Anna äiti piirtää

Minna Mäkelän näyttely Itsestäänselvyyksiä Galleria Jangvassa 21.2.-11.3.

Galleria Jangvan sivuilta löytyvä valju lehdistökuva Minna Mäkelän serigrafiasta ei tee lainkaan oikeutta itse valoisaa galleriatilaa niin ihastuttavan keveästi kansoittaville teoksille. Grafiikat ovat estetiikaltaan keveitä ja puuvärin jälki sopiikin hienosti hengittävyydessään ilmaviin grafiikoihin. Mäkelän tyyli tuntuu yhdistelevän jopa pop-kulttuurin kuvastosta muistuttavaa selkeärajaista graafista ilmettä luonnollisuuteen, jota piirrosjälki ja käsittelemättä – tai ainakin peittämättä – jätetty hunajan sävyinen pohjavaneri luovat. Tunnelmapalat vaikuttavat aluksi lempeiltä lämpimine väreineen, mutta kauniskin jälki saattaa tähdätä ravisteleviin ajatuksiin.

Heti näyttelyyn astuttaessa kohtaa katsoja kuvan kahdesta ihmishahmosta suuren lasikuvun sisällä. Työsarjan nimi on, totta tosiaan, Shaken expectations. Kupu muistuttaa erehdyttävästi niitä lasten leluja, joiden sisällä pikku kaupunki peittyy lumisateeseen, kun kupua ravistaa. Mäkelänkin työssä tuiskuaa. Silti hahmot kuvun sisällä ovat rauhallisia negatiivin tapaan kuvattuja hahmoja. Samalla kun kuvun sisus näyttäytyy turvallisena, se näyttäytyy myös vangitsevana. Ihannemaailma ei olekaan aina sellainen kuin kuvittelisi tai haluaisi. Pitää varoa, mitä toivoo.

Toinen Mäkelän teossarjoista, nimeltään Tartuntapintoja, kuvaa henkilöä erilaisissa tiloissa. Teokset on muuten toteutettu realistisella ja blatantilla lyijykynäviivalla, mutta taiteilijan omakuva nousee kuvissa etualalle värillisenä serigrafiana. Kuvattava irtoaa taustastaan siksi, joka pysähtyy näkemään hetken, jossa on. Ja kuten kaikki näkeminen, tämäkin tuntuu sisältävän yhtä paljon niin hyvää kuin pahaakin.

Taidokkaiden grafiikoiden yhteydessä on vaikea keskittyä kahteen käsitteellisempään teokseen. Niihin paneutuminen tuntuu kuitenkin kantavan älyllistä hedelmää. Suojattu alue näyttää ensi silmäyksellä varsin epäkiinnostavalta: neljä vanerin palaa, joiden päälle on kasattu pieni keko jotain ja sitten levynpalat on reunustettu satiininauhalla kuin rikospaikka tv-sarjoissa. Kasoissa on puukynän katkenneita kärkiä, kahvinpuruja, kaurahiutaleita ja havunneulasia.

Hetken kontemploituani koin, että itse asiassa työn neljällä vanerinpalalla on koko taiteilijan työn tuska tiivistettynä. Yksi osa luovaa työtä, niitä epäonnistumisia, mutta myös välttämätöntä kulumista ja edistymistä – katkenneet kynänkärjet. Toinen osa sitä helppoa, halpaa ja mitätöntä nälkätaiteilijan ravintoa, josta kaurapuuro nykyisin mikrossa keitetään. Kahvia aamun väsymykseen ja niihin hetkiin, kun täytyy hetkeksi astua kauemmas työstä ja hengähtää. Neljäs osa sitä jotain, mistä luominen kumpuaa – luontoa, elonkipinää.

Myös toinen käsitteellisempi työ Anna äiti piirtää sai hetken keskittymisen jälkeen hiljaisen hyväksyntäni, vaikka aluksi näytti, että siinä on vain neljä pilttipurkkia rivissä lasihyllyllä ja niissä teroitinjätettä. Tarkastellessani työtä ihmettelin, miksi hyllyn pitää olla lasia. Kun katsoin alhaalta pilttipurkkeihin, – ja voisiko sopivampaa hauskaa tapaa viitata äitiyden ja taiteilijuuden väliseen kädenvääntöön ollakaan – huomasin, että joka purkin pohjalle on pudonnut teroitinjätteestä – kuin vahingossa – puhdas värihippujen peite. Mieleni tekee lainata Boris Pasternakia: ”Pelloilla mustuvat lumipälvet,/ rääkäisyt tuulta myllertävät,/ ja varmoina, vaikkakin sattumalta/ runot hillittömästi syntyvät.” Sama taitaa päteä kuvataiteeseen.

Näyttely toimii kokonaisuutena hienosti. Töissä kuultaa kaiken eksistentiaalisen kriisin käsittelemisen alta inhimillinen lämpö ja huumori. Yhdistelmä on lyömätön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s