Kyynärpäitä ja -varsia

Kesän alkamisen huomaa aina erilaisten taideinstituuttien valmistujaisnäyttelyistä. Pilvien takaa esiin halkeavasta sinitaivaasta huolimatta on siis vielä pungettava näyttelyn tungokseen. Niinpä kävin tänäkin vuonna Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä. Tennispalatsin taidemuseon alakerta oli täynnä akatemialaistaidetta ja -väkeä. Liekö tungos vai muuten vain auringon hylkäämisen manaama mielentila, mutta suurtakaan taidekokemusta en näyttelystä saanut.

Mieleen jäivät ne provosoivimmat työt: ihoaan verilammikossa riisuva patsas, iso pinppi, jonka pehmustettuihin sisuksiin oli jopa tarkoitus tunkeutua ja kokea kai sitten jonkinlaista fallista olemusta, ja feminismistä puhuva tapetti. Miksi sitten esitän teokset kielellisesti näin latteasti? Taisin saada kommentoivan taiteen yliannostuksen ja se jos mikä on vaarallista.
Pinpistä mieleeni tuli lähinnä Almodóvarin elokuvassa tekosellaiseen katoava mies, joka sekin idea on varastettu jostain muualta. Vaikka kyse sitten olikin feministisen taiteen uudelleen-käytöstä, pyörillä kulkeva muovipallo ei vain herättänyt juurikaan ajatuksia, koska siinä kaikki oli jo valmiiksi ajateltu.

Ihoaan riisuvasta patsaasta syntyvät ajatukset taas liittyivät lähinnä taidemaailman suck up – politiikkaan: tässä taiteilija tarjoaa ihoaan ja media vain revittää sen ilmentymismuodoista. Niin veristä ja niin… naiivia. Mutta onko naiivius sitten kirosana? Auringon hylkäämälle se oli. Seuraava työ!

Tapetti täynnä ihmisiä ja puhekuplia – kuin sarjakuvassa! Hauskaa, ajattelin ja syvennyin hetkeksi lukemaan tekstejä. Triviaaleja kommentteja, joissa feminismi ja naiseus esiintyivät yhtä hyvin kuin lesbous tai muu vinouskin. Myöhemmin minulle kerrottiin, että tapetti oli oikeiden katuhaastatteluiden tulosta. Idea on hauska, mutta ovathan jo televisio-ohjelmien katugallupit osoittaneet, etteivät ihmiset uskalla ilmaista itseään, kun joku mielipidettä nimenomaisesti kysyy. Ja jos vielä pääsee taidetapettiin?

Kaiken kaikkiaan töissä idea tuntui nousevan itse toteutusta tärkeämmäksi. Pinppi oli rakennettu pyörille, että sitä voisi tapahtumanomaisesti vierittää kaduilla ja tarjota ihmisille hetken fallistisen kokemuksen. Mutta meneekö kadulla vastaan tuleva henkilö moiseen rakennelmaan aistimaan tai tajuamaan jotain, vai vaihtaako toiselle puolelle? Entä tapetin femismilauseet, jossa aggressiivinen tiedostavuus kohtaa tietämättömyyden? Entä ihoaan riisuvan patsaan tuska?

Tarvitseekö näitä asioita puskea ihmisten silmille? Onko tosiaan niin, että tässä on nyt jotain uutta, jota silmäni eivät vain suostu näkemään? Ihan varmasti. Onneksi nyt voi mennä ulos aurinkoon ja pohdiskella asiaa vaikka koko kuuman kesän.

2 responses to “Kyynärpäitä ja -varsia

  1. Hei, oot taas päivittänyt! Jee. Mäkin kävin viime viikolla katsomassa tuon kuvataidekoulun näyttelyn ja samat teokset jäivät mieleeni. Piristävää feminismi-tapettia olisin voinut ostaakin, jos olisi vain jotain tapetoitavaa… Enemmän pidin kuitenkin yläkerran Oi maamme -valokuvanäyttelystä, joka herätti paljon keskustelua ja muistoja mussa ja Tytissä. Nähdään huomenna leffan ja kivan merkeissä, Essisein!

  2. Yläkerran näyttelyyn ei avajaisissa mahtunut. Ensimmäiset kaksi valokuvaa näin jonkun kainalon alta. Siksi avajaiset ovatkin niin mahtavia tilaisuuksia! Ei taidetta vaan Stockmann-ruuhkaa intellektuelliseurassa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s