Tytöttelystä

Laura Honkasalon romaani Sinun lapsesi eivät ole sinun (Gummerus 2001) oli melkoinen menestys. 70-luvun poliittista herätystä lapsen näkökulmasta kuvannut Honkasalo onnistui tavoittamaan sukupolvensa lapsuuden ja samalla sanomaan jotain oleellista kiihkopoliittisuuden kaudesta ja vaikutuksista. Honkasalon seuraava romaani Tyttökerho (Otava 2005) sai ainakin Helsingin Sanomien kritiikissä osakseen osittain alentuvaa tytöttelyä. Tuolloin tulkitsin, että nuoren naiskertojan ja ihastumisaiheen valitseminen tuotti automaattisesti kriitikon penseän suhtautumisen. Mutta antakaa minun hiukan avata kirjaa silmienne eteen.

Kertoja on alle kolmikymppinen sisustuslehden työntekijä Katri, joka ihastuu aina vääränlaisiin miehiin – tai pitäisikö sanoa poikiin. Hänen ystävänsä ovat myös sinkkuja. He tapaavat lähinnä baareissa ja puhuvat lähinnä pojista – miten sellaisen saisi ja saisi vielä pysymään. Jos pintataso ei kuulosta Sinkkuelämää-sarjalta niin sitten ei mikään. Kaiken tämän temaattisen pinnallisuuden voisi antaa anteeksi, jos romaaniin ei epätoivoisesti yritettäisi liittää syvempää tasoa. Kyllä päähenkilökin tuntee; hänellä on historia. Isä ja isoäiti ovat molemmat kuolleet ja sen suremista kai se yksinolemista epätoivoisesti miesten syliin pakeneminen sitten onkin. Saanko sanoa: plääh!

Teksti on kokonaisuudessaan pelkkää pintatasoa, siinä ei ole minkäänlaista kielellistä yritystä ja kolmannessa persoonassakin kerrotut päänsisäiset monologit poikaystäväongelmista ovat silkkaa nuortenkirjatavaraa. Niillä ei todella ole minkäänlaista viittaussuhdetta minnekään tai mitään muuta funktiota kuin kuvata – pinnallisesti – kuinka yksinkertaisen itsekkäästi voi ihmissuhteista ajatella. Dialogien ristiriidat ovat äärimmäisen kiusaannuttavia, kun henkilöt käyväät kuumia keskusteluja muun muassa siitä, tuleeko ihmisistä tylsiä ja aivokuolleita, kun he saavat lapsia ja, onko yksin eläminen itsekästä. Tekstin taso on kuin toimitettua keskustelupalstatekstiä lukisi.

Aiheet taas saavat jokaisen naisasianaisen rypistämään kulmakarvojaan. Tykkää/ei tykkää -tematiikassa peuhtarointi ja hillittömän viktoriaaniset vastakkainasettelut oikein kirkuvat naistenlehtinaiseuttaan. On vaikea uskoa, että kirjan on todella kirjoittanut nainen – niin muovisia sen naishahmot ovat.

2 responses to “Tytöttelystä

  1. Voi ei! Annoin juuri uuden vuoden alla Tyttökerho-kirjan Iriinille tuliaiseksi kun menin hänen luokseen Lontooseen. En ole itse lukenut kirjaa, mutta se nimi tuntui niin hyvin kuvaavan ystävyyttämme ja kirjan päähenkilötkin olivat meneviä ja seurallisia city-sinkkuja. No, toivottavati Iriini ei saanut kirjasta pahoja traumoja. -Elisa-

  2. Voi, älä huoli! Kirja on kyllä varsin menevää lukemista, jos on ikinä nuortenkirjoista tykännyt. Ja jos ei välitä pinnan alla vallitsevista ikävistä premisseistä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s