena. Eikä kaikesta aina jaksa kirjoittaa. Harmillista. Toisaalta minäkin kirjoitan yleensä sitten vain siitä, mikä jotenkin koskettaa tai herättää. Ja sehän on sitten jo positiivista niiden juttuihin valikoituneiden kannalta, luulisin. :)Kirjoja saa onneksi vielä nykyisinkin kirjastosta, ja melkein joka kaupungissa ja kylässä.Kummalla se muisti temppuileekaan… Viittasin tapaamme piirrellä kuvataidekerhon tehtäviä laulamalla samalla läpi kaikkia tuntemiamme biisejä – etenkin niitä Disneyn piirrettyjen. Muistan, että kommentoit sitä joskus epäuskoisena: "tätä en ainakaan ikinä unohda". Välitän onnittelut Annille, joka on kyllä sanojensa mukaan jopa seurannut uraasi juuri sen Kellokosken ansiosta.🙂 Ja menestystä seuraaviin näyttelyihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s